Huittisjuurien kiemuroitakin kaiveltiin.

21 päivä elokuuta

Soini ja Veini olivat jättiläisiä ja pahanluontoisia.

Siksi kai niitä ei näin hienoon sukuun ole etunimiksi annettukaan.

Synttärit

Isäntä Matti Juhanpoika Leski 1705, Huittinen Korkiakoski       

Juha Eerikinpoika Olli tuli kotivävyksi Lesken tilalle naimalla Kaisa Matintyttären ja Mattihan siitä oli tuloksena. Matti sai emännäkseen Kaisa Eerikintytär Heikkilän, jonka äidin isoisä oli kirkkoväärti Henrik Henrikinpoika Heikkilä 1600 luvun puolivälissä. Kaisa ja Matti vihittiin 26.9.1736 ja Kaisa-tytär syntyi 19.3.1744. Ruotsin sotiinko lie pojat kadonneet, kun moneen taloon tarvittiin kotivävyjä isänniksi. Nikkilän Matin vaimo tästä Kaisasta sitten tuli ja heille syntyi Maria Matintytär, josta Matti Röngrenin vaimona tuli Maijastiinan isoäiti, mutta hän kuoli Maijastiinan äidin synnytettyään lapsivuodekuumeeseen 10.4.1807. Matti kuoli hiukan ennen Maijastiinan syntymää keripukkiin. Vain toisen isoisistään Maijastiina olisi ehtinyt edes nähdä alle vuoden ikäisenä, joten ei Matti Matinpoika Pöyristä Kotkaisten torpasta olisi mitään muistikuvaa jäänyt. Maijastiinahan syntyi Moision torpassa.

Talontyttö Kristiina Jaakontytär Moilanen 21.8.1760, Näljänkä Kristiina oli äitinsä kaima ja mummuhan oli Priitta Koskelo. Jaakolla oli Kristiinan syntyessä jo viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Kristiinan jälkeen syntyi vielä Margetta ja Pekka.

Kreeta Akselintytär Väisänen 21.8.1853, Puolanka     Sutisten sukukuntaa Kreeta on äitinsä puolelta, vaikka isä sattuukin Väisänen olemaan. Kreetalle osui mieheksi pikkuserkkunsa, Iisakki Laurinpoika Sutinen.

Silja Kirsikka Sukanen on paljon alle sata, mutta vasta naimisiin mennyt. Kolme poikaa ja Silja on Tuomo-serkulle kertynyt Eeva Lea Kokkosen kanssa ja kai näistä joku jo on Tuomosta vaarin tehnyt.

Matti Jaakko Bäf  alle sata , Oulu Minnahan se ehti ensimmäisenä minusta Sasuvaarin  tekemään tietämättäni, mutta Matti ehti sitten toiseksi ja Jukka ja Hannukin ehtivät syntyä ennenkuin Tatti otti yhteyttä ja kertoi näitä lapsenlapsia minulla olevan.

Ruotsalaisuus ja Suomalaisuus –

 herruus ja talonpoikaisuus.

(Oulun-Wiikko-Sanomat 19.8.1861)

Yhtä tuntematon oli muinoin kansallemme herra-nimitys kuin ruotsalaisuuskin. Kun Suomen täytyi antautua Ruotsin vallan alaisiksi, silloin tulivat suomalaisetkin tietämään ja tuntemaan molempien vaikutukset, emme ollenkaan tällä sitä sano, että ruotsalaiset olisivat maamme valloitettua pakottaneet kansamme orjalliseen tilaan; ruotsalaiset, niinkuin itse vapaat, soivat meillekin lakinsa ja vapautensa.

Mutta tämän ”vapauden” ja lakien myötä seurasi kuitenkin vieras, Suomelle tuntematon kieli, joka oli suomea siinä mahtavampi että se puhui kaikissa hallituksellisissa kohdissa, kaikissa oikeudellisissa asioissa, lähes kaikessa mitä sivistykseen kuului ja jätti suomalaiset tietämättömyyteen näissä asioissa.

Se oli paremman sivistyksen kieli kuin suomalaisilla itsellään oli ja vaati suomalaisiakin itseään ymmärtämään, jos mieli tästä sivistyksestä päästä osalliseksi. Se sulki suomalaiset pois oppilaitoksista ja pakotti heidät oppimaa ensin itseään, tätä vierasta kieltä, ennenkuin he pääsivät oppineiksi ja siis sellaisiksi, että saivat tietää ja tuta mitä ruotsinkielisesti maamme asioista, hallituksesta, sen oikeudellisista suhteista ynnä muusta, niitä maan ja kansan tilaan sekä sen parannukseen kuului, ja voivat siis tämän vieraan kielen avulla itsekin tulla maan ja kansan tilan sekä asiain hoidosta osallisiksi. Mutta kuin nekin käyttivät ja pitikin käyttää ruotsinkieltä virallisissa kansaan koskevissa asioissa, ei voinut sellainen kohta olla vaikuttamatta epäluuloa suomea puhuvan kansan ja ruotsia puhuvain virkamiesten välillä.

Mitä se auttoi suomalaiselle, jos hän oppi kirjoituksia lukemaan, ruotsia ei hän taitanut kuitenkaan ymmärtää, ja usein taisi ennen vanhaan talonpoika saada tästä ymmärtämättömyydestään kärsiäkin. Sellainen tila virkakunnan ja kansan välillä kielen tähden on vaikuttanut paljo pahaa, joka ei vieläkään ole supi loppunut.

— Mutta kun nyt näin oli kansan sivistys ruotsalaisuuden kahleissa, ja ainoastaan ruotsinkielinen voi sivistyksen eduista osalliseksi tulla, muuttui ruotsalaisuus herruudeksi.

 Kaikki suomalaiset nimetkin muutettiin vieraskielisiksi, jos mieli kelvata sivistyneitten joukkoon. Joka vaan ruotsia osasi ja sai siihen lisäksi rokin eli sivistyneemmän vaatteen päällensä, oli tämä jo herra, vaikkapa olisi ollut monta kymmentä kertaa kehnompi oikeata talonpoikaa. Suomenkieli, jolla siis ei ollut mitään etuja, vaikka kuitenkin oma Suomen kansa tätä puhui, oli aina talonpoikaisuuden halpuudessa.

Jos nyt siis kansa onkin ollut epäluuloisena herroja kohtaan, niin ei se ole tullut siitä että virkakuntain täytyy lakien mukaan menetellä niitten kanssa, jotka lakia rikkovat ja tahtoivat rikkoa, ei se ole kateudesta, että herroilla on tässä asiassa niin paljo sanomista, ei— se riita on kokonaan erilaisten kansallisuuksien välinen, se on suomalaisuuden kamppaileminen ruotsalaisuutta vastaan.

Ei voi kansa olla aina niin pimeydessä, niin ajattelematonna, ettei se yleisesti tule näkemään, kuinka sen itsensä pitää työllä ja vaivalla sotia omaa kansallisuuttansa vastaan; sen pitää kustantaa ja voimassa pitää kaikki koulut ja oppilaitokset, joihin ei hän itse pääse, juuri siksi että hän on umpisuomalainen; hänen pitää palkata itselleen virkamiehet, jotka eivät hänen omalla kielellään kirjoita ja hoida hänen asioitaan, sanalla sanoen, missä sivistyksen työt ja toimet ovat tehtävinä, siihen ei hän pääse omakielisenä ja niitä ei omalla kielellä toimiteta, vaan hänen pitää ensin oppia ruotsia opetuskielekseen. Juuri tämä ruotsalaisuus, joka näin kauan on tällä tavalla ollut suomalaisuuden herrana ja sen pakolla elänyt, ei ole ollut vaikutuksitta kansan mielessä. Se on se, joka vieläkin elättää epäluuloa paikoittain virkamiehiäkin kohtaan ja on välikappaleena ja syynä moneen asiaan, josta tämä epäluulo saapi vielä virkeyttä.

Tämmöinen tila ei ole ollut ainoastaan Suomessa, se on ollut monessa muussa valloitetussa maassa, jossa maan oma kansallisuus on saanut kärsiä vierasta valtaa eikä siis ole tahtonut päästä siitä erilleen kuin kovien kamppailujen perästä.

( Saapa nähdä mihin tämä lehtijuttu päätyy, se jatkuu viikon päästä ilmestyvässä numerossa, jonka saan niin kuin tämänkin 150 vuotta myöhässä.)