Saa sitä vanhaksi tulla, kunhan ei aikuistu

27 päivä on Raulin päivä

Raulista tuli Nasu vasta OTP:ssä.

Kun Nasun isä, Frans Oskar Kampman kuoli  näyttelijänä Mikkelissä, Nasu jatkoi koulunkäyntiä Oulussa ja asui kanssamme siinä pienessä vuokramökissämme Oulujoen rannassa. Sopu sijaa antoi. Meitähän oli siinä keittiön ja kamarin mökissä vain Väiskä ja Hinni ja Hilda ja me pennut, minun lisäkseni Olli ja Pirjo, joten hyvinhän siihen vielä yksi mahtui. Nasu kävi ”Teknillistä” ja pelasi talvet jääpalloa ja kesät jalkapalloa (Olin vähällä kirjoittaa potkupalloa, vaan en halua loukata edes urheiluhullua osuutta suvussa) Lehdissä kirjoitettiin kuinka ”Pieni, punapäinen Nasu” ehti vikkelänä kentän joka puolelle ja teki maaleja aivan arvaamattomista suunnista Ennätys lienee kuusi maalia yhdessä ottelussa. Nasu kuoli 12.11.2007 Lahdessa 76 vuotiaana.

Synttärit:

Eino Kujala 1911, Vihanti täyttäisi tänään       tasasen satasen, joten merkkipäivän voi julkaista, vaikka eläisikin.

Viisi lasta Reeta Tuomaantytär Levänaho teki Hinnin isoisän veljelle, Asarias Kujalalle, jolla ennestään oli Mämmelän Kreetalta Juho ja Kreetan mukanaan tuomat veljen lapset, Antti, Kaisa, Matti, Marja ja Mikko. semmoisessa suurperheessä eli tämä Eino pienenä. Oikeastaan perhe ei aivan niin suuri ollut, kun Kreetan lapsista Antti ja Kaisa olivat jo omilla teillään ja Matti kuoli pian Einon syntymän jälkeen. Nuorihan Reeta oli ja jaksoi siksi pitkään. Hän oli vain nelisen vuotta vanhinta lapsenlastaan vanhempi. Einon jälkeen syntyi vielä Brita ja Vilho, mutta sitten Reeta katosi jonnekin ja Asarias jäi todelliseksi ”elävän leskeksi”. Sata vuotta syntymänsä jälkeen Reeta julistettiin kuolleeksi kadonneena.

Ossi Huugo Ossian Taistomies 1929, Oulu kuoli 1976.  

Ensi Lahja Annikin jälkeen Taistomiehen Annan ja Huugon perheeseen syntyi ensimmäinen poika eikä jäänyt ainokaiseksi pojaksi sillä ainakin Pekka Ossian syntyi nuorimmaksi Toinin, Airin ja Ailin jälkeen. Toinin ja Airin välissä minulla on omituinen merkintä Otso Huugosta, jonka kohdalla lukee, että poistettava.

Alpo Arvo Antero Koskela, Säräisniemi. Alle sata vuotta.

Väiskän pikkuserkku on saanut kolme isoa aata sukunimensä eteen. Se on komeaa olla A.A.A. Koskela, vaikka Alpo on Arvo Vihtorin ja Olga Ellen Elina Tervosen vanhempi lapsi todennäköisesti, kun Sirkan syntymäaika minulta puuttuu.

Häät:

Earl Raymond Rantapaa ja Lillian Mildred Koskela vihittiin South Dakotassa 1935.

Lillian oli arvostettu opettaja Spearfishissä ja kuolikin siellä 94 vuotiaana 19.8.2006. Earl kuoli jo 18.2.1992. 80 vuotiaana.

Frans Oskar Kampman ja Tyyne Lumme vihittiin 1930 Turussa ja seurauksena oli ”Nasu”.

OMATUNTO

Niin merkillisen monista asioista se on tuo ihmislapsen omatunto karrella. Ei kai se aina ole semmoista ollut.

Ei pitäisi kellään olla nokan koputtamista, vaikka aamulla nukkuisin puolille päivin, mutta ei se vain käy. Tulee huono omatunto, jos ei viimeistään kuudelta nouse aamutoimiinsa.

Mitä se kellekään kuuluu, mitä minä suuhuni pistän? Kuitenkin joka suupala, tuntuu siltä kuin se olisi joltakulta toiselta pois. Vielä pahempi, jos sattuu syömään jotakin, mistä pitää. Siitä ne vasta oikein kunnon omantunnon pistokset saakin. Tulee syötyä liikaa ja lihottua.

Hulluinta on, että on huono omatunto siitä, että on lopettanut tupakoimisen. Sitähän on niinkuin pettänyt tupakoitsijoitten veljeskunnan. Huono omatunto oli siitäkin, että poltti.

Tietenkin omatunto kiusaa siitäkin, että olkapään kipujen takia on jättänyt lumityöt tekemättä tai ruohon leikkaamatta. Ja siitä, ettei ennätä kaikkia lehtiä lukemaan, eikä kaikkea oppimaan eikä tekemään, vaikka muka eläkkeella on ja aikaa riittaa.

On huono omatunto siitä, ettei edes soittele sukulaisille saati että kävisi vierailulla. Jos sitten soittaa tai käy niin tuntuu, että häiriöksi se vain on ollut ja taas soimaa omatunto, että pitikö ängetä.

Sekin tuntuu pistoksena, ettei "sukublogiin" kirjoita asioista aivan sellaisina kuin ne todella olivat. Tulee kaunisteltua ja ymmärrettyä, ettei vain loukkaisi. Mutta se se vasta kipeästi puraisisi, jos ankaraa totta pistäisi paperille.

Tässäpä siis kippuroin omantuntoni kanssa. Luulisi riittävän aivan ruumiillisetkin kivut, mutta eihän ne riitä.

Kyllä lisäksi täytyy sielunkin tuskat kärsiä kaikesta mitä tehnyt on tai tekemättä jättänyt. Sanonut tai sanomatta jättänyt ja siitäkin, mitä ajatellut on ja ajattelematta jättänyt.

Tätäkö se on vanhaksi tuleminen...ja ”viisaaksi”.

Nyt on sitten huono omatunto siitä, että laiskuuttani kaivoin vanhasta vuoden 2000 ”Allakastani” tämän jutun, enkä kirjoittanut uutta. Siitä tuli kyllä heti rangaistus. Skanneri teki PDF-tiedoston, josta poisti kaikki skandimerkkien pilkut. Yritin ovelasti muuttaa sen puhtaaksi tekstiksi ja siitä wordiin, vaan tekstinä tuli tyhjä ruutu ja wordissa kuva, josta ei mitään saanut muuttaa hankkimatta kallista Akropaattiteksturia. Aikani ährättyäni suljin kaikki siihen asti tekemäni ja yllättäin skanneriohjelma kysyi haluanko editoida tekstin. Halusinhan minä ja innokkaasti näppäsin kylläkyllä-vastauksen. Teksti avautui wordiin, mutta kovin pienenpienenä tekstinä. Suurensin näkymän 100%:n, mutta vielä oli minun silmilleni pientä se teksi, joten valitsin koko tekstin ja suurensin fonttikokoa. Suurenihan ne fontit, mutta rivinvälit katosivat eikä kirjaimenpuolikkaista saanut selville mikä oli ää ja mikä aa. Etsiskelin muotoilutiedot ja sieltä pääsin korjaamaan kiinteän rivivälin skaalautuvaksi ja sitten etsimään puuttuvia pilkkuja.

Nyt alkaa tuntua, että olikohan tuo valitusvirsi vaivansa arvoinen. Positiivisemman jutun olisin kirjoittanut puolessa ajassa.