Lopetan, kun en jaksa...

26 pv syyskuuta

Mitä on Kuisma ilman Helinää? Nyt jäi kumminkin Helinäkin ilman Kuismaa.

Synttärit:

Talollinen Antti Juhanpoika Pyykkönen 1763, Kerälä. Millainen mahtoi tämä Antin pienen perheen kohtalo olla, kun vaimo, Margetta Matintytär Koskelo kuoli mätäkuumeeseen 17.3.1791 ja Antti jäi leskimiehenä huolehtimaan hiukan yli vuoden vanhasta pojastaan ja miten kävi Johanneksen, kun Anttikin kuoli neljä kuukautta myöhemmin samaan ankaraan kuumeeseen 25.7.1791 Kianta 21 nimisellä tilallaan. Pojasta ei näy sen jälkeen merkintöjä.

Vappu Pekantytär Moilanen 1877, Melkein sata vuotta myöhemmin eli lyhyen elämäsä Vappu, jonka äiti oli torpantyttö Loviisa Matintytär Koskelo. Loviisan juuret ovat Laurosen Valpurissa ja Pekka oli hänen toinen miehensä. Vappu kuoli nelivuotiaana 28.2.1882 eikä hänen sisaruksensakaan aikuisiksi eläneet. Sen sijaan sisarpuolista ainakin Matti akottui ja Antille on merkitty jälkeläisiäkin.

Väinö Leppäluoto 1889, Oulu      Väinö oli lyhyt episodi Lempi Kujalan elämässä. Avioliitto loppui lyhyeen, kun puolisot eivät oikein ymmärtäneet toisiaan.

Merimies Yrjö Leonard Kujala 1902, Oulu   Elias Kujalan pojista molemmat merimiehet kuolivat ”lentävään keuhkotautiin”. Yrjö oli vasta 22 vuotias kuollessaan 8.12.1924.

Yrjö Fredrik Tenhunen 1926, Säräisniemi. Päivän toinen Yrjö syntyi Lyylin, Rauhan ja Onnin veljeksi ja sai sisarikseen vielä Ainon ja Eeva Vapun ja siihen väliin vielä pikkuveljekseen Eino Iisakin. Kalle Reetrikki Tenhunen tuli Kiuruvedeltä ja nai Anna Sukasen siskon, Tilda Karoliinan 30.5.1920. Siinä syntyi tämä kahdeksan lapsen perhe, josta vain Sulo Petteri kuoli lapsena. Tyttäret ovat sitten jatkaneet pikkuserkkujen määrän kasvattamista

Häät:

Matti Juhanpoika Leski ja Kaisa Eerikintytär Heikkilä 1736, Huittinen

Vampulan Heikkilästä nouti 21.8.1705 syntynyt Matti Valpurin päivänä 1712 syntyneen Kaisan Lesken tilan emännäksi  ja jätti Kaisan Lesken tilalle leskeksi neljäntoista vuoden jälkeen. Minulla on merkintä vain yhdestä tyttärestä, mutta lienee poikiakin ollut, kun seuraava Kaisa voitiin antaa Matti Nikkilän emännäksi Sammun Nikkilään.

Näinpä tämä Lesken sukukin kietoutui sukujuuriin ja Vampulan Heikkiläkin.

Lopettaisinko?

Tämä suvun merkkipäivien vatvominen alkaa kyllästyttää, kun merkkipäiviä saa merkitä vain vainajille ettei loukattaisi henkilötietosuojaa.

Ei ihme, etteivät nämä tylsät sivut ketään kiinnosta.

Jääköön tähän tämäkin.

Lönrotin Elias Laukossa ryyppäämässä.

24 pv syyskuuta

Alvarin päivää ei ole alvariinsa Aunollakaan ja alkavat minulla nämä päivätkin seota.

Pyörällä päästään.

Melkein Alvari on kumminkin Marjatan tyttären, Mari Sukasen, isoisä Portugalissa. Hän on Alvaro Patinhas ja puuseppä ammatiltaan. Tosin hän on syntynyt 6.6.1935, joten kaipa liki kahdeksankymppinen Portugalissakin on jo eläkeläinen.

Synttärit:

Jaakko Laurinpoika Moilanen 1789, Suolijärvi N:12  Koskelon Priitan tytär, Kristiina Sutinen, liitti Moilaset sukuhaaraansa naimalla Jaakko Jaakonpoika Moilasen. Jaakolle ja Kristiinalle harrasteltiin yksitoista tenavaa, joista seitsemäs oli Briitta ja Briitta sitten vielä vahvisti liitosta Moilasiin naimalla Lauri Eliaksenpoika Moilasen. Ensin syntyi Signe Valpuri, joka kuoli viisivuotiaana ja sitten tämä Jaakko, jolla on taas merkintä vain syntymästä ja kasteesta. Jaakko sai vielä kaksi veljeä ja kaksi siskoa, joiden tiedot ovat yhtä vähäiset.. Nuorin veli oli sitten toisen isoisän kaima, Elias.

Antti Paulinpoika Hiltunen 1800, Kerälä No:28  Vanhimman tyttärensä, Margetan, Priitta antoi Heikkisen Laurille ja Margetta sai ensin kaiman äidilleen ja sitten isälleen ja sitten Antin, joka ei ole vielä tämä Antti, vaan Heikkisen Antti, joka nai Moilasen Valpurin, joka ei tietenkään ole Signe Valpuri, joka kuoli viisivuotiaana, vaan Kristiinan Jaakon sisko. Sitten syntyi Lauri ja jo tuli seuraava  Margettakin, joka nai Pauli Hiltusen Auhon kylän Hiltulasta. Kolmantena lapsena Margetta sitten teki tähän Priitan viidenteen polveen Antti Paulinpojan. Niin siinä sitten oli kytketty jo Hiltustenkin verenperimät Priitan jälkikasvuun.

Reino Johannes Kahmala 1916, Oulu Hiltulan Hiltusista juontaa sukuhaaraa myös Kampmanien kautta Kahmaloitten perheeseen. Ei tämä Reino ehtinyt kyllä vuottakaan pitää meteliä itsestään, vaan lähti pois jo 23.7.1917.

Anna Kaisa Koskelo 1917, Neittävä

Tuon Reinon kuolinvuonna syntyi Anna Sukasen serkku, Anna Kaisa Koskelo Antille ja Karjalaisen Iidalle kuudentena lapsena ja yksitoistahan niitä kaikkiaan Iida ehti reilussa kahdessa vuosikymmenessä maailmaan laittaa.

Lönrotin Elias Laukossa ryyppäämässä.

Kolmannella runonkeruumatkallaan loppukesällä 1832 Elias Lönnrot pääsi ensi kerran Vienaan, kohteeseen, joka jo aiemmilla matkoilla oli tavoitteena, mutta jäi vielä saavuttamattomaksi.

Alkukesästä Lönnrot oli valmistunut lääketieteen tohtoriksi. Juhlallisuuksien jälkeen hän lähti neljän promootiotoverinsa kanssa rentoutumaan Laukkoon, jossa "elettiin taas pari päivää varsin vähän lääketieteen mukaista elämää, vaikka meitä vanha Törngren mukaan luettuna oli seitsemän tohtoria yhdessä".  kirjoitti Elias päiväkirjaansa

Heinäkuun puolenvälin tienoilla Lönnrot lähti runonkeruumatkalle mukanaan pari ylioppilasta, Juhana Törngren ja Juhana Wirzén. Matka Laukosta Kuhmon Saunajärvelle kesti viisi viikkoa eikä sen aikana juuri selvää päivää nähty. Rommi- ja pirtupullojen tyhjennysten ohessa pelattiin korttia, ja Nurmeksessa Lönnrot voitti paikallisilta virkaherroilta huomattavan summan rahaa matkakassaansa.

Reipasta meininkiä reippailla retkeilijöillä

Miltä syksy tuoksuu?

Tänä aamuna auringonnousun aikaan

usvaisella pihalla aamutakissa,

jalat kasteisessa ruohossa

annoin tuoksujen virrata

tuulen mukana

yli peltojen, yli niittyjen

metsien takaa.

Syksy tuoksui omenilta,

kostealta ruoholta,

leikatulta viljalta,

kuloheinältä.

Syksy tuoksui sieniltä,

pihlajanmarjoilta,

puolukoilta.

Tuuli toi kaukaa toiset tuoksut

ja vaahteran lehti asettui kivelle

koruksi.

Tästä pitäisi malttaa kääntyä ympäri,

kävellä muutama askel portaille,

nousta kynnyksen yli keittiöön,

jossa vielä tuoksuu

eilisen leipomukset.

25 pv syyskuuta 

Kullervo ei kuvia kumarra

Enpä tunne muita nuita

Kullervoiksi kutsutuita.

Ainut on Kujalan Tomppa,

jonka kutsun Kullervoksi,

oikein Tuomo Kullervoksi

Tuomon äidin Tellervoksi

Lapin Kaino Tellervoksi

Vaimoksi Kujalan Toivon,

Kolmen poikansa emoksi.

Tässä poika keskimmäinen

Kullervoksi kutsumamme.

Synttärit:

Perintötilan Isäntä Tuomas Eskonpoika Hurri 1635, Huittinen Korkiakoski.  Ikimuistoisesti on Hurrin tila ollut Huittisten Korkiakoskella ja jo Juha Hurri (n. 1490-1540) mainitaan perintötilan isäntänä. Juhan jälkeen isännöivät tilaa vuorollaan Markku Juhanpoika, Esko Markunpoika, Esko Eskonpoika, Niilo Eskonpoika, Esko Niilonpoika ja seitsemännessä polvessa tuli isännäksi isänsä jälkeen Tuomas. Tuomaan tytär; Kaisa Hurri, nai sitten Henrik Matinpojan, joka oli Äyhön lampuoti. Heidän Mariansa vei papin eteen Tuomas Röngren ja heidän lapsenlapsekseen syntyi Leena Matintytär Röngren, josta tuli Maijastiinan äiti ja Kalle Fredrik Sukasen tuntemattomaksi jäänyt isoäiti.

Matti Antinpoika Heikkinen 1792, Taas kuljetaan Priitta Koskelon aloittamassa sukuhaarassa. Marketta Iisakintytärhän nai Lauri Heikkisen ja heidän poikansa Antti sai Moilasen Valpurin kanssa yhdeksänneksi lapsekseen Matin. Saattaa olla, että tämä oli se Matti Heikkinen, joka vaelsi Ruijaan, mutta varmaa se ei ole. Olihan niitä Heikkisten sukuja muitakin.

Torpantyttö Valpuri Laurintytär Koskelo 1805.   Neljä tytärtä Heikkisen Anna antoi Lauri Juhanpoika Koskelolle ja lapsista nuorimmaiseksi jäi Valpuri, josta kirkonkirjoissa on merkintä, että hän olisi ollut piikana jo 1811. Silloinhan Valpuri oli vasta kuusi vuotias. Lapsityövoima oli kyllä normaalia niinä aikoina, mutta vaikea on ymmärtää nykyaikana, että köyhän itsellisen lasten täytyi jo alle (nykyisen) kouluiän hankkia elantonsa työtä tekemällä. Vieläpä työssä, jota nykykakarat määrittelevät ”paskahommiin” kuuluvaksi.

Anna Loviisa Kaisantytär Koskelo 1844.   Matti Matinpoika Koskelon juuret juontavat Valpuri Lauroseen ja vaimona oli Greettastiina Siira ja heillä sitä pirttiviljaa kertyi seitsemään päähän saakka. Esikoiseksi syntyi Kaarina, jota Kaisaksi kutsuttiin ja itsenäisenä ihmisenä Kaisa teki kaksi lasta miestä itselleen hankkimatta riesakseen. Anna Loviisa oli ensimmäinen ja toiseksi syntyi Juha Aukusti 11.6.1847 myöskin Puolangalla.

Anna Kaisa Koskela.1844, Utajärvi. Luulin ensin, että tässä on lyöntivirhe, kun Koskela nimi näkyy jo 1844 syntyneellä tytöllä. Tämäpä oli kumminkin Koskela aivan syntyjään eikä Koskelo ollenkaan. Mularin Antin vaimon kuitenkin yhteen sukuhaaraan liittyi seitsemän veljeksen ja kolmen tytön äitinä. Antin  isän isoäiti oli Koskelon Juliaana Henrikintytär.

Matti Kaarinanpoika Heikkinen 1854.      Heikkisen Kaarina oli myös näitä Liisa Koskelon sukupolven rohkeita naisia, jotka valitsivat miehettömän tien. Kaarina teki kaksi poikaa, joista tosin tämä Matti kuoli kaksivuotiaana. Vanhempi veli, Simo, sensijaan nappasi vaimokseem Iikka Liisanpojan serkun Valpurin ja niin siinä syntyi Fredrika ja kolme poikaa Heikkisiä, jotka olivat äitinsäkin puolesta Koskeloitten sukua. Täytyy tässä merkitä kumminkin, että Liisa Pekantytärhän sitten sortui miehnkin ottamaan, kun Olli Kovalainen oikein yritti.

Antti Henrikinpoika Sutinen 1880.   Heikkisiä liittää Sutisten ja Hiltusten kautta Koskeloihin tämä Anttikin sisaruksineen. Lapsilaumaahan oli kahdeksan kaikkiaan ja Antti neljäs. Äiti oli Heikkisen Stiina. Niin paljon oli jo Sutisia Kainuussa, että vaimoksi osui Kaisa Sutinen.

Käärmeen luku Kuhmosta

Mato musta maan alanen,
Toukka Tuonen karvanen,
Haamu haltian näkönen;
Kukas sun kulosta nosti,
Heinän juuresta herätti
Pienen neulan neulomahan,
Suu mustan mutelemahan? -
Kulkia kulon alainen,

Läpi mättähän meniä,
Puun juuren punottelia,
Ala nytt aian vierellinen.

pahasi parantamahan!
Juoppa viivana vihasi,
Ilunna omat pahasi,
Mennä mielimuuttehesi

Kaatuohon karvahasi
Kupuhusi kultasehen,
Vahtahasi vaskisehen
Alle kolmen kylkiluusi!
Vill' on suusi, vill'on pääsi,
Villanen sinä itekkin.
Suluoon sun vihasi,
Sisältä kivuttomaksi,
Pääl' on tuntumattomaksi,
Alta aivan terveheksi,
Sisältä lihan sinisen,
Maksan karvasen malosta.
Sula voi sulattaessa,
Rasva räyvyteltäessä
Hengin huokaultuani!

Tämmöisen oli poiminut ohimennen se Elias, jota eilen ryyppymieheksi ja peluriksi moitin.

Kuka matkusti TAIMAASEEN?

23. syyskuuta ja virallisesti yö ja päivä tasan... teoriassa

Mielikki, metsän emäntä,

mieluusti mettä maistaa.

 Nykynimisankareita lisäksi Minja ja Miisa

Synttärit:

Sakarias Kovalainen 1888, Säräisniemi Pirttiviljelyspuuhissa melkein Iikka Iikanpojan veroinen oli Sakari-serkkunsa. Tämähän on vain sikäli arvailua, ettei Iikan Appo-enon muitten yhdeksän lapsen tarinoita aivan tarkkaan ole selvitetty. Kustaavasta on vain syntymäaika, ja Johanna ei ehtinyt kenenkään vaimoksi, kun kuoli kahdeksanvuotiaana. Iikka Kovalaisella on merkintä vain syntymästä. Samoin Annastiinalla, isänsä kaima-Aapolla ja Riittaliisalla. Juho kuoli seitsenvuotiaana ja Olga nelivuotiaana. Elias kylläkin ehti peräti 41 vuotiaakasi ennen kuolemaansa 1922, mutta eipä ole edes akasta merkintää, saati kakaroista. Oli se Sakarin ja Iikan serkkujen parvi melkoinen, kun kumminkin Iikan isä oli ensin Valtasen Elsa Stiinan kanssa toimitellut Kainuuseen kuusi tenavaa ja vielä Kyllösen Riitan kanssa viisi lisää. Niinpä serkkuja kertyi 53, joista Iikan sisaruksia 13. Kyllä Iikka ja Sakarias silti sen polven parhaat pirttiviljelijät olivat. Jos tässä levittäisi vielä seuraavan polven pikkuserkkujen parven, niin ei olisi ihmettelemistä kainuulaisten sukulaisten määrässä, kun niitä jo Liisaa edeltäviltäkin polvilta on satoja, vai olisko peräti päälle tuhannen tai puolet koko tiedossa olevasta sukulaisten määrästä. Sakarilla oli vaimonaan Saara Susanna Kilpeläinen, joka kymmenen lapsen äitinä saavutti yli 90 vuoden iän. Hän kuoli 10.7.1992 oltuaan melkein 21 vuotta Sakariaan leskenä. Sakarias kuoli 14.7.1971. Selvähän tämä, kun lukee pätkittäin.

Kipeä kielikorva

                 Jos on oikein hankalaksi kehittynyt musiikkikorva, niin voi kuulemma sitä särkeä lintujen laulu, joka menee pikkuisen nuotin vierestä. Minulla ei sentään niin herkkää nuottikorvaa ole, vaan kyllä vielä lintujen laulusta nauttisin, jos kaikkien viserrykset kuulisin. Vielä kumminkin kuulen tinnituksen läpi jonkun verran muitakin kuin harakan, räkätin, variksen ja lokit, joita ei varsinaisiksi laululinnuiksi kehuskella. Sirkkojen siritystä ei enää muistakaan. Onneksi tuo hieno kuulolaite on palauttanut linnunlaulut kuultaviksi ... liikaakin

                 Tuo kielikorva pyrkii kipeytymään, kun meidän kaunista suomenkieltämme rääkätään niin radiossa kuin töllössäkin. Onhan oikein, että kielikin kehittyy vastaamaan ajan vaatimuksiin ja siihen tulee uusia ilmaisuja uusille asioille. Joskus vain kiusaa, että vieraan kielen ilmaisuja pidetään niin paljon hienompina, että niitä tungetaan semmoisillekin asioille, jotka voisi jopa paremmin kertoa suomeksi.

                 Tämä tietokonesanasto on niin uutta ja englannin täyttämää, ettei siihen tunnu oikein ehtivän kodikkaammat sanat mukaan. Niin siinä kieleen tulee teeveeteet ja seeteet internetin meilien ja saittien kumppaniksi. Sekin vielä sotkee, ettei niissä enää noudateta suomenkielen tapaa kirjoittaa niinkuin lausutaan, vaan täytyy hienostella d ja c kirjaimilla. Ratioon on se d änkeytynyt jo kuulumaankin, mutta sille olisi parempii nimi vaikka hoilotin, kun se hoilaa joka nurkassa loputtomasti kailottimistaan. Eikö kailotinkin olisi paljon kuvaavampi nimitys kaiuttimelle, kuin kovaääninen? Aikoinaan kyllä yritettiin iskostaa kieleen näköradioa, mutta sehän oli semmoinen hirviö, joka yhdistyi suomenkielen sanaan liitetystä vieraasta sanasta. Töllötin voisi tulla kyllä yleiseen käyttöön. Videonauha on on yksi näitä korneja yhdistelmiä, joka kyllä katoaa, koska ne nauhatkin ovat korvautumassa uusilla tallennusmenetelmillä. Magnetofooneja ei muista enää kuin tämmöiset vanhat pierut. Loppuaikoinaanhan sekin sentään oli jo kotoisemmin mankka, mutta sehän oli vain väännös alkuperäisestä nimestä, joka sanan kuullessa heijastui kaikuna aivojen poimustossa.

                 Viimeaikoina on oikein pahasti särissyt korvassa sekä radiosta, että telkkarista, kun oikein juontajat ja uutisten lukijat selittelevät, että on tarpeetonta välttää matkustamista TAIMAASEEN. Voihan pieksut? Jos valtion englanninkielinen nimi on Thailand, joka sitten on käännetty meille muotoon Thaimaa, niin olisi vaikka säilytetty meillä vanha Siamin nimi, niin ei tulisi mokomia kummallisuuksia. Eihän meillä Englandkaan ole Engmaa eikä siis matkusteta Engmaaseen. Venäjä on Venäjä meillä eikä Russland, vaikka sitä olisi aivan kiva Ryssänmaaksi nimitellä, kun meillä ryssästä on tullut turhaan haukkumanimi.

Henrik Henrikinpoika Koskelo, såldat

22.syyskuuta ja yö ja päivä  melkein tasan.

Maurin ei tarvitse olla musta eikä edes ruskea. Kuka muistaa Mauri-myrskyn 1982? Oltiin silloin paljon nuorempia ja kauhisteltiin tuhoja.

Punatukkainen saa silti olla niinkuin professori Mauri Albert Kalevi Koskela,  joka on syntynyt Väiskän serkuksi Ahti Koskelan ja Aura Ansasnummen poikana Säräisniemellä Nyttemmin vaikuttaa Oulun Yliopistossa. Maurin vaimo on Pirjo Terttu Hellevi Yläranta Helsingistä, mutta lapsista minulla ei ole tietoa eikä hääpäivästä.

Synttärit:

Maria Laurintytär Torvinen 1807, Suolij No:7     Keskimmäisin kolmesta Brita Heikkisen Torvisen Laurille tekemästä tyttölapsesta on Maria, josta vain kastepäivä on tarkkaan merkitty ja syntymäpäivä vain arvattu niinkuin Annallakin, joka oli esikoinen. Nuorimmalla on kumminkin kuolinvuosi kolmikymppisenä. Mahtaako sekään pitää paikkaansa?

Benjam Matinpoika Hyyryläinen 1830,     Tästä Benjamista neljännessä polvessa tulee tarjolle Sukasen Kaarinan mies, Veikko Reinikka.

Matti Tanelinpoika Keränen 1854, Suolijäärvi        Taas kerran lähdetään Koskelon Priitasta ja kuten kerran aikaisemmin jo sorrutaan Keräsiin, mutta viidennessä polvessa Anna Matintytär Seppänen joutui Taneli Keräsen vaimoksi ja ensin syntyi Lauri Tanelinpoika tietenkin, mutta sitten tämä Matti, joka nai Heikkisen Liisan. Tuo toinen yhteys Keräsiin olikin Matin sukupolvea, Briitta Kemppainen ryhtyi Juha Keräselle tyttäriä tekemään. Keräsiähän oli Koskelon Priitan äitikin, "Askanmäen kaunis Kaija".

Riitta Liisa Kovalainen 1886, Säräisniemi     Riitta Liisa Kovalaisen isoäiti oli Koskelon Liisa Pekantytär, joten Riitta oli Iikka Iikanpojen serkku. Silti on Riitasta tiedossa toistaiseksi vain syntymäaika.

Juho Iikanpoika Torvinen 1894. Taas törmäsin tähän Torvisen pesueeseen, jossa ei ole mitään tolkkua, kun isä on muka Henrik Sutinen ja äiti Brita Koskelo. Mistä nämä kahdeksan Torvista ovat tänne tulleet törryyttelemään ja kummittelemaan?

Kerttu Maaria Sukanen 1924, Oulujoki    Reilua kuukautta vaille nelivuotias oli tämä Väiskän pikkusisko kuollessaan 12.8.1928 Oulujoella. Vielä pienempi pikkusisko, Aino, kuoli alle kaksivuotiaana jo saman vuoden huhtikuussa. Ei näistä siskoistaan Väiskäkään paljon muista, kun oli itsekin vielä alle kymmenen.

Katja Helena Junnonaho alle sata, Oulu      Olisihan se mukava saada näistä Sukasen Helenan jälkeläisistä oikein kuviakin tuhon varsinaiseen sukutiedostoon. Tuleeko kenellekään paineita? Katja on kumminkin jo ehtinyt Raatikaisen Markon kanssa Villen tekemään jo Saarijärvellä.  Katja on aivan itse ilmoittautunut.

Henrik Henrikinpoika Koskelo, såldat

 Koskelon kiviaitaa Askanmäessä

“Meijän Heikki” elikkä  Koskelon Juhon nuorin veli, Henrik Henrikinpoika Koskelo, syntyi 1709 siellä Askanmäessä ja jostakin kohtalonoikusta tästä Henrikistä tuli sotilas. Kuninkaitten oikkujahan ne semmoiset kohtalon oikut ovat. Kun puolankalaisetkin joutuivat ruotuväkeä kuninkaalleen asettamaan, niin nuorin poikahan se pantiin hommaan niinkuin Sven Tuuvakin sitten paljon myöhemmin.

Ilmeisesti Henrik joutui kahinoimaan siinä surkeassa “Pikkuvihaksi” nimitetyssä sodassa, jossa Ruotsin hattu-puolue sai synnytettyä  “helpon” sodan Venäjää vastaan.  Tosin hän oli jo yli kolmikymppinen niihin aikoihin.

“Isonvihan” aikoihin hän oli sodan alkaessa kymmenvuotias ja joutui varmasti elämään sota-ajan jossakin piilopirtissä, sillä se sota oli paljon raaempi ja ryssät tappoivat säälimättä. Semmoisia melskeitä Askanmäessäkin koettiin, että jos ei Margetta-piika olisi pikkuista, vastasyntynyttä Henrikkiä piilottanut Askanmäkeen osuneelta ryövärijoukolta, niin siihenpä olisi koko tarina katkennut. Piiloon onnekseen ehtivät kymmenvuotias Priitta ja Juha-velikin. Muut saatiin kiinni ja melkein kaikki tapettiin paitsi Kaija, Henrikin äiti. Kaijasta kuuluivat ryövärien sanovan: ”Kaunis on. Ei tapeta. Orjaksi viemmä.”

Venäjälle raahattiin Askanmäen kaunis Kaija ja pappikin arveli, ettei sieltä ole takaisin tulemista. Niin sai Henrikki uudeksi äidikseen hänet pelastaneen piian. Oikein papin vihkimäksi vaimoksi isälle. Sattui vain niin poikkeuksellinen tapaus, että Kaija onnistui karkaamaan ja vaeltamaan takaisin kotiseudulleen. Oli siinä merkillinen tilanne, kun Henrikillä oli kaksi virallisesti vihittyä vaimoa. Pappikin joutui jo kirjoittamaan asiasta Turkuun asti, mutta asia ratkesi toisella tavalla, kun kostajat rajan takaa polttivat Askanmäen Koskelon ulkorakennuksineen, vammauttivat Priitan, josta tuli kirkonkirjoihin merkintä, että ryssät ovat häntä kovasti pahoin pidelleet. Laajan Sutisten sukuhaaran hän silti Pyssyvaarassa sai alkuun Iisakkinsa kanssa. Ei pystyneet kovin nuorena orvoiksi jäänee sisarukset enää Askanmäen Koskeloa entiselleen rakentamaan, vaan sen osti halvalla muuan Väisänen. Kerran yrittivät jälkeenpäin kauppaa purkaa, mutta paperit olivat lailliset ja niin sisarukset hajosivat kukin omaan suuntaansa.

Ruotsin “helppo” sotaretki oli typeryyksien typeryys, niinkuin hyvin muistetaan. Tärkein ohje oli, että kallista sotakalustoa ei saa asettaa vaaralle alttiiksi, vaan sota on voitettava kevyesti. Venäläisiä johti palkkasoturina skottilainen kenraali Keith, joka oli peräti kummissaan mokomasta sodankäynnistä. Turku oli siihen aikaan Suomen pääkaupunki ja siellä kuviteltiin ruotsalaisten peräytymistä vain ovelaksi taktiikaksi, jolla venäläiset saataisiin ansaan ja sitten yhtäkkiä venäläiset olivatkin jo Turussa.

Onneksi Keith pakotti venäläisensä kohtelemaan suomalaisia aivan toisin kuin aikaisemmin, sillä Venäjän Elisabethin vakaat aikeethan olivat liittää Suomi Venäjään ja uudet alamaiset piti tietenkin saada myötämielisiksi. Olihan Elisabet antanut jakaa lentolehtisiä, joissa luvattiin Suomelle jopa itsenäisyyskin.

Tuohon Jaakko Keithiin muuten liittyy se tarina “Suomen herttuattaresta”, joka oli alunperin porvaristyttö ja Turun pormestarin, Merthenin, tytär. Eikä ollenkaan sukua edes huittislaisille sukulaisillemme.

Pohjoisessa oli tilanne toinen, sillä Kajaanin linnaa puolustivat sikäläiset suomalaiset, eivätkä he olleet ollenkaan niin halukkaat antautumaan, vaikka huhuja Elisabetin antamasta itsenäisyyslupauksesta oli kulkeutunut sinnekin. Vanhastaan vain oli asenne semmoinen, ettei ryssän sana ollut luottamuksen arvoinen. Sitten vasta venäläiset suuttuivat, kun näkivät minkälainen surkea rääsyläisjoukko oli heiltä Kajaanin linnaan pääsyn estänyt.

Luulivat, että varsinainen sotaväki jäi linnaan piileskelemään ja ansaa viholliselle rakentamaan.

ITALIAN JOOSEPPI

21.syyskuuta ja onhan se yö yhä aivan pikuisen päivää lyhyempi.

Mervi oli muinoin sukulaiskansa Venäjän sisällä. Muistinpa väärin. Se kansa olikin Merja.

On tuossa Kovalaisten haarassa ainakin yksi Mervi, jonka isoisän isoäiti oli Koskelon Liisa Pekantytär. Mervi Maarit Kovalainen syntyi Vaalassa Pekka Johannes Kovalaiselle ja Airi Helmi Anelma Karjalaiselle. Johan tytöllä pitäisi olla omaakin historiaa.

Synttärit:

Greetta Kaisa Paulintytär Mulari 1852, Väyrylä 28 Juliana Henrikintytär Koskelo alkoi Pauli Sigfridinpoika Mularin emännäksi Väyrylään 1700-luvulla ja suureen lapsilaumaan syntyi Pauli Paulinpoika 1785 ja tälle Paulille taas Pauli Paulinpoika 1814. Tämä Pauli sitten nai Haatajan Elsan ja ensimmäiseksi tehtiin tietenkin Pauli Paulinpoika 14.1.1842  ja Paulille sisaria, joista neljänneksi syntyi Greeta Kaisa. Vielä ehti Greetakin saada pikkuveljekseen Antin 1856

Floyd Flitsch 1898, Ja sitten pyöräytetään pallokarttaa Amerikan Keski-Lännen maille. Perttu Matinpoika Koskelohan sinne kulkeutui 1800-luvun lopulla ja Korvelan Maria siellä hoiteli sitten Pertun kymmentä tenavaa 1889 alkaen. Seitsemäntenä perheeseen syntyi Amanda, jota jostain kumman syystä Lillianiksi kutsuttiin. Tuolle Floydille Lillian siten teki kolme amerikkalaista Koskelon suvun mukulaa, jotka eivät nimiltään juuri suomalaisia juuriaan muistuta.

Vihtori Reinikka.1914, Puolanka Puokio Vihtorin aikaansaannoksista en muuta merkittävää tiedä kuin, että Margareetta Hyyryläisen kanssa on Veikko Antti Akseli Reinikan touhunnut aikaan Puolangalla. Veikosta on sittemmin kehkeytynyt sotilas joka nai Sukasen kauniin Kaarinan ja he taas ovat tehneet kolme mukulaa aivan aikuisiksi jo. Surullista on, että toinen pojista kuoli pois.

Häät:

Tuomas Juhanpoika Äyhö ja Kaisa Tuomaantytär Hurri 1702, Huittinen                                   

Aivan oikeasti jo kaukaista historiaa on Tuomaan ja Kaisan häät reilut kolme vuosisataa sitten. Tuomas oli Juha Eliaanpoika Rytin ja Liisa Henrikintytär Rytin poika. Liisahan se varsinaisesti Ryti oli, sillä Juha tuli Kyssän suvusta. Tuomas toimi kruunukalastajana ja hänellä oli virkatalonaan Äyhö, josta tuo sukunimi sitten tarttui. Vanhaa sukua oli Kaisakin, jonka esivanhemmat ovat Hurrin tilan omistaneet jo ikimuistoisina aikoina, Tila oli perintötila jo Juha Hurrin aikoihin 1400.luvulla. Kaisa oli kahdeksatta kirjoihin merkittyä polvea tilalla Juha Hurrista laskien. Tarinat kertovat polveutumisen jopa muinaisiin Suomen kuninkaisiin. Tuomaasta ja Kaisasta laskien Kalle Fredrik on taas seitsemättä polvea ja tämä meidän polvemme siitä Juha Hurrista lähtien kahdeksattatoista. On siinä melkoinen lista monien polvien kohtaloita yli viiden vuosisadan ajalta. Tämä sama Rytin tila, joka Tuomaan kohdalla mainitaan antoi sitten sukunimen Risto Rytin isälle, joka oli alunperin Maurialan sukua ja sai tilan haltuunsa 1800-luvulla.

MIKKO MATINPOIKA KOSKELA MUISTELEE

Kun minä olin ihan pikkuinen poika. En ollut vielä neljäänikään täyttänyt, mutta muistanpa hyvinkin, kun meidän pitäjässä pysähtyi matkallaan Italian Jooseppi ( Giuseppe Acerbi ). Oikeastaan se vieraili tuolla Mommolassa, mutta samaa Huittisten pitäjäähän se Mommolakin on. Talvi alkoi olla lopuillaan ja rospuutto piti kelit huonoina.

Se oli paljon matkustellut mies, vaikka ei vielä mikään vanhakaan ja sillä oli mukanaan ruotsalaisia ja suomalaisia kumppaneita oppaanaan. Olivat tulleet Ruotsista jäätä pikin Ahvenanmaalle rekipelillä. Meri olikin ollut oikein kunnolla jäässä ja täynnä jäälauttavuoria. Turussa olivat ensin viipyilleet aikansa, mutta sitten oli jo kiirus taipaleelle, että kelejä riittää ainakin yöaikaan.

Se Jooseppi oli klaneetin soittaja ja sillähän oli pilli mukanaan. Sillä se soitteli ja pani piikalikat tanssimaan vanhoja piiritansseja. Välillä se piirusteli jotakin isoon kirjaan, joka sillä oli mukanaan. Piiat lauloivat välillä omiaan ja Jooseppi kirjoitteli sanoja muistiin tulkkaajan neuvojen jälkeen.

Se tulkkaaja jätti kyllä parhaat paikat sanomatta.

Jooseppi kaiveli pakkauksistaan pulleamahaisen pullon, josta se tarjoili ryyppyjä vanhemmalle väelle ja äijät varsinkin kehuivat makua taivaallisesti ja tietenkin siinä kävi niin, että joku ukko kaivoi esille kanteleensa ja alkoi soitella muinaisia ja kohtahan joku alkoi muistella oikeita laulujen sanojakin.

Paapat istuivat penkillä ja lauloivat Joukamoisesta ja Väinämöisestä ja vähän, mitä muistivat Ilmarisesta ja muistakin. Jooseppi ei kannelta tuntenutkaan ennestään, vaan nimitteli sitä harpuksi. Ei pannut edes oikeaa nimeä muistiin. Laulujen sanoja se kuitenkin kirjoitteli pitkät luritukset.

Sitten se jonakin iltana vain lähti joukkokuntineen jonnekin Hämeenkyröön eikä siitä meilläpäin enää enempi kuultu koko miehestä.

Niinku ma sanoin, niin tämähän sattui jo kuninkaanvallan aikaan. Ei vielä kirjoitettu 1800-lukua, mutta lähellä se oli, kun minä kerran sinä keväänä täytin sen neljä vuotta.

Ihan mielikuvituksesta

tarinan sepittelin 

Minne tätä pässiä viedään?

20 pv syyskuuta

Varpu ja Vaula eivä mitään varpusia liene.

Synttärit:

Kimmo Kaukonpoika Takkupää joskus ennen vuotta 1240 Sampu Huittinen.

Onhan tämmöinen Kimmokin voinut olla kylvämässä Huittisten peltoja, vaikka varsinaisia historiamerkintöjä monelta sukupolvelta ensimmäisestä 700 luvulla Sampuun Väinänjoelta tuulleen Takkupään ja kirkkoherra Laurens Takun väliltä puuttuukin,  niin keksinpä tämän sinne puoliväliin ja naitin joskus 1270 tienoilla keksimäni Aino Suomettaren kanssa tienoita jälkikasvullaan täyttämään.

Stina Antintytär Heikkinen 1848, Väyrylä 18  Siinä sitä olikin Stinalla elämäntehtävää, kun Henrik Henrikinpoika Sutisen pirttiviljelystä hoiteli. Kahdessa vuosikymmenessä niitä  pentuja syntyi kahdeksan. Siinä oli Heikki, Annastiina, Kreeta, Antti, Vappu, Saara, Kaisa ja Iida. Johan siinä toki Heikki ehti aikuiseksi ennen nuorimman siskon syntymää. Touhua siinä kumminkin riitti Stiinalle, kun ei kolmea vuotta kakaroitten väliin mahtunut ennen kuin Kaisan jälkeen. Henrikin isoäiti oli Auhon Hiltusia ja isoisän vanhemmat olivat molemmat Koskelon Priitasta kolmatta polvea.

Tyyne Lumme 1904, Piikkiö      Oli aivan vasta Tyynen päivä ja silloin tuli tästä Nasun äidistä tarinaa. Sen verran kumminkin vielä lisäilen, että Tyynen isä oli alunperin Johansson ja etunimiltään Karl Vilhelm ja Tyynen äiti oli Alma Serafia, jota ei pidä tietenkään sekoittaa Tyynen isoäitiin, joka oli Maria Serafia Andersson, jonka mies oli Johan Ferdinand Johansson. Olihan Tyynellä toinenkin pari isovanhempia tietenkin ja he olivat myös Johanssoneja. nämä olivat etunimiltään Johannes Gabriel ja Karoliina Vilhelmiina. Tyyne jäi leskeksi 5.8.1946 ja nai sitten Paanasen Oton, mutta se hääpäivä minulta puuttuu. Tyyne kuoli 2.11.1984.

Eino Oskari Salminen 1905, Huittinen      

Salmisen Frans Oskari nai ensimmäisen synnynnäisen Sukasen 23.12.1903 ja Väiskän serkuksi syntyi ensimmäisenä Eino Oskari, joka sitten sai siskokseen Ida Marian ja veljekseen isän kaiman Frans Johanneksen ja enon toinen nimi, Sakarias, tuli sitten nuorimman veljen toiseksi nimeksi. Frans vei perheensä Maariaan ja silloin olivat vielä niin nuoria, että hyvinkin on voinut Väiskän serkkuja kertyä lisää. Jossakin siellä voi olla Salmisen nimisiä pikkuserkkujakin laumoittain. Pitäisi käydä ottamassa selvää....joskus.

Arto Heikki Heikkinen alle sata, Vaala. 

Väiskän pikkuserkku Elma Ester Mathilda Koskelo sai Heikki Heikkisen vaimona ensin kaksi tytärtä ja sitten neljä poikaa, joista kolmas on Arto, joka Pietarilan Tarja Sirkku Hannelen nai, vaikka jälkiseurauksista minulla ei sitten tietoja olekaan.

Minne sitä pässiä viedään?

Onhan tämä nykytilanne vähän semmoinen kuin entisellä pässillä jota naurusta vietiin. Ei tiennyt pässiparka minne joutuu. Tulee semmoinen tunne, että kaikkipa melkein semmoisia pässejä ollaan. Tämänkin tietoyhteiskunnan kanssa.

Lienen liiankin epäluuloinen, mutta jotenkin tuntuu, että sokkona tässä kuljetaan bittitekniikan hurmassa. Kohta jo kokonaan olemme näitten bittien armoilla. Suljetaan vain silmät kaikenlaisilta uhkakuvilta, vaikka rivien välistä joskus pilkottaa asiantuntijoillakin epäluuloisuutta, mutta viran puolesta on pidettävä uskontoa yllä.

Kyllähän minäkin ihan ilokseni mieluummin kirjoitan näitä jupinoita tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmalla kuin kirjoituskoneella saati sitten käsin. On nuo meikäläisen käsialat menneet semmoisiksi, etten itsekään illalla saisi selvää mitä aamusella kirjoitin. Kirjoituskoneella lyöntivirheitten korjailu oli varsin tuskallista, vaikka nyt tuon vasemman käden hidastelemisen takia joutuukin monta sanaa korjaamaan, niin käypä tuo kumminkin paljon helpommin.

Taulukkolaskennoilla on helppo pitää kirjaa diabeteksen sokeriarvoista ja sadoista muista asioista ja antaa ohjelman muuttaa tiedot käyriksi, joita sitten joutuu kyllä selittelemään. Unohtuuko laskutaito kokonaan, kun kone hoitaa laskemisen käytännön? Osaako edes tarkistaa mielessään pilkkuvirheen aiheuttaman väärän tuloksen?

Ilman näitä härveleitä ei voisi likikään niin näppärästi saada viestejä maailman eri kolkista ja pikkuisen kauempaakin. Onhan tällä puolensa. Myönnän ja käytän. Ongelmat ovat toisenlaiset. Tuskin olisin tähän hulluun urakkaan kuvitellut ryhtyväni käsipelillä sukutietoja kirjaten ja kirjeitä mahdollisille kiinnostuneille kirjoitellen. Siis tämä bittisysteemi saa tekemään puuhia, joita tuskin tulisi tehtyä ja aikaa jäisi vaikkapa keinustuolissa istuskeluun ja lueskeluun. Saattaapa olla, että tulisi enemmän aivan oikeasti ulkoiltuakin, kun ympärillä on metsäiset retkimaastot eikä kaukana ole järvikään, jossa kehutaan olevan kalojakin. Voisin jopa kunnostaa vanhan polkupyöräni ja ajella lähiteitä maisemia ihailemassa. Ennen semmoiseen oli aikaa. Nyt aika hupenee jupinoita miettiessä ja kauan sitten kuolleitten sukulaisvainajien vaiheitten arvailemisessa.

Ei sekään ole suurin ongelma, vaan tuo tallettaminen. Kun kerran tekee jotakin mielestään arvokasta, niin kyllähän sen mielellään varmistaisi säilyvän, jos vaikka joku saisi siitä jotain tietoa tai mielihyvää tai no, vaikka mitä kamalan arvokasta. Minua hirvittää tuo kovalevyjen gigamäärä ja kohta jo teramäärä. Siinä sitä sitten katoaa paljon tietoa ja hupia, kun suuri kovalevy romahtaa. Varmuuskopiointi toisille kovalevyille tai CD:lle tai DVD:lle on yhä hidasta ja sille ei ole aikaa kuin öisin. Jos sitten sattuu sähkökatkos ja virrat napsahtavat poikki niin tietokoneesta kuin ulkoisistakin laitteista, niin eipä tiedä mitä sotkua sinne varmuuskopioon on tallentunut ja onko koko systeemi hajalla. Sitäkin on jo sattunut, että yhtä aikaa on rikkoutunut kaksikin kovalevyä lukukelvottomiksi. On siinä huonomuistisella jahkaamista, mitä niissä ehkä oli. Taitaa olla paremmallakin päällä varustetulla..

Netissä kovasti kaupataan tallentamista sinne ja onhan siinä etunsa, mutta entäpä, kun joku rahanhimoinen roisto laittaakin haitakkeen, etkä pääse omia tiedostojasi avaamaan muuten kuin maksamalla. On vihjeitä, että tämmöistä on tapahtunut valtioitten, pankkien ja poliisinkin tietojärjestelmille jossain päin maailmaa. Ei toki meillä. Mehän elämme Suomessa, joka on sentään maailman turvallisin paikka. Tosiasia on, ettei se ole paljon, sillä samassa pahassa maailmassa tässä ollaan ja verkossa rimpuillaan.

Minne tätä pässiä viedään?

LISÄÄ ÄLYKILPAA

19 pv SYYSKUUTA.

Reija heijaa, vaan ei suvussa näy.

Synttärit:

  

Eeva Juhantytär Juntunen 1805, Kerälä No:17 Antti Anttosen isoäidin isoisä oli Laurosen Valpurin tekemä Henrik Koskelo Pesiön kylältä. Antti nai Juntusen Eevan 27.3.1828 Kerälässä ja Elsa syntyi vasta 1831, joten olihan siinä harjoittelemista. Juha syntyi siten jo parin vuoden kuluttua, mutta sitten puuhattiin isän kaimaa viisi vuotta ja taas kului aikaa Ulrikaan kolme vuotta ja sihen se pirttiviljelys sitten loppui, vaikkei Eeva ollut kuin 35 vuotias ja Antillakin riitti elinvuosia vielä.

Talonpoika Juha Gabrielinpoika Torvinen 1815, Suolij: No:20

Brita Hiltusen tekemät tenavat Gabrielille olivat kolmatta polvea Koskelon Priitasta  Juha oli perheen toinen lapsi ja ensimmäinen poika yhdeksänlapsisesa katraassa.

Lauri Iisakinpoika Sutinen 1877, Kun tuo Iisakki oli kovin periytyväinen nimi Koskelon Priitan ja Sutisen Iisakin jälkeläisissä, niin pitäisi kai Lauriinkin polvet laskeskella, mutta eipä tästä pojasta muutenkaan juuri tarinaa irtoa, kun syntymäaika on ainut tieto ja äiti oli Väisäsen Kreeta, josta myös juuret johtavat samaan peruspariin. Isän isoisä oli Iisak Henrikinpoika ja äidin isoisä Henrik Juhanpoika Sutinen.

Lilja Elisabet Pussinen alle sata, Säräisniemi.   Toinen Koskelon Tyynen ja Pussisen Yrjön tyttäristä on reilun yksitoista vuotta pikkuserkkuaan, Väiskää, nuorempi ja naimisissa Karppisen Vilhon kanssa. Sitäpaitsi esikoispoika, Simo, voi olla tuttu karavanari.

Ron Mark Tapani alle sata, USA kumminkin yli puoli vuosisataa kuten vaimonsa vaimonsa, Roberta Walitalokin. Kujalan Kaisan jälkikasvuahan Roberta on. Hän on Sylvian pojantytär eikä suomenkieli enää suju.

Ritva Anneli Tervonen alle sata, Vaala. Kun kerran Väiskän serkku, Eeva Vappu Tenhunen, on Tervosen Otto Kaleville tämän Ritvan tehnyt, niin pikkuserkkuhan tämä tytönhupakko lienee....

Mika Johannes Kujala alle sata, Oulu.   On tämä Jomppe-serkun ja Puolakan Tertun esikoinen jo siinä iässä, että pitäisi ainakin kuva jollakin olla tiedostoihin toimitettavaksi. Kappas vaan, onhan se pitkän miehen kuva sinne ilmestynyt.

Christopher Larson 19.9.1979, Northfield, Minnesota                  27 *

Toinen päivän amerikkalaisista on Larry Rantapaan siskon, Annaleen nuorena kuollut poika.

Häät:

Matti Tapani Suihkonen ja Sirkka-Liisa Tellervo Kovalainen 1981  Sirkka-Liisan isoisän isoäiti on Liisa Pekantytär Koskelo ja sisaruksia tällä tytöllä kyllä riittää Moilasen Riitu niitä Antille teki kuusi kappaletta. Antti ja Riitu ovat jo vainajia, mutta tenavat lienevät vielä kaikki hengissä ja pariskunnan hopeahäissä.

  

Matti Matinpoika Nikkilä ja Kaisa Matintytär Leski 1773, Huittinen          vain 15 vuotta ja Matti kuoli 1788.

Maijastiinan äidin isovanhemmat syntyivät noin sata vuotta ennen Maijastiinaa Huittisissa. Matti syntyi 18.7.1728 ja Kaisa 19.3.1744. Olihan heillä tuota ikäeroa, mutta sehän johtui siitä, että Matti oli jäänyt leskimieheksi Nopparin Kaisan jälkeen ja olihan uusi Kaisa sentään liki kolmikymppinen ja Matti reipas neliviitonen ja talo suuri. Niin sinä sitten touhuttiin, että meille tärkeä Maria Matintytär saatiin aikaan jo 25.4.1774.

LISÄÄ ÄLYKILPAA

 Douglas Adams totesi, että "Maa-planeetalla, ihminen on aina olettanut, että hän on älykkäämpi kuin delfiinit, koska hän on saavuttanut niin paljon - pyörän, New Yorkin, sodat ja niin edelleen - kun taas kaikki mitä delfiini on koskaan tehnyt on hukata aikaa vedessä hauskaa pitämällä. Mutta päinvastoin, delfiini on aina uskonut, että he olivat paljon älykkäämpiä kuin ihminen - Juuri samoista syistä. Viime aikojen delfiinin viesti on tulkittu väärin. Niin yllättävän hienostunut yritys on tehdä kaksinkertainen kuperkeikka taaksepäin  vanteen kautta vihellellen "Star Spangled Banner", mutta itse asiassa viesti oli tämä: ”Vielä kerran kiitokset kaikille kalasta."  Jatkoksi Adams ja Carl Sagan toteavat loistavasti, "Mielenkiintoista huomata, että vaikka joidenkin delfiinien raportoidaan oppineen englantia - jopa 50 sanaa käytössä oikeassa yhteydessä - ei ihmisen ole raportoitu oppineen delfiiniä." "Carl Sagan on oikeassa!" sanoi Lori Marino, biopsygologi Emoryn yliopistossa Atlantassa, Georgiassa. "Emme vielä ymmärrä delfiinien ja valaiden luonnollista kielijärjestelmää.

Tiedämme vähän enemmän nyt, kun on ollut tämän tutkijoilta vuosikymmeniä, mutta emme ole todella selvittäneet koodia."

Valaskieli

Monet muut valaskielet ovat tasaisempia ja kestäviä. Murteita miekkavalailla, jotka liikkuvat suuressa laajennetussa perheryhmässä kutsutaan paloiksi. " Ne näyttävät muuttuvan paljon hitaammin ja ovat sidoksissa erityisiin sosiaalisiin rakenteisiin,” sanoo Whitehead. "Erityisesti podilla on oma murteensa ja murre on samoja palkoja, jotka ovat saman klaanin jäsenillä. Klaaneilla on murteita, jotka eroavat toisistaan ​​aivan kuten ihmisten saman maan eri puolilta  voivat kuulostaa hyvin erilaisilta, kuitenkin ymmärrettäviltä, mutta ihmisten kielet eri maissa voivat olla täysin käsittämättömiä toisilleen", sanoo Whitehead. Nämä murteet on vakaita. "Viime vuonna kaskelotit, joita oli tutkimuksessa, voidaan yhdistää saman ryhmän kaskelotteihin nytkin. Voimme tallentaa niitä kymmenen vuoden päästä, ja me emme huomaa mitään eroa äänissä, joita he tekevät."

Whitehead toteaa, että eri kapseissaan ​​valailla voi olla selvästi erilaista käyttäytymistä ja kieltä, vaikka liikkuvat niillä samoilla alueilla. "Mielestämme tässä tilanteessa meillä on monikulttuurinen yhteiskunta", hän sanoo. "Yhteen paikkaan on tullut eläimiä, jotka saavat elantonsa hyvin eri tavoin."

Kaskeloteilla Galapagos saarilla on kaksi eri tapaa puhua. Nämä valaiden puheet ovat sarja napsautuksia, mutta jotkut heistä usein lisäävät tauon ja loppuun "click". Tämä on tärkeää, sanoo Whitehead, sillä riippuen säästä, yksi ryhmä voi selvitä paremmin kuin muut. Hän toteaa, että valaat, joilla on viime aksentti näyttävät menestyvän El Ninovuonna, kun vesi on paljon lämpimämpää, kun ryhmä ilman aksenttia menestyi paremmin kylmissä vesissä normaalina vuotena.

Kaskelottiklaanit käyttävät eri kulttuurien murteita. Jotkut näistä klaaneista ovat liikkuvia, matkustavat pitkiä matkoja lyhyenä aikana, toiset näyttävät olevan paikallisia, loput yhdessä paikassa vain päivän. Whitehead tutki vaihtelevia ääntelyjä klaanien välillä. Ryhmä A: "Click-Click-Click-Click-Click"  ja ryhmä G: "Click-Click-Click-Click-tauko-Click", ryhmä T: "Click-Click-tauko-Click-Click." Nämä koodit säilyvät yli valtameren ja ajan, ja ovat "ryhmäominaisuutta." Kulttuurista  perintöä kaskeloteilla ei havaittu vain niiden napsautusissa ja tauoissa, mutta myös vaihtelussa saalistaessa. On myös "sanoja", jotka liittyvät sukeltamiseen ja  jopa ulostamiseen.  Whitehead väittää, klaanin identiteetin olevan samanlaisen kansallisuuden kuin ihmisillä. Jäsenyys hallitsevaan klaaniin voi lisätä selviytymismahdollisuuksia ja lisääntymistä.

Ryhävalailla on myös merkkejä kulttuurin lähetyksestä. Joka vuosi, valaat laulavat samoja lauluja Havaijilla ja Meksikossa, pesimäalueilla, jotka ovat 4500 km välein. Miten he sen välittävät? Ehkä he kuulevat lauluja pitkillä matkoilla tai oppivat niitä kesäisin, kun eri ryhmät kokoontuvat pohjoisessa syömään. 

Oudompaa kuin maantieteellinen johdonmukaisuus on, että muutos vaatii aikaan. Pieniä eroja kappaleissa vuosittain tapahtuu, Mutta kuten evoluution kanssa, nämä muutokset voivat tehdä isoja harppauksia lyhyessä ajassa. Australialainen biologi Mike Noad on työtovereineen löytänyt todisteita "kulttuurivallankumouksesta" eteläisellä pallonpuoliskolla. Vuonna 1996 kaksi urosvalasta Intian valtamereltä asti toi Tyynenmeren valaille uuden laulun. Kahden vuoden kuluessa, kaikki Tyynenmeren uroot olivat muuttaneet lauluansa, poimien maahanmuuttajien kappaleita.

Miksi laulun muutos? Ei ole selvää, mutta on selvää, että valailla on hienostunut kulttuuri. Ja kuka tietää, se voi olla kulttuuria, joka tarjoaa heille työkaluja selviytyä homo sapiensin uhasta. Se, että he ottivat vastakkaisen vallankumouksellisen reitin kuin ihminen menemällä maalta merelle 50.000.000 vuotta sitten oli  neronleimaus. Loppujen lopuksi on vettä laajemmin tällä planeetalla.

Kuten evoluutiobiologi Neil Shubin huomauttaa, "Yhdessä mielessä kehitys ei ole tarvinnut mitään uutta valaiden kanssa. Se on vain korjailemassa maanisäkkäitä. Se käyttää vanhaa tekemällä  uusia virheitä."