tiistai 2. elokuuta 2011

On jo päästy elokuun kolmanteen

Linnea ja tietenkin Vanamo ovat päivänsankareita, vaikka en kyllä yhtään Vanamoa tunne. Tuosta Linneasta on sitten lyhennelty Nea, jota on vähän venytetty Neeaksi.

Minun tiedostoissani ei ole näissä suvuissa tänään syntyneitä, mutta 1759 annettiin asetus, jossa kaikki joutilaat miehet määrättiin ja velvoitettiin harjoittamaan jotakin luvallista elinkeinoa, koska varsinkin maaseudulla oli vielä miehiä, jotka viettivät kaiken aikansa laiskotellen.

Oulusta. Kun nyt on erinomattain hedelmällinen kesänaika, niin on kaupunnissa kansalla ollut myös suuren tarpeen aika maankalusta. Työkansa warsinkin walittaa ruokakalun, niinkuin leiwänannin ja kalan puutetta, sillä kumpaakin kalua tuodaan aiwan wähän kaupunkiin. Tuoreita kaloja ei näy ollenkaan olevan kaupan. Ihmiset ovatkin maalla hywin kiinni töissään tänä aikana, niin etteiwät jouda kalua kaupunkiin tuomaan. Lohen saalis on vähennyt Oulunjoen padoilta.

Toissa perjantaina nousi kaupungin rannassa weden pinnalle miehenpuolen ruumis, joka tunnettiin olewan kaupungista. Tämä mies oli luottavaisesti kowalla myrskytuulella lähtenyt kaupungin rantaan tulemaan, mutta oli horjahtanut ja pudonnut weteen ja hukkunnt.
— Kaupungin raastuwassa pidettävässä kokouksessa ensi keskiwiikkona kello 10 aikana e. p. p. valitsee tämän kaupungin porvaristo Oulun kaupungin edusmiehen, joka tulee olemaan jäsenenä valtiosäätyjen waliokunnassa, joka kokoontuu Helsingin kaupunkiin 20 päiw. tammikuuta 1862.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti