maanantai 5. joulukuuta 2011

AJAN KÄSITYSTÄ JA KÄSITTÄMÄTTÖMYYTTÄKIN.




Joskus tuntuu, että tutkijoiden puhuessa menneistä ajoista ajanjaksojen suhteellinen pituus heittää. Sanotaan vaikkapa, että yhtäkkiä dinosaurukset katosivat 65 miljoonaa vuotta sitten.

Eipä kertoilla minkä mittainen aika se yhtäkkiä mahtoi olla. Tuoreemmista asioista saatetaan jo sanoa, että tietty kulttuuri levisi tuhansien neliökilometrien alueelle äkkinäisesti vuosien 2800 eaa ja 2000 eaa välillä. Minusta 800 vuotta ei ole niin kovin äkkinäisesti. Siinä hidaskin hämäläinen ehtii astella melkoisen matkan. Puhutaan samanaikaisista kulttuurien kerrostumista ja niille kuitenkin annetaan samalla aikaa useita sukupolvia.

Minusta siinä aliarvostetaan ihmislapsen kekseliäisyyttä. Kehdataan väittää, että kivisiä työkaluja tehtiin muutamia vuosituhansia samoista aineksista samoilla menetelmillä ja jos jostakin sekaan ilmestyi toisella tavalla käsitelty esine, se oli vieraan kulttuurin tuomaa.

Tietysti ajat tarkentuvat, kun siirrytään historialliselle ajalle ja tiedetään kuka milloinkin on ketäkin vastaan sotinut. Vaikka historiassa puhutaan muistakin tapahtumista, joskus ajoitus kuitenkin perustuu sotien jaksottamaan aikaan.

Historiaa on tietenkin vain kirjoitettu historia ja historiallinen henkilö on vain henkilö, joka voidaan dokumentein todistaa olleen olemassa tiettynä aikana tietyssä paikassa.

Siispä tämmöisen sukukronikoinnin esihistoriallinen aika onkin kohtalaisen lähellä vielä. Toisaalta tässä on saanut esihistorian ja historian rajaa tyrkittyä jonkun verran kauemmas, mutta kyllä dinosaurusten ajasta sittenkin on käsittämätömän pitkä aika.

Vaikka osa sukujuurista yltääkin kauimmas rintamailla, niin aika kauas on saanut tyrkättyä Kainuun korpien raivaajien historian rajaa. Siellä 1620-25 tienoilla syntynyt Henrik Koskelo keikkuu historian ja esihistorian rajapyykkinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti