--Tuntuu Peni haukkuvan vieraita tuleviksi, sanoi Kaija kopistellessaan lumia kengistään. Hän kiikutti risukimpun sylistään karsinan nurkkaan ennenkuin puisteli lumia vaatteistaan. –Kai sieltä pappi tai verovouti on tulossa.
--Eipähän ole kummallekaan isommasti tarjottavaa, tuumaili Henrikki kaplainta vuoleskellessaan. Epäili Penin haukkuneen sutta tai karhua. Eihän akat niitten haukkuja erota. Tiedä vaikka olisi lintua haukkunut. Oliskohan mentävä katsomaan, josko vaikka metso tahi koppelo kyhnisi lähipuussa pataan pyrkimässä.
Ei saanut kuitenkaan lähdettyä, kun oli se kaplaimen vuolu kesken. Kuului kuitenkin pihasta niinkuin olisi hevonen sinne tolmaissut. Samassa puolivuotias Priittakin parkaisi itkuun ja Kaija jouduttautui sille tissiään tarjoamaan.
Ovi rytisi auki ja susiturkkinen mies sieltä työntyi huurupilven seassa sisään. –Jumalan tervettä taloon, tuli tutulla nuotilla. Pappihan se oli. Henrikki murisi vastaukseksi ja Kaija niijaili nöyränä opastaen vierasta kiukaan viereen rahille lämmittelemään ja turkkiaan heittämään. Mulkaisi samalla Henrikkiä, joka ei heti älynnyt lähteä papin hevosta aisoista päästämään.
--Ja sitä on sitten ryhdytty lisääntymään ja maata täyttämään, niinkuin käsky on, sanoi pappi Henrikin vedettyä takkiriepunsa suojakseen ja mentyä hevosta hoitamaan. – Lieneekö tälle vielä nimeä suunniteltu? Johan se olisi pitänyt syksyllä kasteella käyttää.
--Ka, niinhän se olisi, mutta ei ole sinne kirkolle ollut asioita, niin eihän sitä vasiten. Ajateltiin, että kunhan keväthangilla tullaan markkinoille nahkoja tuomaan, niin sitten.
--Mitenkäpä sitten, jos olisi lapsi kuollut ristimättömänä? Se on niinkuin murhasynti jo semmoinen ja siitä joutuisi maksamaan kovat rikemaksut.
Kyllähän pappi tiesi, että tekosyitähän nämä tämmöiset kasteen viivyttämiset olivat. Nuukuuttaan eivät halunneet papin ropoja maksaa varsinkaan tyttölapsesta. Paljon niitä oli pakanallisesti vanhoihin karsikoihin salaa haudattu. Aivan varmistukseksi piti vielä kysyä, että tyttökö se on vai poika. Pappi tuhahti kuullessaan, että tyttö oli.
--Se on nyt sitten ristimisen paikka, mutta ensin murkinaa. Pitkästi on pitänyt taivalta taittaa tähänkin korpimökkiin. Askanmäkihän se on tämä loukko? Niin, no niin se on kirjoihin merkitty ja verot ja papinkymmenykset ovat maksamatta. Johan tässä katovuodet ovat takana ja varmaan on viljaa aitassa säkkikaupalla. Hankikelilläkö niitäkin olisi tuotu sitten, kun on parhaat syöty?
Kyllä sen Kaija arvasi, että vastapaistetun lihan haju se sai papin nälkäiseksi. Osasikin tulla juuri, kun oli teeren lihaa kypsänä saviruukussa. Siitä olisi syöty itse monet eineet, mutta isomahaiseen pappiin se menisi tuokiossa.
Sillä aikaa oli Henrikki riisunut hevosen aisoista ja taluttanut matalaan talliin, jossa oli pilttuu tyhjillään, kun oma hevonen oli jouduttu syömään pari vuotta sitten pahimpaan nälkään eikä uuteen ollut vielä varaa. Lammas siellä vain oli omassa karsinassaan ja siksi oli heiniäkin.
Henrikki aikaili tallissa. Ei oikein otsittanut mennä kuuntelemaan papin tinkaamisia saamisistaan ja se tytön kastaminenkin oli jäänyt. Olisi nyt saanut pappi kyllä suunnata muille selkosille.
Mentävähän siitä oli sisälle. Hyvin näytti papille köyhän anti maittavan. Kupillisen oli jo teerikeittoa pistellyt poskeensa ja nuollut lusikan. Röyhtäili siinä tyytyväisen näköisenä ja komensi sitten Henrikin kantamaan reestä papin matka-arkun.
Alkoi siitä sitten valmistautua viran toimitukseen. Ei ollut pöytää, jonka ääreen istua ja kirjoitusneuvoja levitellä. No, kävipä se kirjoittaminen siinä arkun kannella. Muikeasti muikistellen piti ensin teroittaa sulkaa ja mustehan oli tietenkin jäässä ja sitä piti sulatella. Onneksi arkussa oli pullo makeaa viinaa lämmittämään matkalla kohmettunutta sielua. Mielialakin pikkuisen parani, vaikka pitikin omia viinoja juoda, kun eivät nämä takamaitten pakanat osanneet edes viinaa keittää. Ensin merkittiin kirjoihin isän nimi ja sitten äidin nimi ja viimein jo kysyi tyttörievulle nimeä.
--Riituksi tuota on jo alettu sanomaan, tunnusti Kaija ja pappi merkitsi kirjaansa ”Brita”. Löytyi sieltä arkusta vähäinen kauhakin ja korvosta kiukaan kupeelta vettä, että sai loiskautettua siunaukset tytön tukkaan. Parkuhan siitä taas syntyi, mutta kohta Kaija sai tyttärensä rauhoittumaan. Vanha konsti siihen auttoi: Tissi suuhun, niin johan hiljenee.
Henrikkikin rohkaistui kyselemään uutisia, kun ei pappi heti ryhtynyt saataviaan tinkaamaan. Ainahan korpienkin miestä kiinnosti sen verran maailman tapahtumat, että saattoi niistä pikkuisen arvella joutuiko paljonkin taas veroja maksuun.
Olihan papilla kertomista. Kovasti oli ihmeitä tapahtunut. Tulisia palloja oli lentänyt ilmojen halki ja nythän kirjoitettiin jo uusi vuosisatakin Kristuksen armorikkaan syntymän jälkeen. Peräti 1700 vuotta siitä merkkitapauksesta oli takana eikä tietenkään maailmassa mikään voinut pysyä ennallaan, kun niin merkittävä vuosi oli alkanut.
Kun viimeksi oli vuosisata vaihtunut, niin silloinhan oli juhlittu Kaarle IX:nnen kruunajaisia ja sata vuotta olivat hyvät kuninkaat toinen toisensa jälkeen kasvattaneet Ruotsin valtakuntaa ja hävittäneet vääräuskoisia paavilaisia ja kreikauskoisia ja nyt oli saanut rohkea Kaarle XII hallita hyvällä hallinnollaan jo kymmenen vuotta. Tosin se Venäjän ilkeä Pietari oli rakennuttanut pääkaupunkinsa Nevan suolle Suomenlahden perukkaan, mutta ei se ryssineen pääse sieltä merta hallitsemaan. Kyllä Ruotsin suuri ja kaunis laivasto osaa pitää Itämeren hallinnassaan.
Uusiahan ne Henrikille olivat papin uutiset, vaikka eivät ehkä rintamailta katsottuna aivan tuoreita olleetkaan.
Paljonhan sitä papilta puhetta riitti, kun se vähitellen hupeni tyhjäksi se eväspullo, vaikka ei siitä mökin väelle ollutkaan tarjota. Paljon oli tarinoita maailmassa ja saihan niitä pohtia ja ounailla sitten ansapolkuja kierrellessä.
Lähtiäisiksi piti aamulla papin rekeen vääntää vihulaissäkki rukiin jyviä ja luvata, että lampaan villat tuodaan sitten markkinamatkalla.
Pappi lähti ja mökin väki huokaisi helpotuksesta, kun niinkin vähällä pääsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti