Kun joku kerran kyseli, että miksen mitään kirjoittele Amerikan Koskeloista, niin rakentelenpa tähän jatkokertomuksena Amerikan asuttamisesta Koskeloilla sitä mukaa, kun jaksan juttua kehitellä.
Perttu Koskelon, uudistalon asujan, elämää Amerikassa.
Tämä mies lähti Pohjois-Amerikkaan onneansa kokemaan jo 1800-luvun puolivälissä Ristijärveltä. Hän tuli Missisippi virran tykö, meni ylöspäin tätä virtaa Missouriin. Nuori mies hän oli, ja elämä yksinäisyydessä tuntui hänelle tukalalta; varsinkin kun hän oli omasta maastaan kaukana, tunsi hän olevansa yksinään koko maailmassa. Päivät hän teki työtä, yöt makasi kortteeripaikassaan ja tällä lailla ahkeruudellaan hän oli koonnut itselleenjo rahojakin.
Eräänä iltana hän palasi jälleen työstä. Hämärässä kävellessään kaupungin katua, kuuli hän erään vaimonpuolen ääuen syrjäkadulla huutavan apua. Kohta oli Perttu valmiina juoksemaan katsomaan tätä. Siellä hätyytti joku mies neitosta, joka kori kädessä soti häntä vastaan. Silmänräpäyksessä oli Perttu miehen niskassa ja antoi tälle semmoisen paukauksen, että mies lensi kadulle selälleen.
Neidin korista olivat leivät lentäneet kadulle ja kun tämä punastuen katsoi pelastajaansa silmiin, kiitteli hän samassa häntä tämmöisen avun edestä. Perttu kokoili myös neidon kaluja ja samalla pyysi saada saattaa neidin tämän kotiin. Mary, se oli neidin nimi, kiitti taas niijaten Perttua, ja niin menivät nyt molemmat Maryn isän tykö, melkein puhumatta.
Siellä selvitti Mary isälleen, kuinka tämä nuori mies oli hänen pelastanut vaarasta ja suojassaan saattauut hänen kotiin. Samassa tuli myös Maryn äiti, joka oli jo vanhanlainen ihminen ja sanoi: ”Enkö minä usein ole kieltänyt sinua, Mary, menemästä näin myöhään ulos leipää ostamaan. Siinä sen näet, että yksinäiselle tytölle voi vaarakin olla tarjona".
Sitten kiitti vaimo vierasta, että tämä oli auttanut hänen tytärtänsä hädästä. Siinä nyt istuttiin ja tuumattiin ja Perttu söi iltasta tämän perhekunnan kanssa. Mary, joka toi ruokaa pöytään, silmäili ikäänkuin varkain vierasta ja kun tämä sattui silmänsä luomaan neitoseen , punastuivat Maryn kasvot. Eipä tämä silmäin luominen välttynyt Maryn vanhemmiltakaan näkemättä, sillä vieraan pois mentyä näki äiti velvollisuudekseen varoittaa tytärtään.
Mutta tyttären sydän oli jo lämmin vierasta kohtaan ja Perttu kävi tästä lähin usein tämän perhekunnan majassa eikä ollutkaan enää outo ja vierottava vieras.
Näistä kyläilyistä seurasi se, että eräänä päivänä tuli Perttu perheen isän tykö ja pyysi tytärtä, Maryä, vaimoksensa. Kun Perttu oli ahkera ja tarkka mies ja Mary rakasti Perttua, eipä muuten käynytkään kuin että näistä tuli parikunta.
jatkuu ehkä joskus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti