Saareen tultuaan he näkivät jo muutoksen tulleen eläinten joukossa. Veden laskeutumisesta olivat pantteri, ilves ja sudet saaneet uutta intoa. Taskurotat (opossumit) ja kaniini olivat jo syötyinä eikä ollut jäljellä niistä kuin muuan villatukko, peuroistakin oli yksi jo puoleksi syöty. Perttu meni nyt toiselle ja naapuri toiselle puolelle piirittämään saarta.
Perttu ampui entisen matkakumppaninsa, pantterin, ja naapuri kaatoi karhun, sitten ammuttiin sudet ja supi, sitten peurat, jotka karhun kanssa olivat parhaassa arvossa ampujille. Katkueläimen (haisunäädän) he ampuivat viimeiseksi, ettei se katkullaan olisi heitä ajanut heitä pois paikalta, jossa heidän piti nylkeä eläimet. Lihat hakattiin kappaleiksi, pantiin nahkojen sisälle ja vietiin naapurin majaan, jossa Perttu levähti pari päivää.
Hän näki nyt, että hänen talonsa alku ei ollutkaan sopivalla paikalla. Siksi valitsi hän toisen paikan asuinpaikakseen, raivasi metsää pelloksi, aitasi sen, kylvi sekä rakensi itselleen tuvan ja nouti vaimonsa ja lapsensa uuteen kotiin asumaan.
Uusi asuinpaikka olikin pitkästi Missouri virtaa ylöspäin, jossa jo Mustat vuoret kohottelivat kylkiään. Perttu oli nyt oppinut, etteivät virrat olleet niin luotettavia kuin kotona Oulujärven takamailla. Talo oli pystytettävä riittävän korkealle virtojen ulottumattomiin, vaikka ne mielellään näkösälä pitikin.
Samoille seuduille oli asettunut myös muita suomalaisia Pertun kotiseudulta ja jopa muutamia sukulaisiakin. Jokaisella oli omat kertomuksensa vaeltamisestaan uudelle seudulle ja siitä kaikesta, mitä olivat nähneet ja kokeneet matkansa varrella.
Oli myös paljon houkutuksia hyvätuloisiin kaivostöihin ja myös seikkailuihin kullankaivajina. Niistä Perttu keskusteli monet kerrat kovin kiivaastikin vaimonsa kanssa. Levoton veri vaati etsimään aina jotakin uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti