Sotilaspoika

4 pv syyskuuta ukkosetpa lienevät takana…osittain.

Ansoissa harvempi kuin Pauloissa, kun ei ainuttakaana Ansaa, jos ei oteta lukuun Aura Laina Lea ANSASNUMMEA. Eihän sitä etunimiin oteta.

Synttärit:

Margetta Laurintytär Säkkinen 1775, Ristijärvi. Vaikka Margetta Ristijärvellä syntyikin niin vanhempien sukunimet kyllä Kuusamoon viittaavat, kun äiti oli Kurkisen Elina. Ristijärvellähän oli vain Pussisia ja Koskeloita. Kyllä Säkkisiä ja Kurkisia varten tarvittiin suurempi kunta. Mularin Antin vaimo tytöstä kumminkin tuli 3.4.1801 Ristijärvellä ja toisena syntyneen –Susannan lisäksi tuli vain neljä poikaa. Nuorimmainen syntyi 27.2.1811 ja Margetta jäi leskeksi seuraavana vuonna Antin kuollessa 20.4.1812.

Wilhelmi Mikonpoika "Koskela" 1821, Huittinen  Oikeita sukunimiä ei torppien lapsilla tietenkään ollut ja siksi Wilhelmin sukunimi on lainausmerkeissä, kun se on lainattu Mikon sotilastorpan nimestä. Tästä Miinan sedästä minulla ei ole enempiä tietoja, mutta vanhimpana poikana hän ehkä jatkoi isänsä torpan sopimusta.

Maria Christiina (Maijastiina) Tuomaantytär 1823, Eura.

Kaukaista sukuhaaraa tämä Frans Eemil Sillanpään isoäiti on.

Elias Pekanpoika Moilanen 1873, 

Loviisa Matintytär Koskelon Moilasen Pekalle tekemä Elias kuoli 24 päivän ikäisenä 28.9.1873. Kaikki tämän parin kolme lasta kuolivat ennen vanhempiaan.

Sanna Reeta Roopentytär Kinnunen 1904.  Kinnusen Roopen lapset olivat äitinsä puolelta siitä Koskelon Priitan aloittamasta Sutisten juurihaarasta. Moilasen Matin vaimona hän tietenkin sitten teki lapset toisestakin puolestaan samaan Priitan jälkikasvuun.

Leevi Jorma Hermanni Kovalainen  alle sata.

Leevin vaimokin on Kovalaisia ja Liisa Pekantytär Koskelon jälkikasvua.

Irma Tellervo Sukanen paljon alle sata. Punkalaidun  Olisihan tästä Pietilän Teuvon vaimoksi ryhtyneestä pikkuserkusta mukava tietää enemmänkin, mutta kun ei kukaan kerro vapaaehtoisesti.

Jarmo Antero Mikkonen 1969. Oulu

Nuorempikin serkkutyttö Mirja Irmeli Kujalan ja Vesa Mikkosen pojista poistui joukostamme jo 27 vuotiaana 13.8.1997. Mirjan perheestä minulla puuttuvat kuvat ja paljon muutakin tietoa.

Pari ”amerikanserkkua”, Scott ja Justin Kallio viettävät synttäreitään tänään Ameerikoissa, mutta kovin nuoria kun ovat, niin ei heistä sieltä tietoja heru.

Tämän päivän nuorin synttärisankarimme  on Lauri Uusitalo enkä kerro niitä vähäisiä vuosia, vaikka ne sankarin mielestä on  paljon, mutta laki kieltää tiedot alle satavuotiaista.

EMPATIA

Näitä tarinoita suvun kohtaloista kirjoitellessa ei saisi olla empaattinen. Jotkut kohtalot ovat niin karmaisevia, että yöllä näkee painajaisia tai valvoo unta saamatta, kun ottaa liian omakohtaisesti tapahtumat, jotka vääjäämättömästi johtavat tuhoon.

Aina voi yrittää varsinaisessa tekstissä kätkeytyä huumorin ja jopa sarkasmin taakse, mutta itselle ne muinaiset tapahtumat ovat liian todellisia.

Liian monta kertaa on koko perhe sortunut nälkään ja tauteihin ja joutunut odottamaan satunnaista kävijää toteamaan tapahtuneen ja hoitamaan vainajat jonkinlaiseen hautaan. Kainuussa varsinkin oli suoranaisia katoamisia, kun ei kukaan yksinäiseen korpitölliin osunut kuukausiin tai vuosiin. Monesti ne, joilla oli vielä jonkin verran voimia jäljellä lähtivät taipaleelle elättäen itsensä sillä, mitä matkanvarrelta suuhunsa saivat.

Jotkut kulkeutuivat jäämeren rantaan saakka. Monet uupuivat matkalle. Joku onnistui löytämään elinkeinon matkan varrelta, mutta ne olivat harvinaisia tapahtumia.

Olen kuullut, että Kelloselässä olisi aikanaan pysähtynyt muuan Matti Koskelo postinkantajaksi, kun sattui paikalle sopivasti, kun edellisen postinkantajan voimat loppuivat. Ehtipä saada tiedot poluista ja polkujen päissä asuvasta kansasta. Kantoi siellä sitten viestit maailmalta läheltä ja kaukaa tasapuolisesti niin hyvät kuin huonotkin uutiset. Kertoili ihmiselon tapahtumat naapurilta toiselle veloituksena vain uudet viestit.

Sitä en ole vielä saanut selville, mistä sukuhaarasta tämä Matti oli lähtöisin, sillä monia Koskelon Matteja maailmalle katosi.

 Tietymättömiin.

Liekö syksyn oireita, kun näitä menneitä murehtii.

Laitanpa vielä vanhasta lehdestä kaappaamani tarinan pojasta joka antoi aiheen yhteen Runebergin runoista.

Sotilaspoika

Adolph Brakel, vaipui kuoleman uneen 21 p. elok. Wiks'in moisiolla Pirkkalan pitäjässä 87 vuoden ijässä.

— Viisitoista vuotta vanhana otettiin häntä alaupsieriksi Porin rykmenttiin. Jo Karkumäen tappelussa osoitti hän mainiota urhollisuutta. Niin monen urhon keskellä oli hänelle suuri kunnia, että hänen rykmentti-päällikkö keksi hänen tointa. Tämä lähetti häntä paikalla tappelun loputtua voitonilmoitutsella kuningas Kustavus kolmannen luo, joka silloin oli Porvoon kaupungissa. Kuin tuli niin varhain aamulla että kuningas vielä makasi, ei tahdottu laskea tätä tomuun ja ruudinsavuun pyrytettyä nuorukaista kuninkaan puheelle. Mutta tämä kuin jyrkästi sanoi olevansa käsketyn antamaan kirja kuninkaan omaan käteen, pääsi sisään.

Kuningas vuoteellaan luki kirjan ja puhutteli ja kyseli tätä alaupsieria koko puolen tuntia. Vihdoin otti kuningas omin käsin kokardin yömyssystänsä ja kiinnitti sen Brakelin sotamyssyyn, nimittäen häntä vänrikiksi Porin rykmenttiin antoi hänelle 20 kultarahaa vaateavuksi. "Pidä päälle, Brakel, niin kuin olet alkanut" sanoi kuningas silloin hänelle, "niin sinulla on aina minun armoni." Nämät sanat ja tämä kokardi oli vainajan kallein muisto.

Sekä 1788 että 1808 ja 1809 vuoden sodissa oli hän kaikissa jaloissa tappeluissa, joissa Porin rykmentti otti osaa. Ei suotta annettu hänelle Miekantähti kunniamerkiksi. Sodan aikoina ei hän milloinkaan ollut sairas tahi haavoitettu, vaikka kyllä kulki suoraa tietänsä missä luodit kulki vastaan ja piste-, ja hakkuuaseet kokivat tavoittaa häntäkin.

1808 v. sodassa oli hän Kyrön komppanian kapteini.

Sotain jälkeen oli hän uuras maanviljelijä tilallaan. V. 1822 antoi Keisari Aleksander ensimmäinen hänelle majurin nimi ja Vladimirin tähti 4.ssä luokassa, kehoitukseksi ja palkinnoksi että hän oli ottanut uuraan osan Wiks- ja Nokiakoskien perkaamisessa.

— Kun Brakelin rakastettu vaimo, jonka kanssa hän oli 48 vuotta naimisessa, ankaran taudin kautta äkisti kuoli 1 p. maaliskuuta, vanhus ei jaksanut kauan kantaa tätä kovaa kohtausta. Kun hän 20 p. elok. iltasella tavallisesti sanoi lapsillensa "hyvää yötä!" ei kukaan voinut arvata että tämä oli hänen viimeinen jäähyväisensä. Yöllä kello 3 loppui hänen muistorikas elämänsä syvässä rauhassa ilman mitäkään kipua.

Häntä surevat ja kaipaavat neljä lasta, yksi vävy, miniä, neljä lastenlasta, monet sukulaiset ja ystävät.

— ja Suomi muistaa häntä ikuisesti