Jokaisella ajalla on ollut eri tapansa sodan käynnissäkin. Tosin on sodan päätarkoituksena aina ollut tappaa miehiä jota enemmän sitä parempi, mutta tappamisen keinot ja välikappaleet ovat olleet vaihettelevaiset. Nyt annetaan kanuunain ja kiväärien lakaista etäältä lakeus puhtaaksi. 14 :llä vuosisadalla täytyi miehen kajota mieheensä. Silloin vaadittiin jokaiselta erityiseltä voimaa ja miehuutta. Nyt voi heikoin ja pelkuri tehdä työnsä, jos hän osaa virittää ja laukaista tuliputkensa. Mutta silloin löytyi kuitenkin pelkureita yhtä hyvin kuin nyt saattaa löytyä urhoollisia sotamiehiä. Vaan täydellistä urhoollisuuden puutetta ei milloinkaan nähdä kansojen historiassa paitsi silloin kun he ovat riutumassa ja häviämässä, niinkuin muinainen Rooma viimeisillä ajoillansa.
Syyskuun 28 päivä koitti idästä. Sumu peitti lakeuden, jossa monet tuhannet olivat viettäneet yötä odottaen riidan ratkaisusta, kunniaa tai kuolemaa tänä päivänä.
Aurinko ei ollut vielä täydellisesti ylhäällä kun miestappo jo raivosi pitkin laveata Ampfingin ketoa, Inn-joen varrella. Keisari Ludovik, pelostako vai muusta syystä, ei käynyt itse otteluun. Hän pysyi sivummalla yhdentoista ritarin kanssa ja oli antanut valtiolipun sotaherra Schlüsselbergille. Seifrid Schweppermann oli määrännyt missä järjestyksessä kunkin joukon piti sotia.
Fredrikin puolella oli yhtä varhain päästy liikkeelle. Sieltä tuli nyt 1800 rautaan ja teräkseen puettua ritaria ja 30 tuhatta miestä, neljässä joukossa. Fredrik itse johdatti valtalippua, hänen veljensä Heinrich ja sotaherra Pilichdorf Itävallan väen ja Walseen veljekset Ungarien ja Kumanien sekä Salzburgin piispan joukot. Itse tappelu alkoi siten että se sotaisa Bohemian kuningas, väkensä etumiehenä, täydellä vauhdilla karkasi Salzburgilaisiin, joista satoja miehiä ensihyökkäyksessä keihästettiin taikka syöstiin ratsuilta ja tallattiin hevosten jaloissa. Loput hajosivat ja pakenivat oikealle ja vasemmalle puolelle.
Bohemian knningas riensi nyt voiton kiivaudessa edelleen ja lähestyi Ungarilaisia, jotka hiiskahtamatta häntä odottivat tiheässä rivissä. Hän valmistui jo keihäällänsä syöksemään miestänsä. Samoin jokainen hänen senraajistansa. Heittokeihään mitta olikin enää hänen eturivinsä ja vihollisten välillä. Muutama raviaskel vielä... ja yhdessä silmänräpäyksessä synkistyi koko ilma heidän edessänsä, rautapaidat kalahtivat ja viisisataa miestä Bohemian joukosta makasi hevosineen päivineen sotakentällä. Ungaarit olivat varronneet heidän tuloansa jännitetyillä jousilla.
-
He tähtäsivät miehiä rauta-paidan laskoksiin ja hevosia. Rautapukuinen mies kaatuneella hevosella oli vihollisen oma, jos hän pudottuansa oli henkiin jäänytkin.
Koko Euroopassa ei siihen aikaan löytyuyt parempia jousimiehiä kuin Ungarissa, Englannissa ja Suomessa.
Tässä nyt kaatui elävänä ja kuolleena viisi sataa miestä ja niiden seassa, — kuitenkin elävänä, — itse Bohemian kuningas. Hän olisi joutunut vankeuteen, niinkuin kaikki muutkin, ellei Ungarit olisi tässä käyttäneet vanhaa omituista sotatapaansa. Ammuttuansa nuolensa ja vasamansa he aina kohta käänsivät hevosensa pakoon päin, antamatta heille aikaa katsoa jousiensa vaikutusta. Niin he nytkin ratsastivat muutaman kymmenen askelen poispäin ja kääntyivät sitten vasta takaisin ottamaan vankeja.
Ne, jotka olivat tulleet Bohemian kuninkaan jäljessä, olivat joutuneet epäjärjestykseen nähdessään semmoisen joukon miehiä kaatuvan edessänsä. Heidän oli pakeneminen.
Yksi ainoa eturivin miehistä oli jäänyt hevosineen pystyyn. Hänen verinen keihäänsä näytti hänen ensimäisessä hyökkäyksessä uskollisesti täyttäneen virkansa työtä ja nyt hän näki sankari kuninkaan, jonka rinnalla hän oli taistellut, olevan auttamattomasti vihollisten käsiin joutumassa. Palaava Ungarin lauma ei vielä ollut paikalla.
Hän astui hevoseltansa, auttoi kuninkaan heti jaloilleen ja hevosen selkään.
"Kuka sinä olet?" kysyi kuningas, joka ei nähnyt hänen kasvojansa silmikon läpi.
"Minä olen suomalainen, mutta paetkaa nyt, hyvä herra."
"Suomalainen! Ilmankos sinä olet lumonnut hevosesi ja itsesi. Lumoa nyt itsesi Uugarilaisiltakin, minun apuni ei auta." Näin lausuen astui Johannes ratsaille ja lennättihe pakoon.
Ungarilaiset tulivat, ja ne viisisataa miestä jäivät heidän vangiksensa ja niiden joukossa se — suomalainen,— Mikael Takkupää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti