Viinasta ja kototarpeen poltosta.

Turha sievistellä esivanhempien viinankäyttöä.

(Lehtiartikkelista 1850-luvulla)

Viina tuli esivanhemmillemme tutuksi kuudennellatoista vuosisadalla, elikkä paikoin kolmesataaviisikymmentä vuotta sitten, milloinka laveammalta ruvettiin sitä polttamaan, mutta oli jo ennemminkin milloin kulloin Venäjän ja meidän maan rajoilla nähty ja maistettu. Niin puhutaan, että viina ensikerran ryypättiin Suomessa vuonna 1595, kuta tapahtui Viipurissa, jota silloin venäläiset kävivät sodalla ahdistamassa. Kuitenkaan ei viipynyt kauan, ennenkuin oli etäämmälle levinnyt, ja mitä enemmin se nautittiin, senpä paremmin sitä myös ruvettiin valmistamaan. Tuohon auttoivat liioinkin ruotsalaiset aatelismiehet ja herrat. Isoissa kartanoissaan oli heillä oikeus ei ainoastaan polttaa, mutta myös myydä ja muuta kapakan tointa viljellä. Vuonna 1638 säädettiin yleinen oikeus kullekin talonisännälle, että sai polttaa kototarpeeksensa ja myydäksensä, mutta sattuvina kovina katovuosina, niinkuin v.1709 ja 1718 oli kaikki viinanpolttaminen kielletty.

Siihen aikaan kuitenkaan viinasta ei ollut niin suuri yltäkylläisyys kuin nyt on.

Poltto oli tapana vielä silloinkin kun kuningas Gustaf kolmannes vuonna 1771 rupesi hallitukseen Ruotsin valtakunnassa, johon Suomikin silloin kuului. Katovuonna 1772 oli maassamme viljat vähissä  ja tästä syystä kiellettiin viinanpoltto ja myyminen niin kaupungeissa kuin maakunnissa. Viinapannut ruvettiin pitsieraamalla estää toimistaan ja v. 1773 julistettiin asetus, joka määräsi niitä muiksi astioiksi tehtäviksi.

                 Kuitenkin teki kuningas Gustafin mieli yrittää suurta ja loistavaa elämänmelskettä ja tuohon oli raha tarpeen. — Kuninkaan eikä keisarin ei käy rahan tekeminen, niin omasta hyvästä mielestä kuin monikin liene arvelevan. Kultaa, hopeaa ja vaskea ei käy kenenkään tehdä ja nämä ainoastaan ovat rahaa, vaikka paperisetelit annetaan sillä, että ovat huokeammat kuljettaa ja sopivammat maksuissa liikuttaa. Paperiraha kantaa nimittäin arvonsa ja hintansa sillä, että pankki aina kultaan, hopeaan tahi vaskeen lunastaa niitä seteleitä kuin on liikkeelle antanut (jos varat riittävät).

— Rahaa saadaksensa teetti Gustaf siis 83 vuotta sitten suuria ruunun pränniä ja vuotta jäljempänä säädettiin kuinka ruunun viina oli poltettava, myytävä y.m.s. Polttaminen lisättiin niin suureen määrään, että joutui viinatulva käymään koko maakunnan iloksi.

— Isot ruunun prännit hävisivät kuitenkin piankin, sillä käyttäjämiehet ja muut, jotka tämän toimissa olivat, eivät pysyneet uskollisilla eikä vakavina. Vuonna 1787, kun olivat ruunun prännit 12 vuotta olleet toimissaan, päätti sama kuningas kaupungeille ja tilan haltioille maakunnissa antaa poltto-oikeuden, määräten tästä vuotuista veroa ruunulle maksettavaksi; kuitenkaan eivät tarvinneet jokaiset kaupungit eikä talonisännät tätä veroa maksaa. Gustaf kolmannen kuoltua asetettiin vuonna 1800, että viinanpolttaminen tulisi seuraamaan maataloja ja että kahdeksan kuukauden poltto-ajasta kustakin manttaalista tulisi maksettavaksi kaksitoista leiviskää kuivia rukiita. Kaupungeille annettiin silloin myös oikeus asukkaitten henkiluvun määrästä polttaa ja kustakin poltetuista tynnyristä oli yksi leiviskä kuivia rukiita ruunulle maksettavana. Poltto-aika vähennettiin myöhempänä vuonna 1812 kolmeksi kuukaudeksi vuodessa ja vuodesta 1836 alkaen on tämä ainoastaan ollut 6 viikkoa.— Ruunulle tuleva viinanvero nousee maamme maakunnista 113,000 ruplaan ja kaupungeista 11,000 ruplaan.

                 Viina-asetukset näin muuttuen, levisi viinan nauttiminen enemmän ja enemmän. Vihdoin viimeisinä aikoina ruvettiin vasta täyttä totta tätä paremmin tutkia ja vaarallisena hillitä. Monet katsoivat kuitenkin vieläkin viinanpolttoa varsin luvallisena ja kiitettävänä elatuskeinona. Iloksemme tiedämme mainita että myös niitä on monta, jotka ovat heittäneet viinanpolton, pyytäen sillä kukin kohdallansa estää tämän vaarallisen tavaran lisäämistä. Erittäin on maamme papisto katsonut sopimattomaksi viinatoiveita viljellä ja siis viime suvena pappien kokouksessa yhteisesti suostuneet siihen tuumaan, että kukin kohdallansa lakkauttaa ja estää viinan poltamista miten vain oli kunkin voimassa. Tämä päätös arveltiin selvästä syystä tässä tehtäväksi ja vielä paremmasta syystä arveltiin, että tämä julkisessa päätetty uhkaus myös vakavasti kaikkein varmasti tulisi pidettäväksi, kuitenkin — ehkei tuo lienekään hupaista ilmoittaa — ovat monet papit jo rikkoneet tämän julkisessa tehdyn päätöksensä ryhtymällä itse kototarpeekseen jatkamaan viinanpolttoa.

Koti-viinanpoltto ja tehdaspoltto.

                 Suomettaren 38 n:ossa puhutaan paloviinasta, että kotitarpeen viinanpoltto olisi hävitettävä ja tehdasviinanpoltto asetettava. Vaan jos tahdotaan luvatonta salaviinanpolttoa laajentaa ja siihen tehdasviinan kalleudella pakottaa, niin asetettakoon tehtaat. Jos tahdotaan viinan kalleudella ja ahtaudella kiihottaa salakrouvia (luvatonta viinankauppaa), niin asetettakoon tehtaat. Jos tahdotaan Suomen lahdesta salakanaalia kaivaa synkempiin Suomen saloihin, jota myöten Viron viinaa oikein vauhdissa tulvailee läpi Suonien salojen, niin asetettakoon tehtaat. Jos tahdotaan juomarin vaimoa ja lapsia äkkiä maantielle viinan kalleuden tähden, niin asetettakoon tehtaat! jne. Sillä onhan se sanomaton vahinko kun tilanhallitsijan täytyy panna riistakuormaa kulkemaan tehdasta kohden, viinaa ostaakseen. Siellä täytyy jättää riistansa vaikka kuinka halpaa hintaa siitä tarjottaisiin, sekä maksaa viinasta vaikka kuinka kallis hinta, taikka viedä riistansa johonkin muuanne ja sitten taas rientää juoksujalkaa viinatehtaaseen kototarpeeseensa viinaa hakemaan. Ja onhan moni köyhä, joilla ei ole  itsellä hevostakaan päästäksensä pitkältä matkalta tehtaaseen. Jos nyt maksaa ensin kalliin vuokran, sitten hävittää päivänsä ja vielä päälliseksi maksaa kalliin hinnan viinasta, niin raskaaksi totta tulee hänelle täyttää kototarpeensa. Ja samanmoinen viinantarve se on köyhällä kuin rikkaallakin. Minkäpä tähden ei tilanomistaja saa omasta tavarastaan laittaa omaa tarvettansa?

                 Hänen pitäisi muka viemän riistansa tehtaisiin ja sinne myymän se halpaan ja sitten ostaa kallista viinaa. Jokohan juopumus, salapoltto ja salakauppa sillä tavoin poistettaneen, että talontarpeen poltto hävitetään ja tehtaat laitetaan? Ei suinkaan. Sillä uskottavasti viina silloin tulee kalliimmaksi, jonka kalleus antaa vain  kiihotusta salakauppaan (salakrouvin pitoon) ja salapolttoon. Ja sen kalliin viinan kautta kannattaa jonkun sakonkin maksaa. Tähän kenties vastataan: Kruununpalvelijat katsokoot perään. Noh, miksei, mutta luultavasti yhtä vähällä menestyksellä kuin nytkin. Ja vielä silloin paremminkin kannattaa käydä kyökin kautta puheilla, josta tapahtuu, niin kuin ei kauan sitten, kun tuomari sanoi viinankaupan päällekantajalle: "Oletko sinä muijien viinankaupan viskaali? Astu ulos!" Jotenni selkiästihän nyt jo näkyy, jos ei niitä suuria viinapränniä olisi, jos ainoastaan pienillä pannuilla poltettaisiin, niin ei nuo salakapakat kestäisi ympäri vuoden. Vaan niistä suurista tehtaista sitä loppumatta tuodaan ja loppumatta juodaan. Talot ei ehdi tällä lyhyellä polton ajalla valmistaa monta enempi kuin talon tarpeeksi tarvitaan. Ne tehtaat ne on jotta salakrouvit hengissä pitävät. Ja asianomaisten velttous sekä kyökin kautta käymisen eli käyttämisen lumo se on, joka monasti salakrouville ikää lisää.

                 Väkevien juomien turmelevaisuudesta pidetään niin suurta puhetta,  niin kuin se ansaitseekin pitää, vaan minkä tähden sallitaan kaupungeissa ja suurissa työpaikoissa, kanavissa ja rautateiden työpaikoissa, julkisia kapakoita, joissa se poloinen työväki menettää työpalkkansa, päivänsä, turmelee sielunsa ja ruumiinsa. Onko se silloin kotipolton vaikuttama. Ei kotitarpeen viinanpoltto piisaa niin pitkälle,  tehtaat ne ovat, joista se sanomaton viinan paljous virtaa. Miksi ei kotitarpeen viinanpolton vihaajat ja hävittäjät puhu niistä julkisista kapakoista mitään, miksi eivät ensin niitä kutista, joissa juopuneita juotetaan, ja — vaivaisholhousta rasitetaan???