Perttu ei uskaltanut tehdä nuotioa. Nukkumatta hän vietti rauhattoman yön. Päivän valjetessa hän lähti ratsastamaan kump-paniensa tykö Kanadian virran rannalle, johon oli liki kaksi Suomen penikulmaa. Sinne hän olisi voinut päästä aivan kenenkään näkemättä, jos olisi kulkenut laaksoja myöten, mutta matka olisi näin tullut pitemmäksi ja kun hänellä oli kiire, hän ratsasti mäkien yli suorinta suuntaa saadakseen ilmoittaa seuralaisilleen, miten heidän kumppanillensa oli käynyt. Hän arveli että viholliset eivät voi olla likellä, koska koko tällä aavalla lakeudella ei näy muuta kuin kaukana joukko kesyttömiä hevosia, jotka hänen vasemmalla puolellaan ja takanaan kävelivät ja söivät. Tämä on aivan tavallista näillä aavoilla ruohoaavikoilla. Niistä hän ei pitänyt vaaria. Hän ratsasti vain eteenpäin. Hän silmäili kuitenkin hevosia ja näki niitten ehtimiseen lähenevän itseänsä eivätkä ne enää ollenkaan syöneet ja hypelleet niin kuin kesyttömät hevoset tekevät. Viimein olivat hevoset kaaressa jonka toinen pää tuli aivan häntä vastaan ja koko hevosjoukko näytti kiertävän häntä keskellensä. Perttu arvasi nyt etteivät hevoset olekaan ajajitta. Hän tunsi hyvin kyllä Indianien viekkaat keinot.
Suuren vaaran hän näki olevan itsellään tarjolla. Hän käänsi hevostaan, kannusti sitä ja antoi sen mennä eteenpäin minkä se voi. Samassa hänen takaansa kuului hirmuinen huuto; Indianit olivat suorina hevostensa selässä, kun näkivät Pertun keksineen heidän keinonsa. He ratsastivat, huusivat ja huiskivat sota aseillaan haluten kostaa vaalakkanaamalle. Raivokkaina kuin paholaishenget he ajoivat Perttua takaa.
Perttu päätti myydä henkensä kalliisti ja tähtäsi päälliköltä vaikuttavaa Idiania. Huomasi kuitenkin, että hevonen olisi suurempi maali osua lujaa ravaavan hevosen satulasta.
Perttu laukaisi pyssynsä ja hevosen lyykistyessä maahan sen selässä ratsastanut päällikkö lensi pitkälle ja jäi liikkumattomana makaamaan.
Nyt muut Indianit keräytyivät heti maassa makaavan luokse. Vain yksi Indiani lähti heti täyttä ravia ratsasten Perttua kohti.
Pertulla oli nyt aikaa ladata pyssynsä uudelleen ja Indianin tullessa riittävän lähelle hän ampui taas hevosta ja pudotti sillä keinoin takaa-ajajansa maahan.
Indianit eivät enää lähteneet Perttua tavoittamaan ja niin hän sai ratsastaa rauhassa amerikkalaisten metsästäjien leiriä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti