maanantai 9. tammikuuta 2012

EIPÄ NIIN PALJON AIKAISEMMIN



Itseasiassa 1555 julkaistiin Olaus Magnuksen suuri tutkielma pohjolasta. Siitä muodostui pitkiksi ajoiksi auktoriteetti, jonka mukaan pohjoisen asukkaat luokiteltiin villeiksi raakalaisiksi, jotka eivät osanneet edes vaatettaa itseään muilla, kuin eläinten nahoilla.

Jos elämä täällä oli niin alkeellista, niin mitä tolkkua oli lähettää samoihin aikoihin savolaisia raivaamaan Oulujärven takamaita kaskiviljelykselle?

Selitystä voi etsiä vaikka siitä, että Olaus oli tiedemies, joka ei varsinaisesti itse käynyt paikanpäällä tutustumassa aiheeseen, josta kirjoitti, vaan pääasiassa toisteli jo tuhat vuotta aikaisemmin vanhentunutta tietoa. Mikäpä oli toistellessa. Eipä paljonkaan siihen aikaan Suomen ( jota ei oikeastaan vielä ollutkaan) alueella historiaa kirjoiteltu. Mitä kirjoitettiin, kirjoitettiin Turussa ja piispojen palatseissa. Väärä tieto ei edes kulkeutunut asianomaisten oikaistavaksi.

Hallitsijoille tällainen tieto oli sikäli sopivaa, ettei paikallista väetöä voinut oikeastaan edes ihmisiksi luokitella. Kohtelu voitiin soveltaa sen mukaan.

Voihan se olla, että tiedot elintavoista osittain pitivät paikkansa, mutta jonkinlaista kangastakin oli kuitenkin kudottu jo muutamia vuosisatoja takamaillakin. 

Suurin ero lienee ollut siinä, ettei niillä vaatteilla koreiltu, vaan niitä tehtiin käytännön tarpeitten mukaan. 

Lammas oli ollut kotieläin jo vuosisatoja eikä sitä varmasti pelkän lihan takia ruokittu. Luultavasti villaa kuitenkin enemmän huovutettiin kuin kehrättiin ja kudottiin.

Lämmintä suojaa siitä saatiin ja se oli rasvaisena vettähylkivääkin.

Koreita asusteita nähtiin vain kruunun sotilailla.

Olaus Magnuksen kartan painatuksen ajoista sata vuotta eteenpäin ja jo löytyy Puolangan Askanmäestä Koskelon Henrikin kaski. 

Puoli sataa vuotta kului ja pojanpojan poika toi jo ruotupalveluksesta kotiin palatessaan mukanaan merkillisen aarteen. 

Se oli läpinäkyvä levy, jota hän oli varsin varoen kuljettanut mukanaan halki korpien. 

Hänen mökkiinsä tuli siellä korvessa ensimmäinen lasi-ikkuna ja sitähän käytiin ihmettelemässä ja arvelemassa, ettei se varmaan lämmintä pidä eikä pakkasta kestä. 

Kestipä kuitenkin siihen asti, että ryssä sen rikki iski ryöstöretkellään.

1 kommentti:

  1. Kertoisit Amerikan Koskeloista joskus. Niitähän lähti sinne 1800-luvun puolivälin jälkeen.

    VastaaPoista