Elokuun 17 pv on Vernerin päivä.
"Vaalalainen" ajaa ohi kuhilaiden.
Synttärit: Kaisa Pekantytär Sutinen 1826, Suolijärvellä. Kaisan isä oli Pekka Iisakinpoika Sutinen ja isoisä oli Iisakki Henrikinpoika, jonka isoäiti oli Priitta Koskelo. Kaisan mies oli Lauri Iisakinpoika Sutinen, jonka isä oli Iisak Henrikinpoika Sutinen ja isoisä Henrik Henrikinpoika, jonka isoäiti oli Koskelon Priitta. Ota näistä nyt selvää? Oliskohan emoista apua? Laurin äiti oli Anna Moilanen ja isoäiti Margetta Moilanen. Kaisan äiti oli Kristiina Väisänen ja Pekan äiti oli Valpuri Hiltunen. Ei selviä. Kun Priitasta aloitetaan, niin on kaksi poikaa: Juha ja Henrik. Loput olivat tyttöjä. Henrik Iisakinpojalla oli seitsemän poikaa ja kaksi tyttöä. Näitten isoäitihän oli Koskelon Priitta. Pojista voidaan valita Henrik Henrikinpoika ja Iisakki Henrikinpoika. Nyt Henrikillä oli sitten Iisakki ja Iisakin poikahan tämä Lauri nyt sitten on. Pikkuserkukset nämä olivat tietenkin..
Timo Juhani Koskinen ja Arja Kris(Tiina) Kujala syntyi 1984, Oulussa Alpon ja Aunen toiseksi nuorimmaisena, mutta jäi sitten nuorimmaiseksi Jaana-siskon kuollessa. Pari erosi 19.3.1996.
Amerikoissa on joskus n 1947 tietämissä vihitty Ralph Raymond Koskela ja Ida Mary Anderson. Tuo arvioitu häävuosi on poimittu kolmannen pojan kuolinvuodesta 1954 laskemalla. Ralph on ilmeisesti elossa, koska syntymävuotta ei ole saanut, mutta Ralpin vanhempien tiedot sentään. Isä on Matti Matinpoika Koskelo syntynyt 12.10.1873 Askankylällä Puolangalla ja kuollut Central Cityssä, keskilännessä SD 20.3.1966. Äiti on Anna Wuopio-Johnson, joka puolestaan on syntynyt Dakotan Custer Peakissa, keskilännessä ja kuollut 17.12.1933. Ralph oli pariskunnan 11 lapsesta viides ja kun Ben Koskela syntyi 1914 ja Lyydi 1917, niin voi olettaa, että Ralph siinä välissä syntyi 1915.
Ukkoset taas häiriköivät ja taas on yksi nousemassa. siirrän tämän blogiin ja jos saan tilaisuuden lisään siihen sitten tarinaa.
Nälkä
Kaukana takana ovat jo vuodet, joina tässä maassa oli varsinaisia nälkävuosia ja joukkokuolemaa nälkään ja sen mukanaan tuomiin tauteihin. Nälkään kuolemista pidettiin silloinkin niin suurena häpeänä, että se verhottiin muilla kuolinsyillä virallisissakin papereissa, vaikka tilastoihin oikea kuolinsyy vaikuttikin nimettömästi. Vaikka oli vuosia, joina 10 – 30% väestöstä kuoli tilastoissa nälkään, niin hyvin harva kuoli nälkään henkilökohtaisesti. On pitänyt tehdä päätelmiin perustuvaa salapoliisityötä nälkäkuolemien kohdistamiseksi.
Suvussa on muutamia tapauksia, joissa ajankohta ja muut tilanteeseen liittyvät seikat viittaavat ravinnon puuttumiseen. Paljon jää silti oletusten varaan, sillä kaikkia katovuosia ei näy tilastoissa, koska kato on voinut olla hyvinkin paikallinen. Silloin se ei ole valtakunnallisesti kiinnostanut, muuten kuin verotulon loppumisena siitä tilasta.
Kyllä silti nälkä on monille nytkin vielä eläville tuttu, sillä sota-aikana riitti puutetta yllinkyllin vaikka lähes kaikki muu olikin tiukalla. Puute pyrittiin jakamaan tasaisemmin käyttämällä säännöstelyä ja korttiannoksia. Kaikkea säänösteltiin, mutta tietenkin nälkään vaikutti eniten elintarvikkeitten säännöstely.
Kuukausittain perhe sai päälukunsa mukaan Elintarvikekortit, joissa oli tietty määrä kuponkeja ja lehdissä ilmoitettiin montako ja minkälaista kuponkia mihinkin hankintaan tarvittiin. Kauppojen piti leikata kupongit irti korteista ja tilittää ne Kansanhuoltoon ja sai niitä vastaan tarvikkeitten hankintaoikeutta. Siinä olikin aikamoinen työmäärä monessa vaiheessa kuponkien laskemisessa.
Eihän se säännöstely loppunut kuin leikaten siihen, että sota loppui. Valtion talous edellytti säännöstelyn jatkamista vielä pitkään seuraavalle vuosikymmenelle.
Bensiini oli yksi paljon vaikuttava säännöstelyn kohde, koska myös elintarvikkeiden kuljettamiseen muualle rautatieasemilta vaati polttoainetta. Kun bensaa ei saanut, ajettiin häkäkaasulla, jota tuotettiin hiiliä tai puupilkkeitä ”pöntössä” polttamalla. Eihän siitä tehoa irronnut yhtä paljon kuin bensiinistä, mutta saatiinpa voi ja maito ja leipäkin kuljetettua kauppoihin. Samalla tuli kuin huomaamatta säännösteltyä liikenteen nopeuskin. Varsinaisia nopeusrajoituksia tarvittiin vain kaupunkeihin ja kauppaloihin.
Nälkä oli niin tuttu ja normaali olotila, ettei siihen juuri kiinnitetty huomiota. Olihan yleensä kaupunkilaisillakin peruna- ja vihannespalstansa, joista saatiin luvallisesti säännöstelyn ohitse lisäravintoa. Kellarit olivat elintarvikevarastoja eivätkä romunkeräyspaikkoja. Jääkaappeja ei ollut, mutta kellarin lämpötila oli yleensä aika vakio ympäri vuoden. Suola ja sokeri auttoivat säilömisessä silloin, kun niitä sai. Talveksi löytyi joku tarpeeksi kylmä tila puolukkanelikolle, josta lohkottiin jäistä survosta vitamiinilähteeksi.
Ei ihme, että sen ajan läpi eläneille on syntynyt kunnioitus ruokaa kohtaan. Lautanen syötiin tyhjäksi ja syödään edelleenkin, vaikka sille nyt kertyykin liian paljon ruokaa.
Kummako, jos vyö ei enää tahdo yltää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti