Nämä metsästystavat ovat syinä niihin moniin verisiin sotiin, joita oli näitten erilaisten ihmisrotujen välillä. Metsästäjät antoivat Indianeille vastauksia pilkalla ja herjaamisella. Tämänlaisista vastauksista suututtiin ja molemmin puolin uhattiin toisiansa. Uhkauksista tultiin niitten täyttämiseen ja tilanne päättyi taisteluksi sodalla, niin että kaksi Indiania kaatui metsästäjäin luodista. Muut Indianit näkivät itsensä heikoiksi vastusta tekemään. Ne pakenivat pois ja taas oltiin rauhassa.
Vuorokauden perästä eivät amerikkalaiset metsästäjät enää muistaneet koko asiasta enempää kuin muutakaan tavallista elämän tapausta. Mutta eivät Indianit unhoittaneet tätä niin pian. Ne eivät voineet kärsiä sitä häpeää, että heidän ammutut kumppaninsa olivat kostamatta. Nämä eivät olleet Komantse-Indianeja, vaan olivat kuitenkin näitten liittolaisia, siksi ei ollut hyvää näiltä odotettavana.
Kahteen viikkoon ei kuulunut kuitenkaan mitään. Metsästäjät eivät olleet löytäneet isompia puhvelikarjoja Siksi päätettiin, että Perttu, jota pidettiin parhaana ja urhoollisimpan metsästäjänä, yhden kumppanin kanssa meni etemmä länteen päin tiedustelemaan ja katselemaan, eikö sielläpäin näkyisi puhvelikarjoja. Sillä ajalla asettausivat toiset yhteen kohtaan leiriin Kanadian virran rannalle. Siinä he valmistivat niitä metsänahkoja, joita he jo olivat kokoilleet.
Perttu ratsasti kumppaninsa kanssa edemmäs, mutta että he olisivat tulleet tuntemaan isomman alan maata, erkausivat he toisistansa ja päättivät tulla yhteen erään vuoren juurella olevien kukkuloitten tykönä, jotka he molemmat hyvin kyllä tunsivat. Ympäriinsä ratsastellen tuli Perttu viimein mainitulle paikalle, mutta eipä löytänytkään sieltä kumppaniaan.
Perttu odotti häntä siinä koko päivän, mutta eipä miestä kuulunut. Tämä alkoi jo kummastuttaa. Hän oli tässä vielä yötä, mutta aamulla päätti palata takaisin samaa tietä, jota oli tullutkin ja toivoa tavata hänet matkalla. Mutta hiljaisuus oli joka paikassa. Hän ei tavannut kumppaniaan.
Illalla yön tullessa näki hän korppikokkoja ja muita petolintuja lentelevän taivaalla ja välillä niitten laskeutuvan yhteen syvään rotkoon. Hän arveli siellä olevan jonku puhvelin raadon, mutta surulliset aavistukset johtuivat hänelle kuitenkin mieleen. Hän käänsi hevosensa sinnepäin ja ratsasti rotkoon. Heti sinne tultuaan, lähti sieltä viisi sutta juoksemaan pois. Ruohot ja maa olivat siinä verisenä. Hänen kumppaninsa oli murhattu ja hänestä ei ollut enää kuin puoli ruumista jäljellä. Päälaelta oli nyljetty nahka pois ja tästä arvasi hän Indianien kostaneen tälle kumppaniensa kuolemaa. Vielä tuoreista jäljistä hän näki tässä olleen hevosten selästä ajaen ison joukon Indianeja. Vaikka Perttu ei ollut juuri hellämielinen, sillä metsästäminen ja kovat elämäntapaukset olivat häntä koventaneet, koski kumppanin surkea kuolema häneen kuitenkin kovasti.
— Siihen hän jätti ystävänsä ruumiin jäännökset, koska hänellä ei ollut aikaa niitä haudata, hän tiesi Indianien olevan lähellä yhä. Hänen pois ratsastettuaan tulivat siihen jälleen sudet ja petolinnut ja tappelivat keskenään raadon päältä. Vuosikausia Perttu näki painajaisia kumppaninsa jäännöksistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti