lauantai 20. elokuuta 2011

Ukkosen oikkujako?

Aivan sataprosenttisen varmasti päivitin kyllä blogin myös 19.8., mutta kun ei sitä löydy niin yritänpä uudelleen, pari päivää myöhässä...


19.8. Maunot ja Maunutkin ovat nimipäiväsankareitamme tänään.

Helena Eskelisen ensimmäinen mies oli Mauno Niiranen ja Maunon kanssa syntyi Sanna Maarit. Sittemmin Helena nai Paakkolan Hannun ja Hannun kanssa syntyivät Päivi ja Tiina. Hannun kanssa Helena eli elämänsä loppuun saakka.


Synttärit: Erik Ollinpoika Kemppainen, Suolijärvi Koskelon Priitan tytär, Briitta Iisakintytär  Sutinen, nai talollisenpojan Juha Juhanpoika Torvisen ja Torvisia tuli täysi tusina, mutta Koskelon Priitta ehti kuolla ennen yhdeksännen syntymää. Kahdeksas oli Kaarina, jota Priitta vielä ehti vuoden verran tuuditella mummuna. Parikymppisenä huitukkana Kaarina suostui tälle Erikille emännäksi ja kolme Kemppaista teki. Erikin kuolinaikaa ei näy tiedostoissani, mutta jokin hyvä syy lastenteon lopettamiseen täytyi olla, kun Kaarinan mainitaan kuolleen vanhuuteen 5.12.1856 Otermassa ja olipa ikää jo 83 vuotta ja vanhuus sanottiin kuoleman syyksi kunnanvaivaiselle. Vanhemman poikansa lapsille ainakin Kaarina silti ehti kaikille mummuna olla ja seuraavaakin sukupolvea ehti pari Moilasen Henrikin tenavaa isomummun sylissä pistäytymään.
Pekka Matinpoika Sutinen 1792, Auho No:8 Olihan Koskelon Priitalla Henrikkikin, joka Valpuri Seppäsen avulla Priitalle lapsenlapseksi tuotti Matin. Matti sitten aikapoikana 2.4.1785 otti akakseen Kirsti Kinnusen ja niin sikisi maailmaan kolme Sutisen tytärtä ja neljä poikaa Sutisten sukua levittämään.

Monenkohan Henrik Koskelon jälkeläisen kuolintodistukseen Elias Lönnrot Kainuussa joutui nimensä kirjoittamaan?
Ei Köppimäen kaivo, vaan "Vedettävä Vinttikaivo".
KAIVO
                
Ennenkuin maaseutuakin ryhdyttiin vesijohtoputkilla putkittelemaan oli liki ainoa vedensaanti pihakaivosta. Kaivonkatsojien ammattikunta oli erittäin arvostettua joukkoa, sillä salatieteeltä vaikutti heidän taitonsa osoittaa kaivolle se ainoa oikea paikka pihassa. Rankkaa ryskätyötä sensijaan oli kaivon teko. Se oli raskasta lapiolla kaivamista ja kivien kasausta. Eihän silloin entisinä aikoina betonirenkaita ollut tarjolla. Oli periaatteessa kaksi koulukuntaa kaivon rakennukseeen. Esimerkiksi Iinatin perukalla Sukasen mökin kaivo oli puurunkoinen. Täällä Köppimäessä kaivo on ladottu kivistä. Se on  sen rakennustavan tyyppiesimerkki. 

                 Ensin on tarvittu syvä kuoppa. johon on ladottu kivistä jokseenkin tasainen. laakea pohja. Sitten on ryhdytty latomaan pyöreää muuria pohjan ympärille samalla tiivistäen ja tukien savella ulkopuolelta. Latomusta on tullut seitsemisen metriä ennenkuin on tultu maanpinnan tasoon ja kaivon viereen on sitten rakennettu korkea ”vintti”. jossa on tarvittu ulottuvuutta veden vinttamiseen silloinkin, kun pohjavesi on ollut alimmillaan.

Kukaan ei ole osannut kertoa tuon kaivon ikää. Se vain on aina ollut. Sen verran on vuosikymmenien myötä tullut muutoksia, että ”vintti” on joskus korvattu veivattavalla tukilla, vaikka en minä kyllä tiedä siihen muuta syytä, kuin, että se on ollut helpompi uusia kuin korkea vinttausrakennelma. Ei siitäkään muutoksesta ikuisuuksia liene, sillä vielä on tallessa osa vanhasta nostotangosta. Kuvassa 1930-luvulta vintti on vielä olemassa, mutta 50-luvun kuvassa on veivitukki katoksineen. Sekin on sitten korvattu varsipumpulla, joka toimii edelleen ja nykyaikaa on, että kaivosta tulee maanalainen muoviputki keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Automaattinen sähköpumppu hyrähtää käyntiin, kun paine laskee. Niin on painevesi kuin kaupunkilaisilla ikään, mutta veden laatu on omaa luokkaansa.

Olen sitä pohtinut, että on siinä ollut viisas kaivonkatsoja sen paikan valinnassa. Kaivo on likimain Köppimäen korkeimmalla kohdalla eikä ainakaan vielä kuivimpanakaan aikana vesi ole ollut vähempänä kuin kahdessa metrissä. Molempien lähinaapurien kaivot ovat alempana ja niissä on vesi välillä kovin vähissä. Toisen naapurin kaivon kansi on paljon alempana kuin meidän kaivomme vedenpinta ja silti viime mittauksessa siellä oli vettä vain puolisen metriä. Millä viisaudella se kaivonkatsoja on tuon paikan kaivolle osannut valita? Täällä sataakin harvemmin, kun tämä on niin ympäristöään korkeampi paikka. Tosin sitten kun sataa, sataa todella rajusti.

Vuosikymmenien myötä on tietenkin tällekin mäelle kertynyt enemmän ja enemmän ruokamultaa, kun joka syksy kesän kasvu kuolee ja puut pudottavat miljoonat lehtensä maatumaan. Niin nousee maanpinta vähitellen ja kaivo jää syvemmälle. Joskus kolmisen vuosikymmentä sitten on kaivolle tehty naamiointi lisäämällä kivilatomuksen jatkoksi yksi betonirengas ja siihen painava kansi. Kunhan ehditään, naamioidaan se kivillä pihaa rumentamasta…. jos jaksetaan.

Samanlainen kivistä ladottu kaivo on Ilmiössä Frans Sukasen perikunnan pihassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti