maanantai 15. elokuuta 2011

UKKOSTEN LOMASSA PÄIVITYKSIÄ

Aulishan Aulis on vanhempien toiveissa.

SynttäritEmäntä Brita Tuomaantytär Norri 1701, Huittinen   
Kolmekin Huittislaista sukua yhtyi Britan ja Matti Nikkilän lapsissa, sillä Matin äiti oli Uotilan suurta sukua. Britan oma äitikin varmaan oli isommpien talojen tyttäriä, vaikka vain Maria Eerikintyttäreksi mainittiinkin kirkonkirjoissa. Eihän näihin taloihin köyhät kelvanneet kuin piioiksi. Naiminen oli kauppaa; naimakauppaa.
Piika Valpuri Paulintytär Mulari 1779, Ristijärvi 272 Vastakohtana edelliseen kainuulaista sukujuuren kiemuraa. Valpurin äiti oli kyllä Koskelon talosta Mularin emännäksi naitu, mutta eihän niitä taloja kaikille lapsille riittänyt Valpurilla oli siskoja kuusi ja veljiä kaksi ja toinen veljistäkin joutui rengiksi lähtemään. Vanhempi pojistahan talon sai. Niinpä Valpurikin rengin nai ja Väyrysen Martille yhden tyttärenkin sai.
Pekka Matinpoika Jokelainen 1801, Uura No 1    Pekan äidin isoäiti oli se Koskelon Priitta, joka niin monta sukuhaaraa esiäitinä helmoissaan pitelee.
Jaakko Antinpoika Väyrynen 1848,  Sutisen Anna Greetan naimalla tämä Jaakko liitti tyttärensä Koskelon Priitan jälkipolviin.
Matti Matinpoika Moilanen 1862,    Isä ja isoisäkin olivat Matti Matinpoika Moilasia ja tuohon Koskelon Priittaan menevät isoisän juuret sekä isän, että äidin puolelta Tämä Matti ei seuraavaa Matti Matinpoka Moilasta ehtinyt saada aikaan, kun kuoli 14.vuotiaana.
Amanda Vilhelmiina Pellonperä 1865, Huittinen Suttilan Iso-Sutin Pellonperän Torppa.     Amanda oli Vilhelmiinan sisaruksista se, joka ei nälkävuosista selvinnyt.
2863 Marianna Kujala 1981, Oulu    
Eilisiin nimipäiväsankarittariin kuuluu tämäkin tyttö, joka on Tikestä ja Salmesta isovanhemmat tehnyt.





HENRIK I KOSKELO

Tyhjänä poikana tämä Henrikki Askanmäkeen ilmestyi 1650 aikoihin.

Talon lienee sinne Askanmäkeen alunperin perustanut Haikosten sukukunta. Ainakin Pekka Haikonen on merkitty ensimmäiseksi talosta veroa maksaneeksi isännäksi ja talo on jo silloin 1622 ollut varsin varakas. Onhan tämä Pekka omistanut peräti hevosen, viisi lehmää, kahdeksan lammasta ja kaksi karitsaa. Leiväksiäkin on ollut, sillä Pekka kylvi mailleen kokonaisen tynnyrillisen siementä osaksi kaskeen ja osaksi höystöpeltoon. Siihen aikaan talo oli manttaaliluvultaan ¾.

Arvellaan, että Pekka olisi syntynyt joskus 1560 tienoilla ja on hänellä ollut vaimo ja poika ja piikoja ja renkejä. Lapsia on varmaan ollut enemmänkin, mutta niistä ei ole tietoja säilynyt.

Esko-poika, joka lienee syntynyt 1585 tai niillä main, peri talon ja tavarat tilan ollessa varakkaimmillaan 1628. Sen jälkeen meni sitten huonommin, sillä alkoivat 1630-luvun ankarat katovuodet ja niiltähän ei säästynyt Askanmäkikään. Moni muukin Kainuun talo autioitui silloin veronmaksukyvyttömöksi. Esko ei kauan jaksanut ja uudeksi isännäksi ilmestyi Lauri Oikarinen, jolla oli mukanaan ainakin Kaija Laurintytär-niminen äitinsä ja vaimonsa. Lapsista ei ole kuin arveluja.

Tiukkaa lienee ollut Laurillakin, sillä kuolo korjasi miehen ja talossa oli sopivasti kaksikin leskeä Henrikin ryhtyessä kosimapuuhiin. Ilmeiseti muita perillisiä ei ollut, koska edellisten omistajien jäljiltä vain Kaija oli jotakin pientä vaatimassa entiseltä miniältään  ja reiluna miehenä Henrikki häntä hyvittelikin: Kaija sai omistukseensa kaksi lehmää, varsan ja paikatun kattilan elikkä saman verran kuin oli aikanaan taloon tuonut.

Henrikki kertoi talon mukana tulleen leskivaimon lisäksi viisi lehmää, kahdeksan lammasta, tamman, auran, kaksi viikatetta, kaksi sirppiä, teräsjousen, 20 haukiverkkoa käestykseen, 30 sylin nuotan, neljä naulaa kuparia, kaksi kirvestä ja puoli tynnyriä leivänsiementä.

Näistä aluista oli jo helppo käydä talostelemaan. Rahaton renkimies oli päässyt komean talon isännäksi joten lienee Henrikissä ollut jotain muita ominaisuuksia, jotka leskeä miellyttivät.

Meillä nyt on siinä pikkuinen ongelma, että kirjoista löytyy Henrikinpojaksi merkittynä Daniel, joka on syntynyt 1644. Pahemmin syntiä tekemättä voitaneen olettaa, että Henrikki reiluna miehenä otti Lauri Oikarisen pojan omakseen. Johan kuusivuotiaasta taloudessakin oli jotain apua ainakin heinäpellolla ja kasvaisihan se siitä tekemään enemmän kuin söi ja saattoi siinä leskiäitikin asettaa yhteiselolle joitakin ehtoja.

Tanelin myöhemmät vaiheet katoavat historian tunnettuun hämärään, joten ne metsästäjätarinat lienevät keksittyjä.

Lesken ja Henrikin yhteisistä ponnistuksista syntyivät kuitenkin Henrik II ja Matti. Saattoipa toki syntyä muitakin, mutta heistä ei ole tietoja ainakaan vielä.

Niinpä lisääntymispuuhiensa ohessa Henrikki valjasti tammansa auran eteen ja veti vakoa pitkin pellonsarkoja. Kaipa jonkinlainen risuäeskin oli olemassa, vaikka sitä ei erikseen talon tavaroissa mainittukaan.

Äestykseenhän silloin taidettiin käyttää karkeaksi oksittua kuusipölkkyä ja riskin hepoisen perässä niitä saattoi olla jälkeä tekemässä kaksi, kolmekin. Kyllä niillä pelto pehmeni ja olivathan kaskimaat vielä lisänä siemenhöystöineen nauriita odottamassa tahi ruista, jos paras yty oli jo käytetty.

Mikäpä oli leppoisan lesken kanssa sitten satoisaa viljaa korjata ja heinät niittää lypsäville ja villanantajille. Tottakai tammaakin muistettiin talvirehuilla. Turvallisin mielin siinä saatoi syksyn pimeissä kellahtaa pehkuihin  tuoreen leivän tuoksuessa pirtin orsista. Soma siinä oli köllötellessä suunnitella elämää eteenkinpäin.

Tuossa naimaselvityksessä ei olut juurikaan mainintoja tilan rakennuksista, vaikka ne olivat erittäin olennainen osa elämän ylläpidossa. Jos niitä pidettiin tässä naimakaupassa lesken yksityisenä omaisuutena, niin paljon se poikkeaa ajan normeista. Suomessahan kylläkin naisella oli valta oman omaisuutensa ylitse toisin kuin naapureissa. Ei sen kummemmin Ruotsissa kuin Venäjänmaallakaan olisi entisen isännän äidille kerjuusauvaa kummempaa tarjottu. Tosin Henrikki ei tainnut omaa äitiään mukanaan tuoda, joten leskellä oli tuttu anoppi eikä tarvinnut uuteen totutella.

Asuinrakennuksissa oli usein aluksi maalattia, mutta aikaa myöten niihin tehtiin puulattiat halkaistuista tukeista muutaman poikkitukin päälle kirveellä sovitellen. Kynnyshän oli jo alunperin tehty korkealle estämään kylmän valumista oviaukon kautta. Niinpä varaa lattian nostoon oli. Tuvan mitat olivat yleensä neljää syltä kanttiinsa ja vuoteina oli olkia ja nahkoja karvoineen. Kun joskus siten rikastuttiin kangaspuut, niin voitiin vanhoista rievuista kutoa  mattoja lattioille ja vuoteita peittämään, vaikka oljet olivatkin parempia kylmää vastaan ja matoista tuli lisätyötä puhtaana pitämisen takia. Eipä siitä puhtaudesta sillä tavalla kyllä intoiltu kuin nykyisin. Syöpäläisiä oli runsaasti vaikka saunottiinkin vähintään kerran viikossa.

Kun ajatellaan, että Askanmäessä oli asustettu jo useita vuosikymmeniä, niin kyllä siellä oli jo varmaankin vanhapirtti ja uusipirtti välitiloineen., mutta ei lipputankoa eikä TV-antennia. Sauna oli jokseenkin varmasti ja talli ja navetta kotieläimille. Hevonen seurallisena eläimenä hyväksyi kyllä lampaat samaan talliin, mutta lehmille oli erikseen maapohjainen lantanavetta. Porsaista ja siipikarjasta ei sopimuksessa näy mainintaa ja nehän olivat muutenkin hyvin tilapäistä eineenlisää.

Kun kerran leipäviljaakin viljeltiin, niin kyllähän jyville piti säilytystilat olla ja suomalaisethan ovat maailmalle opettaneet riihikuivatun viljan säilyvyyden. Pienille viljamäärille saatettiin kyllä riihenä käyttää sitä samaa saunaa, jossa riihinoetkin pestiin.

Lehmät ja lampaat ja hevonenkin tarvitsivat oman elantonsa talven yli ja suurelta osin heinä säilytettiin samassa suovassa jossa se kuivuikin. Oikein koottuna se kesti talven yli ja siihenhän oli perinteinen kokemus jo ehtinyt opettaa.

Koskelot antoivat tilalle nimensä, joka säilyi tilannimenä kauan sen jälkeen, kun neljäs polvi sitten menetti tilan Paavo Väisäselle pilkkahinnalla. Edellinen polvi oli kuollut rappasotien alle ja ryssät olivat isonvihan aikana käyneet polttamassa rakennukset. Priitta ei ollut kuin viidentoista isänsä kuollessa ja Henrik ja Matti aivan avuttomia.Erikseen mainitaan, että ryssät olivat pahasti Priittaa kohdelleet

Kuitenkin yrittivät vielä lapset pitää elämää yllä, kunnes heidän oli pakko tunnustaa tilanteen toivottomuus ja Paavo Laurinpoika Väisänen käytti tilaisuutta hyväkseen maksaen tilasta vain 90 kuparitaalaria.

Puumerkeillään joutuivat lapset kauppakirjan vahvistamaan huhtikuussa 1724

...ja tämä ei ollut pelkkää tarinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti