Kummalle puolelle?

Näin alakuloisena ollessansa, tunsi Mikael jonkun laskevan kätensä hänen olkapäällensä. Käännähtäen sen puoleen, havaitsi Mikael vanhan Simeonin, jonka hän luuli hukkuneen haaksirikossa, aivan elävänä luonansa.

"Katso sinä nuorukainen" lausui ukko,

"sinä teit minulle hyvän työn, semmoisen, jonka harvat sinun kaltaisesi tahtoisivat osoittaa meidän vainotulle suvulle. Nyt minulla on tilaisuus sen sinulle palkita."

"Jos se olisi palkinnon tähden tehty," vastasi Mikael epäillen, "niin millä sinä sen palkitsisit?"

Mikael luuli havaitsevansa vanhuksen olevan mielenviassa, johon hän kaiketi oli tullut äskeisessä henkensä vaarassa.

"Milläs vaan tahdot," sanoi Simeon, "minulla on suuri valta."

Mikael ei tiennyt, että semmoinen kerskaus niihin aikoihin voi olla hyvinkin totta. Sentähden hän sanoi puoleksi leikilleikillä, puoleksi todella:

"Jos sinulla on niin suuri valta kuin sanot, niin toimita minut kotiin."

"Sitä valtaa ei minulla ole nyt, mutta ehkä kukaties pian kyllä. Ano jotain muuta.

"Noh, toimita minulle hyvin varustettu hevonen," sanoi Mikael.

"Sen pitää saamasi," vaknutti Simeon, ja kutsui nuorukaista seuraamaan häntä, jonka Mikael Takkupää myös teki, koska ei hänellä muutakaan ollut työksi ottaa, eikä hän ymmärtänyt kantaa sitä vihaa juutalaisia kohtaan, jolla kaikki sen aikaiset kohtelivat heitä.

He matkustimat niitä kolkkoja ja sumuisia alankomaita Itämeren eteläisellä rannalla, jossa asujaimet taistelevat meren kanssa vallasta maan yli, vaan jossa samat asujaimet yhä ovat leikanneet satoisia laihoja ja niittäneet voimakasta heinää.

Simeonin rahoilla saatiin hevoset, ja nyt he molemmat riensivät sitä kaupunkia kohden, joka niinä vuosisatoina hallitsi Itämeren aaltoja, ja jonka porvarit säätivät lakea Ruotsin ja Venäjän valtioille.

He tulivat Lübeckin mahtavaan kaupunkiin.

Mikaelhan oli lähtenyt etsimään tilaisuutta sankaritöihin eikä sillä ollut lopultakaan mitään merkitystä kulkeutuiko hän Viipuriin, jossa olisi päässyt urotekoja tekemään novgorodilaisia vastaan. Matkustipa maailmassa minne tahansa aina löytyi sotia, joissa kuntoaan osoittaa.

Yksi suuri ja jo pitkään jatkunut sota oli kahden keisarin välillä keskellä Eurooppaa. Kummallakin oli suuret armeijat jousimiehiä, peitsimiehiä, miekkamiehiä ratsuineen tai ilman. Sopivasti juuri silloin olivat armeijat molemmin puolin Inn-jokea ja kummatkin olivat innoissaan käymässä toistensa kimppuun. Toinen siksi, että ennättäisi voittaa tappeluksen ennen apujoukon saapumista kunniaa jakamaan ja toinen siksi, että ehtisi ratkaista taistelun ennen kuin joutuisi kahden rintaman puristukseen.

Nyt oli vain päätettävä kumman puolelle asettuisi ja sen seikan ratkaisijana sai olla Simeon juutalainen.