“Oli synkkä ja syksyinen yö...” ja se oli todellisuutta Kiannan Röntölässä 1769. Kiannan järvi oli kuohunut raivoisana koko yön ja pienessä tuvassa lapset olivat olleet levottomia ja kauhuissaan tuulen ulvoessa nurkkien salvoksissa.
Marketta oli vasta täyttänyt neljä vuotta ja yritti rauhoitella vajaan kahden vuoden ikäistä Mattia äiti-Kristiinan juostessa tuon tuostakin ulos katsomaan, josko isä-Matti tulisi turvallisesti kotiin.
Kyllähän Kristiina luotti Matin veneenkäsittelytaitoon. Aikuinen mieshän yli kolmikymp-pinen Matti oli ja kainuulaiseen tapaan jo lapsesta soutamaan oppinut. Myrsky oli vain alkanut niin yllättäin ja ilman tavallisia enteitä. Oliko Matti osannut suojautua johonkin poukamaan?
Syksy oli muuten ollut hyvä ja kaskesta oli saatu tavallista parempi sato. Nauriita oli maakuopassa pitkälle kevääseen ja ruistakin monet säkit. Kristiina oli poiminut marjat laajasti mökin ympäristöstä ja survonut puolukat tiinuihinsa ja tehnyt terveellistä mehua mustikoista ja pihlajanmarjoista niinkuin kotona Juntusessa oli oppinut. Isolihakin oli osunut Matin ansaan ja siitä oli savustettu makoisaa suolapalaa koko talven tarpeisiin. Olihan kalaakin jo saatu, mutta vielä piti saada Kiannan muikkua ja siikaa. Niitä verkkoja Matti oli lähtenyt kokemaan. Kainuun talvi on ankara ja talveen oli varustauduttava kaikella saatavissa olevalla eväällä.
Ei kuulu Mattia tulevaksi. Kaipa hän pitää pahaa keliä jossakin rannan majapahasessa.
Kristiina pyrähti taas sisään tuvan ovesta. Marketta tuijotti lavitsalta silmät pyöreinä kysy-myksistä ja Matti tuhersi itkua. Nälkäkö sillä? Jo kohta kahden vuoden ja aina rintaa vailla. Kristiina asettui istumaan ja otti Matin syliinsä. Tasainen lutkutus rauhoitti häntä itseäänkin. Pelko katosi jonnekin taustalle.
Niinkuin monesti ennenkin mieleen palasivat viiden vuoden takaiset tapahtumat. Juntuseen oli tullut yövieraiksi metsämiehiä. Tuttuja miehiä olivat molemmat. Koskelon Henrikki oli vanhimman poikansa kanssa ollut kiertämässä virkapolkuaan ja poikkesivat samalla yöpymän Juntuseen, kun talo oli sopivan matkan päässä Koskeloiden pyyntimaista.
Niinhän sitä puheltiin, mutta taisi olla varsinaisena asiana tutustua tarkemmin Juntusen tyt-täristä tähän Matille sopivaksi katsottuun Kristiinaan.
Johan olivat yöt pitkiä siinä marraskuun lopuilla vai olisiko ollut jo joulukuu. Eipä niitä kuukausia niin tarkkaan tullut merkittyä. Varhain oli kuitenkin päretuikku jo pitänyt sytyttää eikä sen valo aivan joka nurkkaan yltänyt. Ukot olivat istuneet raheillaan ja äiti-Marketta oli tuonut maistettavaksi panemaansa sakeaa olutta.
Koskelon Henrikillä oli semmoinen maine, että olipa joskus nuoruudessaan laittanut tiineeksi Laurosen Vapun, joka oli sitten kastanut poikansa Henrikin kaimaksi, mutta ei ollut Henrikki Vappua nainut, vaan oli ottanut emännäkseen Haapalaisen Briitan. Briitta olikin jo kolme kuukautta häitten jälkeen pyöräyttänyt saunassa tämän Matin vuonna 1738.
Niin siinä pimeni pirtti ja himmeni päretuikkukin. Käsikopelolla nuoret joutuivat tekemään lähempää tuttavuutta eikä se pelkäksi käsikopeloksi tainnut jäädä, sillä kevätpuolella äiti alkoi katsella vähän pitkään Kristiinan pyöristymistä.
Vaikka vähän epäiltiin, ettei Matti ollut niissä hommissa aivan ensikertalainen, niin kyllä hänet vävyksi kelpuutettiin ja äitikin leppyi, kun toinen syyskuuta 1765 syntynyt terve tytär syntyi mummonsa kaimaksi.
Olihan Koskelon Matti vienyt Kristiinan vihille sentään jo kesäkuun puolessa välissä juuri kasken kylvön ja heinänteon välisenä aikana, kun ahvenenkutukin oli jo ohitse ja Kiannan siika järven syvänteissä.
Pianhan siinä arki pakkasi päälle kesällä maha pystyssä töitä tehdessä ja pientä tupasta kodiksi muuttaessa. Kesken nauriinnoston se pikkuinen Marketta tuli maailmaan ja nyt se tuossa kiehnäsi äidin kainalossa turvaa hakemassa ja osasi olla jo apuna pikkuisen Matin hoitamisessa.
Taas tuli mieleen miehen viipyminen. Ei tässä voinut jäädä marraskuun unia uneksimaan. Markettakin oli varmasti nälkäinen, vaikka ei sitä peloltaan muistanut. Kristiina kaivoi nauris-säkistä kolme kookkainta naurista. Vielä ne olivat niin tuoreita, ettei tarvinnut niistä hauikkaita tehdä.
Halkaisu riitti ja mäihääminen. Päälle mustikkamehua ja sitten nukkumaan.
Isi tulee kohta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti