Väiskä seikkailuja.

Elokuun 22 päivä ja syksyn makua ilmassa

Iivoista en tiedä, mutta Iivareissa löytyy ainakin yksi.

Synttärit:

Palveluspiika Brita Paulintytär Mulari 1790, Ristij. No:12 Koskelon Juliaanan kahdeksannesta lapsesta on aikatietona vain kaste ja syntymä, mutta kyllä tyttö aikuiseksi eli, koska jostain löytyy maininta palveluspiian ammatista.

Anna Greeta Juhantytär Keränen 1852, Hyrynsalmi No:59 Keräset ja Kemppaisetkin ovat suvun sivuhaaraa, joka alkaa tietenkin Priitta Koskelosta. Lisää sukuja liittivät kyllä mukaan nämä Juhan ja Kemppaisen Briitan neljä tyttölasta.

Tuija Hannele Karppinen on alle sata ja hengissä, mutta tämä Karppisen Simon sisko liittyy sukuun Pussisten kautta.

Anne Maarit Salovaara alle sata ja hengissä, Oulu. Purjon avominiä on ollut siinä hommassa Jukka-Pekan kanssa jo vuosikymmenet, kun lapsetkin alkavat olla aikuisia ja joku jo Jukka-Pekasta vaarin tehnyt

Näitten ukkosten välissä on hankalaa saada blogeja nettiin. Teen niin, että siirrän ensin keskentekoisen ja kirjoitan jutun läppärillä ja lisään sen kun tulee tilaisuus.

Väiskän ajokortti

(nauhalta poimittu)

”Heinäkuusa hoksasin, että minähän lähen yksityisajokortin suorittammaan ku Oulun Autokumisa oli autokoulu. Sielä oli tuon resitentin nuorin velipoika johtajana. Kysyin siltä, että ku minä ajan päivät hevosella kalijaa kaupungilla, niin voisinko käyvä tenttimäsä illalla aina ne tunnit. Se meinas, että riittää ku käyt päivittäin merkkaamasa ne tunnit.

Se kesti kuukauen tai oliko se pari kuuta sen yksityisen ajokortin suorittaminen ja kävin pari kertaa viikosa aina pistämässä tunnit ylös. Sitte ku se tuli se aika täyteen niin, ku sielä oli autokoulunopettajaki olemasa sielä korijaamolla, se sitte kävi lenkin ajattamasa minulla kaupungilla. Semmonen vaan aivan lyhyt lenkki. Sain tojistuksen ja menin sitten Suomalaiselle ajamaan koeajon Autokumin kuorma-autolla.

Pikkusen se jännitti, ku en ollu palijo ajanu. Olinhan minä tietenki lukenu nuita ohojesääntöjä kotona, mutta muustahan sitä ei olu palijo taikaa. Niin sitä lähettiin ajamaan ja yhtäkkiä Suomalainen sano yhen portin kohalla, että pyssäytä tähän.

Minä sanon, ettei tähän saa pysähtyä, mutta Suomalainen sano, että ku minä oon virka-ajosa, niin minä saan pysähtyä vaikka kavun risteykseen. Minä pyssäytin ja jäin oottamaan. Siinä oli Vuoritsalon linja-autotallit, niin se kävi sielä jotaki morkkaamasa ja tuli sitte vähän ajan päästä ja päästiin jatkaan matkaa. Muutama ristinväli ajettiin siinä ja ajettiin sitte takas Autokumin pihhaan. Sitte se alako kuulustelemaan. Se selevitti ensin jostakin hiljattain sattuneesta kolarista ja sitten se yhtäkkiä kysy, että kumman syy. Sattumalta tulin sanoneeksi oikein niin ei se muuta kysellykkää ja se anto tojistuksen ja minä sain sen yksityiskortin.

Sitte kuitenki alako tuntua, että kyllä se pitäs ammattimainen kortti olla, kun yksityiskortilla sai ajaa vain ommaa autoa ja minä arvelin, ettei minulla koskaan ommaa autoa oo. Niinpä menin kysymään, että jos minä ammattiajokorttia alakasin suorittammaan, niin mitenkäs se semmonen kävis.

 Sillon oli jo jonkivverran sähkyä ilimasa, ku oli niitä sovan alakuvaiheita; kertausharijotuksia ja muuta. Sillon oli ilimapiiri jo niin palijo muuttunu, että se johtaja sano, että kyllä sitä kurssille pääsee, ku ei oo heijän haittona sielä. Minä kysyn, että kuinka palijo sielä saa olla, nii se sano, että sen parempi, ku ei oo ollenkaan. Kuhan käy panemasa ne tunnit ylös ja niihän minä sitte suoritin sen ammattimaisen ajokortin. Kulin sielä kaks kertaa viikosa merkkaamasa ne tunnit.

Ihan joka viikko ei kerenny kahta kertaa, ku minä ajon niitä virvokkeita. Se oli kurssiaika menny jo viikon ylitte, ku menin kysymään eikö ne ajattas etes pikkulenkkiä. Mistä ne tietää tojistusta antaa, ku eivät tiiä, että ossaako se mies ajjaa. Se sano ettei se ollu semmonen puhekkaa, että ajjoon opetettas. Opettelu pittää tapahtua muuten. Anto se kuitenki luvan puolen tunnin lenkkiin kaupungilla. Käytiin sitte sen opettajan kans Laanilasa, jokirannassa meillä kahavilla ja ajettiin takasi. Sain tojistuksen taas ja sitte oli yks insinööri Heino Oulaisista katsastusmiestä tuuraamasa, ku Suomalainen oli joutunu reserviin.

Se Heino oli oikein tunnetusti hankala mies. Jonkuvverran se vapisutti mennä niin ankaran insinöörin puheille. Se ei kuitenkaan ajattanu, ku muutaman ristinvälin. Sitte mentiin takas ja se alako katteleen niitä papereita ja minä olin jännänä, että millonka alakaa se kuulustelu.

Sitte ku se oli aikasa selannu niitä papereita, se kysy, että onko uuet valokuvat vai otetaanko ne tuosta yksityiskortista. Minähän tiesin siihen vastata oikein reippaasti, että mullon uuet valokuvat. Se huomas, että kyllä tuo on läksysä lukenu, ku osas nuin hyvin vastata heti ensimmäiseen kysymykseen.

Ei se sitte muuta kysynykkää ja minä annon ne valokuvat sille ja se pisti nimesä paperiin ja sano, että selevä. Sain sitte viiä ne paperit pollisilaitokselle ja kerkesin saaha sitte syksyllä ammattikortin kuorma-autolle. Aijjaanhan sitä ei päässy, ku nehän joutu armeijan käyttöön kuorma-autot melekeen järkijjään. Minä ajon hevosella niitä juomia sen loppuvuojen. Sotahan alako siinä marras-joulukuun vaihteesa ja ilimahällyytyksiä oli aina sillon sun tällön. Pommituksia ei kyllä sattunu, mutta aina piti katu tyhyjentää. Aina piti johonki pihhaan mennä, ku hälytys tuli eikä saanu lähtiä liikeelle, ennenku oli hälytys ohitte.”

On se kortti kelvannut yli kuusi vuosikymmentä, vaikka viimeaikoina on ajot jo jääneet vähemmälle.

Taisi Väiskällä olla varsinainen ajokurssi se sotareissu.

Talvisota

”Sillä tavalla se vuosi kulu loppuun mutta sitte uuen vuojen päivänä minä olin menosa polokupyörällä Oulujoelle ja kerkesin just rautasillan yli tulla niin tuli hällyytys. Samassa tuli viis lentokonetta tuolta itäsuunnasta ja minä jäin siihen sillankorvaan kattomaan mitä sielä tullee tapahtummaan. Ilimatorijuntaha alako ampuun kauhiasti ja alako möyke kuuluun, ku ne puotti pommisa. Intiön kohalla ne jo alotti ja sitte ne puotti kaikki kerralla, mutta ilimatorijunta sai yhen niistä konneista ammuttua alas. Se johonki tuohon Intiönkankaalle ...johonki siihen vesitornin lähistölle putos ja hajosi vähä romuksi siinä sitte.   

En minä jääny sitä katteleen, vaan ajelin Oulujoelle, kotimökille, kyllään ja viivyn sielä jonku tunnin ja ajelin sitte takas Ouluun. Sielä oli tilanne jo rauhottunu. Muistanpa aatelleeni, että hyvähermonen poika tuo esikoinen. Nukku koko pommituksen ajan pyörän tarakalla käärössään. (Ei puhu omista hermoistaan, vaikka on ne vielä paremat.)

Muuta ei sitte kerenny ollakkaan pommituksia. Minä ajelin niitä juomia sielä Toppilasa. Kylymä talavi oli eikä juomia kulunu kovin palijo, mutta olihan niitä vakiopaikkoja, kahaviloita ja ruokaloita, joihin piti käyä kurkistamasa ja tarkistamasa, josko ne tarttee. ”

Vähällä Väiskä vielä talvisodasta pääsi, sillä se ehti loppua ennen alokasajan päättymistä. Jatkosota oli jo pitempi reissu.