Armeijan autokoulu 1940

 Tänään on sitten yksi varsin tuore hääpäiväkin. Siis 14.8.

Ensin kumminkin nimipäivät Onervalla ja Kanervalla.

Synttärit: Anna Jaakontytär Mulari 1812, Auho No:8, Aatami Matinpoika Kinnunen 1841, Puol. Torp, Elsa Eerika Mälli 1889, Pudasjärvi, Martti Seppo Kovalainen, Vaala, Anna Greta Kemppainen ja Elma Johanna Koskelo, Säräisniemi.

Yksivuotishääpäiväänsä viettävät Silja Kirsikka ja Ilkka. Jotka tuntevat, niin ONNITELKOOT.

Kolme siskoa oli Annalla, mutta veljiä vain Henrikki. Anna on taas niitä, joista varmasti tiedetään vain papin merkintä kastemaksusta 4.10.1812, kun ei ollut asiaa kirkolle, niin ohikulkiessaan pappi kastoi. Oli kuulemma tyttö syntynyt heinänteon jälkeen, mutta ennen ohran leikkuuta.

Sutisen Kristiina liitti Kinnusia mukaan kuudella muksulla. Aatami ei ollut ensimmäinen vaan toinen poika Kinnusen torpassa

Moilasen Oskarille Elsa teki neljä lasta, mutta esikoispoika kuoli kaksi ja puolivuotiaana joulupäivänä 1917. Joonas huoli kuukautta ennen kaksikymmenvuotispäiväänsä. Tyttäretkin ehtivät hautaan ennen äitiään, joka kuoli vasta 81 vuotiaana oltuaan leskenäkin jo 22 vuotta.

Elma, Väiskän pikkuserkku vihittiin Sippolassa Frans Holger Mäistille 1949. Jos olisi tullut ostettua se talonrottelo Sippolasta, niin olisi ehkä tullut pengottua lisätietojakin.

Väiskän sotareissun alkuvalmisteluja

alokasajan jälkeen

(Nauhalta kirjailtu)

Niinpä meillä tuli kolome viikkua jo täyteen ja maaliskuun viies päivä meillä teetettiin sitte sotilasvala. Sen jäläkeen jouvuttiinki heti vartiopalavelukseen. Minkäällaista oppituntia ei ollu pijetty, että mitä se semmonen vartiopalavelu sisällään pittää. Sinne kuitenki mentiin Hennalaan taasen ja sielä meille annettiin yks kivvääri jokkaista vartiopaikkaa kohti, että se joka vuorollaan on vartiosa,  saa pyssy olalla kävellä ees takasi. Panoksia ei tietenkään annettu eikä kai sitä olis ampuakkaa  osattu. Viikko siinä meni mukavasti. Minä olin Askon huonekalutehtaan pääportilla vartioimasa. Siinäpä kävelin aina sen kaks tuntia kerrallaan vartiovuorosa. Sitte tuli vuorollaan joku toinen sinne käveleskelemään ja kaippa se täyvestä kävi, ku ei kukkaan sinne yrittäny väkisin sissään.

Viikko tuli täyteen ja meillä oli eessä palluu komppaniaan, mutta komppania oli silläaikaa siirtynykki Virenojan koululle. Se oli muistaakseni vähä matkaa Kuivannolta Orimattilaan päin. Maaliskuun kahestoista päivä mentiin sinne Virenojalle ja kolomastoista päivä tuli välirauha ja viiestoista päivä meille tuli komennus Helsinkiin niinsanotuille mutterikursseille. Se oli meijän autokoulu tavallaan. Mentiin Helsinkiin ja sielä oli heti ensimmäisenä koeajo ja jos ei olis läpässy sitä koeajua, niin ei ois pässykkää autokurssille. Kuitenki kaikki läpäs sen koeajon. En minä ainakaan tiiä, että kukkaan olis sieltä pompannu. Sielä oltiin sitte sillä mutterikurssilla eikä meillä ollu varusteisa oikiastaan minkäällaisia sotilaallisia merkkejä.

Joillaki oli sotilasvyö ja sivviililakisa kokarti . No olipahan muutamia hurijia sitte lähteny kaupungille, ku eihän sitä iltalomia siihen aikaan tosiaan tunnettukkaan. No, ne oli lähteny kaupungille ja Helsingin Autokomppanian koulunjohtaja oli tullu vastaan ja huomannu, että oli semmosia poikia, joilla oli kokardi lakisa ja arvannu, että ne on niitä kurssilaisia ja sehä oli ottanu ne puhuttelluun ja sitähän tuli ankara käry sitte.

 Komppanianpäällikkö oli vähä synkkänä, että semmonen raportti oli tullu ja hänen täytyy pittää tunnin oppitunti ja harijottelu kunnianteosta. ”Alikessut lähtee teijän kans kaheksi tunniksi maastoon opettaan sitä kunniantekua.” Opitunti pijettiin jonkulaisesa salisa ja sen aiheena oli, että ”jos te meettä tuonne kaupungille, niin elekää helekutisa ottako mittää sotilasmerkkejä mukkaan. Eihän ne kihot tiiä vaikka käjet taskusa kävelisittä vastaan, ku ei oo mittään merkkiä. Se on ikävä, ku tullee tuollaisia käryjä. Kunniaa ei tartte tehä, ku meettä sinne sivilikamppeisa.”

Ja sitte tämän oppitunnin jäläkeen käskettiin alikessujen viiä komppania autotallien taakse semmoseen suojaseen paikkaan, josa on hyvä tehä kunniantekoharijotuiksia ja määräs vielä, että autohallin molempiin päihin vartiomies siltä varalta, että jos se koulun johtaja sattuu uteliaisuuttaan tulemaan sinne kattomaan, niin vartiomies tekkee hälytyksen, että nyt ryhymitykseen ja kunniantekoharijotukset käyntiin.

”Sielä on kyllä tallin takana vanahoja autonromuja. Katelkaa niitä joutessanna, ettei mee hyvä aika hukkaan tyhyjänpäivästen kunniantekoharijotusten takia. Koittakaa se kaks tuntia saaha aikaa kulumaan.”

Sinneppä sitä mentiin ja värkkäiltiin niitten vanahojen autonromujen kans eikä sielä sattunu mittään käryä käymään. Tultiin sieltä sitte takas komppaniaan ja kaikki oli sillä ohitte.

Mutterikurssi kesti kolome viikkua. Sieltä lähettiin taas Orimattilaan. Nyt mentiin sitte Heinämaan kansakoululle. Majotuttiin sinne, vaikka ei tiietty kuinka pitkäksi aikaa, mutta ylemmältä taholta tuli määräys, että harijotuksia on jatkettava. Komppanian päällikköhän hoksas, että pijetään marssiharijotus, oikeen maastomarssiharijotus. Sano, että menkää tuonne mettään. Sielä on näin huhtikuusa jo mukava ottaa aurinkua. Jos joku tullee tänne kyseleen, niin minä sanon, että komppania on maastomarssiharijotuksissa. Mitä se kannattaa kävellä. Eihän ne automiehet jouvu palijo kävelemmään. Ootta sielä ruokailuun asti ja tuutta sitte pois.

 Meijänhän piti totella, kun komppanian päällikkö, Herra ja Ylhäisyys, näin käski.

          Sielähän meni muuten mukavasti, mutta kerran sattu, ku oli sielä yks innokas korpraali, ja kaks poikaa oli lähteny Orimattilan kirkonkylälle iltalomalle ja tulivat vasta aamuyöstä joskus takas. Eiköhän tämä korppi pistänyt päivystyskirijaan merkinnän, että herrat oliva palanneet myöhästyneinä iltalomalta.

No, komppanianpäällikköhän taas joutu ottamaan sen puhutteluun.  Se haukku sen korpin pataluhaksi ja sano, että jos ei kerran miehet muualla pala, niin oman komppanian miehiä ei polteta. Tämä saa olla viimeinen kerta. Se on komppaniasta lähtö semmosella miehellä, joka vasta tuommosen tempun tekkee. Täälä on ihan tarpeeksi harmia muutenki, että vielä nyt pitäs ruveta tuommoseen. Se korppi pääsi sillä kertaa sillä puhuttelulla, mutta myöhemmäsä vaiheesa se korppi meiltä häipy. Taisi tulla siirto toiseen yksikköön. Niin me oltiin sitte sielä Heinämaalla muutama viikko ja lähettiin sitte Porvoon lähelle Alhon kansakoululle. Sielä oli määrä harijotusten jatkua. Sielä oli hyvä kenttä koulun pihalla ja koululta saatiin potkupallo.

Komppanian päällikkö sano, että pelatkaa potkupallua. Kyllä se harijotuksesta käy seki. Jos tullee herroja paikalle, niin joku alikersantti tehköön ilimotuksen, että komppania on jalakapallo-harijotuksisa. Huhtikuu oli jo lopussa ja hyvähän sielä oli olla ja lämmintäki.

Sitte tuli komento, että huomenaamulla lähetään pitemmälle junakulijetukselle. Komppanian päällikkö oli jo illalla käyny ottamasa selevää, että minkälainen juna - se oli ylimääränen sotilaskulijetusjuna - meitä lähtee kulettaan. Siinä oli kaks semmosta vanahanaikasta matkustajavaunua ollu siinä junasa ja loput härkävaunuja. Kun se tuli sieltä niin se sano, että aamulla, ku lähetään, niin pitäkää kiirettä, jos aiotta päästä matkustajavaunuihin. Sinne ei muovosa marssita, vaan saatta vaikka juosta sinne Porvooseen varraamaan parhaat paikat.

Ei se sanonu minne mennään, mutta pitkä matka on eessä. Niihän me lähettiin ja sitä mentiin meleko lujjaa. Lähettiin hyvisä ajon taipaleelle ja kerettiin valtaamaan ne matkustajavaunut. Sinne lähti monta muuta porukkaa, mutta ne joutu härkävaunuihin, ku ei niillä ollu tietuakaan niistä matkustajavaunuista.

Muistaakseni asemalta oli Alhon koululle matkaa 12 km. Se meijän Herra ja Ylhäisyys sano, että jos että halua kävellä, niin onhan tuola nuita autoja ja jos on rahhaa, niin kai teitä joku lähtee kulettaan. Itte se nakkas repun pykälään ja sano, että se on huono lintu, joka ei höyheniään kanna. Mutta jokka haluaa, niin menköön autolla. Kyllähän minäki autoon kiipesin ja täyteen se tuli porukkaa. Ei niitä kävelijöitä niin kovin palijo ollu eikä se monta markkaa miehestä maksanu se kyyti.

Väiskän muisteluja pätkittäin