keskiviikko 10. elokuuta 2011

Päiväpä tämäkin kaikkinensa


Sähkökatkojen takia on tämä kymmenennen päivän päivitys nyt vasta tarjolla
Aivan varmasti jo kirjoitin koko sepustuksen, mutta bittien taivaisiinko lie kadonnut.

Laurilta laumaan ja nimipäiviään viettää myös Lasse ja Lassi.

Synttärit: Brita Juhantytär Sutinen, Valpuri Laurintytär Sutinen ja Antti Jalmari Koskelo.

Hääpäiviä ei tänään.

Brita syntyi pyssykylässä 1756 ja naitiin Juha Hiltusen emännäksi n. 1785. Britasta kuitenkin johtaa aivan suora linja levottoman Matin kautta Oskariin ja siitä Kujaloihin.
Valpuri syntyi 1867 Kaisa Pekantytär Sutisen viidentenä lapsena, joka oli ensimmäinen kahdesta tyttärestä. Vaikka molemmat vanhemmat olivatkin Sutisia, niin eipä ne silti liian läheisiä sukulaisia olleet.
Antti syntyi 1900 ja nai 12.6.1925 Eedla Emilia Karjalaisen, joka teki Antille ensin Hilman, joka kuoli kolmivuotiaana ja sitte Johan Artturin, joka aikanaan muuttui Käkisaloksi ja vielä Antti Jaakon, joka kuoli pienenä hiukan äitinsä jälkeen. Antin toinen vaimo oli Reetta Stiina  Väisänen, joka tekikin Antille sitten viisi lasta, joista toinen tuli aikanaan Reiman vaimoksi.



Vanhoja asioita

Jo vuosituhansia Suomen kyläkunnat ovat käräjillä ratkoneet yhteiset asiat. Yhdessä on käräjäkiville kokoonnuttu päättämään metsästysretkistä ja kauppamatkoista. Niillä päätettiin pursien rakentamisesta ja monista muista yhteisistä suunnitelmista.

Sitten näille rannoille ilmestyivät soudetavat sotaveneet valloitusretkilleen, Jo kaukaa kuului soututahtia ylläpitävä yhteinen kuoro: ”RUU...RUU...RUU...RUU...RUU”. Pian ilmestyi näkyviin ensimmäisen veneen korkea keula. Siinä katosi rantojen rauha. Tuontitavaraa oli Rooman kirkko omanlaisine kristinuskoineen syrjäyttämään kansan omat jumalat ja Konstantinopolista tarjotun toisenmuotoisen kristinuskon.

Jukuripäiselle väestölle piti takomalla takoa päähän uuden uskon autuus ja mielikuva kuolemanjälkeisestä onnellisesta olotilasta taivaassa. Sinne pääsy piti kuitenkin varmistaa Roomaan lähetettävillä turkiksilla ja uuden uskon opettajien ruokkimisella. Olihan se vaikea asia ymmärrettäväksi, mutta muutamassa sukupolvessa sekin alkoi tuntua luonnolliselta.

Sitten olikin vuorossa kuninkaitten ja ylimysten ruokkiminen ja hyvällä mielellä pitäminen. Semmoinen oli tapana kaikissa hienosti sivistyneissä maissa ja kaupungeissa. Olihan tännekin jo jokunen kaupunki saatu aikaan malliksi. Kun oli ensin opittu verojen maksaminen Roomalle, niin pieni askelhan se oli antaa ihan pikkuisen näille herroille, jotka lupasivat pyhästi suojella väkeä pahojen vääräuskoisten vainolta. 

Birger-jaarlihan se poikansa, Valdemarin, puolesta hallitsi ja sai aikaan rauhanlait: kotirauha, kirkkorauha, käräjärauha ja naisrauha. Näitä lakeja piti vannoa kuninkaan ja kakkien ylimysten vannoa noudattavansa. Siksipä niitä nimitettiinkin kuninkaanvaloiksi ja niistä säädettiin kaikkein ankarimmat rangaistukset. Birgerin kuoltua pikkuveli, Maunu, syrjäytti heikon isoveljensä, Valdemarin. Maunuhan sitten aikanaan sai lisänimeksi ”Ladonlukko”. Hän sai edes jonkun verran hillittyä ylimystön mellastelua pitäjissä. Kokonaiset hovit palvelusväkineen olivat vaatineet talvisin kestitystä pitäjissä ja mässäilleet vieraillessaa talonpoikien vuoden uurastuksen paksuihin mahoihinsa. Uusi laki pyrki tekemään tästä lopun. Siitä tuo kunnianimi tarttui Maunoon. 

Tuskin Mauno tätä aivan hyvää hyvyyttään teki. Luultavasti raadollisempi syy oli jatkuvasti uhkaavat vallankumoukset ja hankkimalla rahvaan puolelleen Mauno sai turvattua oman valtansa. Hänhän lupasi 1280 verovapauden jokaiselle talonpojalle, joka pystyi kustantamaan ratsumiehen varusteineen. Siitä alkoi sitten muodostua aatelinen rälssi maaseudulle. Papistosta oli jo muodostunut hengellinen rälssi ja niin saatiin aikaan kolme säätyä istumaan herrainpäiviä ja lakeja säätämään.

Välillä taas kuninkaalliset veljekset sitten tappelivat vallasta, kunnes Maunu Eerikinpoika sai aikaan Maanlain ja Kaupunkilain. Niissä kuitenkin heimotkin menettivät merkityksensä, kun kaikki olivat samalla tavalla Ruotsin alamaisia.

Tuossa 1300-luvun puolimaissa Suomi sai jopa jo osallistua kuninkaanvaaliin. Tämä oli silloin Itämaa.

Käräjät saivat antaa nimensä kaukaa tulleitten määräysten välittämiselle ja erilaisten riitojen ja rikkomusten ratkomisiin ja rangaistuksiin. Mielivaltaakin oli hyvä käyttää tietämätöntä rahvasta kohtaan.

Jossakin vaiheessa ylimykset kokoontuivat yhdistämään ja yhdenmukaistamaan eri kaupunkien lait yhdeksi kokonaisuudeksi ja sen sattui sitten allekirjoittamaan lepsu ja löperö, Kristian, niminen kuningas siihen sen kummemmin tutustumatta. Saipahan nimensä historiaan lain nimessä. Se oli ”Kristian kuninkaan Maanlaki”. Valtakuntakin oli sen veraan vakiintunut, että saatettiin määrätä tätä lakia noudatettavan koko valtakunnassa. Oli siinä sen verran tulkinnanvaraisuuksia, että tarvittiin ”lagman” sen koukeroita ymmärtämään. Laamanniksihan se täällä itäisessä maakunnassa vääntyi, kun oma kielemme ei kaikkiin hienouksiin taipunut.

Tärkeimmistä käräjistä sitten tulikin Laamanninkäräjät ja kun niitä oli vuosittain niin se iso ällä muuttui pieneksi, kun ei enää ollutkaan mikään erisnimi se laamanni, vaan virkanimike. 

Löytyipä siinä virka käräjäkirjurillekin, kun laamanni ei itse ehtinyt päätöksiä kirjaamaan. Siihen sopi ottaa alempiarvoinen virkamies kohottamaan arvostustaan rahvaan keskuudessa. Samalla toki laamanninkin arvo kohosi. Päätökset kirjoitettiin kyllä ruotsiksi vielä 1800-luvun puoliväliin.

Väkimäärän kasvaessa ja riitojen ja rikkomusten lisääntyessä piti käräjiä ihentää. Laamannihan johti talvikäräjät, joita myös Verokäräjiksi kutsuttiin, koska niillä määrättiin verot kirkolle ja kuninkaalle ja vähitellen muullekin paremmalle väelle maksettavaksi. Tarkkaan syynättiin kunkin talon peltojen ja karjan tuotto.
Kukin sai maksettavakseen onnensa mukaan. Jotta oikeus toteutuisi, kaikki kirjattiin tarkkaan pöytäkirjoihin, jotta voudit voivat sen mukaan hoitaa tilityksensä hoviin. Tosin pahankurisilta perittiin tuplasti ja joku tosi kiltti pääsi jopa ilman veroja.

Talvikäräjien jälkeen tulivat sitten kesäkäräjät eli kalakäräjät, joilla tokeet jaettiin ja apajat annettiin. Niistähän verot olivat vakiona jo. Puolet lohisaalista kuului kuninkaalle. Kaikestahan meni papin pussin kautta kymmenykset kirkolle. Kai niistä joku osa kulkeutui sinne Roomaan asti, kun paavit olivat niin innokkaita näistäkin veronmaksajista kiinni pitämään.


Vielä pidettii syyskäräjät, joita ”ruokaruotsiksi” kutsuttiin, koska ne pyrkivät venymään pitkiksi laamannien ja voutien ruokkimiseen käytettäviksi kuukausiksi. Oli tarkat ohjeet, montako yötä kunkin nimismiehen luona oli joukkoa ruokittava ja juotettava. Mukavastihan siinä pimein talvikausi hupeni. 

Aivan ensimmäisissä säilyneissä käräjäpöytäkirjoissa 1390 ei tiettävästi sukulaisia näy, kun siellä näkyy Huittisista vain Malvakosken Olavi ja Sinkan Jaakko katselmusmiehinä Tyrvään ja Roismalan kylien rajaa tarkastamassa. Sitemmin selvisikin, että kyllä siellä sukulaisia oli, kun ennätti kaikki talot läpi käymään.
Melkeinpä joka käräjillä oli joku sukujuurien jäsen mainittuna. Ei toki kaikki tuomiolla, vaan olipa niitä lautamiehinä, katselmusmiehinä, jopa peräti aivan maakuntakatselmusmiehinäkin. Käräjillähän taloille verotuskin määriteltiin ja muutenkin riideltiiin. Joku saattoi jo esiintyä peräti juopuneenakin ja kirota ääneen ja
räyhäilläkin. Sakkojahan semmoisista määrättiin ja monia määräyksiä laiminlyötiin ja velvoitteita jätettiin täyttämättä. Niitähän oli helppo Tukholmasta asti määrätä. Saattoipa joku naisihminen kanssasisartaan tukastakin kiskoa ja jopa huoraksi haukkua. Jos ei todistamaan pystynyt, niin itse siitä sakot sai. 

Vuosia on välissä, joista pöytäkirjoja ei ole säilynyt, mutta kynttilänpäivän käräjillä 1418 oli Kanniston Sepän Olavi nimismies Jöns Sinkan ja Hitsa Kokin kanssa selittämässä Hintsan tyttären talonkauppoja. Siitä erillinen tarina jossakin. 

Vieläkin kammottaa Pitkäsen Simon kuolema, vaikka riitapukari olikin, niin kyllä niissä koukeroissa yrittää ymmärtää miehen kiukkua. Se vain oli merkillistä, että Grels Käki sai taposta saman verran sakkoa, kuin yleisesti määrättiin siantaposta. 40 mk. Serkuksia olivat ja siksipä molemmat sukujuuriin kietoutuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti