Kauppamies oli paraikaa kaupassa erään nuorukaisen kanssa, joka tarkasteli miekkoja ja löydettyänsä niistä yhden mielestään kelvollisen, maksoi paikalla rahat tinkailematta. Se vähän ihmetytti kauppiasta, joka hinnan määrätessä oli pannut tavan mukaan tinkausvaraa.
Nuorukaisen muodosta näkyi ettei hän ollut juuri pelkkä talonpoika, vaikka hänen pukunsa oli tavallisen metsästäjän. Nuorukainen vyöttihe mielihyvissä uuteen miekkaan ja meni matkaansa. Saksalainen havaitsi nyt neidon lähellänsä ja sanoi: "Miksi lähdit, tyttäreni, kylmään ilmaan ja näiden kesyttömäin joukkoon?”
”Oliko se viimeinenkin kaupantekijä kesytön?” kysyi tytär lapsekkaasti.
"Tyhmä hän kuitenkin oli, vaikka en minä häntä moiti tyhmyydestänsä. Se oli minun hyödykseni. Miekka oli tosin hyvä, mutta kyllä maksoikin. Näistä matkoista tänne villien joukkoon on sentään hyötynsä, ja kuka tänne muuten tulisikaan petojen ja pakkasen kitaan?"
"Minun mielestäni se oli jalouden merkki, että hän maksoi tinkimättä.”
"Ja minun mielestäni" vastasi isä "se oli tyhmyyden merkki, vaikka myöntää täytyy, ettei hänen käytöksensä muuten ollut typerämäistä. Ken hän lienee ollut?"
Heidän puheensa keskeytyi, kun taas tuli kaupantekijöitä.
Hetken perästä nähtiin tytön ajavan pienessä reessä pulskalla hevosella. Hän laski Kokemäenjoen liukkaalle jäälle, mutta siitä kohden, jota ei milloinkaan ajettu ja jossa virtapaikat tekivät jään petolliseksi. Samassa ilmaantui toinenkin reki ja hevonen samalle tielle. Sitä ajoi se äskeinen miekan ostaja ja sen kulku oli tulinen, niin että se vähänpäästä alkoi saavuttaa edellistä. Sen edellisen kulku näytti siitä vain yltyvän ja nyt tuli kova kilpa-ajo. Tyttö innostui ja yllytti hevostansa ja he riensivät kaikkien nähden virtaa kohden, jonka nyt pakkasella heikko jää peitti. Nuorukainen huusi ja viittasi, mutta se hurja kilpailija luuli hänen omaa hevostansa kiihoittavan. Kuitenkin oli miekan ostajan hevonen vilkkaampi. Se joutui toisen rinnalle ja sivutse, jossa nuorukainen tarttui suitsiin ja näyttäen kädellänsä vaarapaikkaa ohjasi hän sen takaisin samalle tielle josta he olivat tulleet. Siinä hän sanoi neidolle jäähyväiset ja ajoi matkaansa.
Tämä nuorimies oli kotoisin Huittisista ja nimeltään Mikael Takkupää. Hän matkasi Ulvilasta takaisin kotiinsa ja sopi veljiensä kanssa lähdöstään sotapalvelukseen. Ei sitä paljon vastusteltu, koska siihen aikaan tilat menivät yleensä vanhimalle pojalle eikä verotiloja saanut jakaa.
Niinpä Mikael lähti keväällä hyvin varustautuneena Turkuun, jossa hänen enonsa oli linnan tallimestarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti