Askanmäen Kaunis-Kaija

Kainuulaisista kansantarinoista eräs tunnetuimpia on kertomus Askanmäen kauniista Kaijasta. Kansan suussa perimätietona sukupolvesta  toiseen kulkeneen tarinan mukaan vihavenäläiset ryöstivät hänet rappasotien aikaan Venäjälle. Toisessa tarinaversiossa komea kaupparyssä sai Kaijan lähtemään mukaansa vapaaehtoisesti. Jokatapauksessa Kaija onnistui myöhemmin karkaamaan Venäjältä ja palaamaan takaisin kotiseudulleen Puolangalle. Vuosikymmenestä toiseen tarina on säilyttänyt poik-
keuksellisen salaperäisen lumovoimansa ja kiinnostavuutensa.  Se innoitti aikanaan Juhani Ahon kirjoittamaan Juha-romaaninsa. 

Kaunis-Kaijan tarinatoisintoja on taltioitu myös kirjallisesti. Kertojalta toiselle siirtyessään juttu on värittynyt ja aikojen saatossa muuttunut. Kaijan kotipaikaksi mainitaan useimmiten Puolangan Askanmäki, jonka emäntänä hän on ryöstöhetkellä. Useimmissa versioissa Kaija saa Venäjällä asuessaan lapsen. Tarina myös päättyy aina samalla tavalla: Kaija palaa Askanmäkeen ja saa talon emännyyden takaisin, vaikka hänen miehensä on ennättänyt mennä uusiin naimisiin. 

Onko Askanmäen Kaunis-Kaija historiallinen ja todella joskus elänyt henkilö? Tähän kysymykseen ei varmaa vastausta ole voitu näihin saakka esittää, vaikka tarinaa on poikkeuksetta pidetty tositapahtumiin perustuvana.  Kaijasta ei ole löydetty vanhoista 
asiakirjoista merkintöjä, jotka vahvistaisivat perimätiedon esittämiä kuvauksia hänen elämänvaiheistaan. 


"A kaunis ollah, ei tapeta!" 

Askanmäessä (vainolaiset) kaiken hävittäneet mikä ei pakoon päässyt. Ollu kesä, ja väki niityllä. Teeri ollu uunissa pannussa paistumassa, niin sen ottaneet laukkuusa ja virsun pannuun panneet. Ja muori ollu talossa, niin sille sanoneet:  "A muistat sie muoriseni huomennai tämän vierahan virren värsyn: a teererä hyyrerä sumpsassa lauloa, a virsura kursura pannussa paistuu". 

Kun emännän ottivat, tuumanneet jotta mikä tälle tehään, tapetaanko, niin yksi oli joka sano: "A kaunis ollah, ei tapeta". Ja totta se se otti sen hoteisiinsa. Kaija rikas kun oli, on ottanut jotain, rahaako vai mitä mukaansa, kun on lähtenyt.- - - 7 vuotta Venäjällä, yhen lapsen. Yrittäny karkuun, vain tavattu ja vahattu sitte ja sanottu: "Jos vielä yrität karkuun, niin tapetaan". Kesällä sitte karkasi. Kun miehet oli töissään, marjan aika. Ja kuunteli vielä Kaija-riepu sillan alla - joki kun kuivana kesällä, passasi sillan alla piillä - kuunteli kun puhuvat, jotta nyt jos tavattasiin, niin tapettasiin.
 --------------


Kotiisa, lypsylle - - - pantu isännälle valta, jotta ottoa kumman tahtoo, vanhan ottanu, uusi erotettu.  
  
"Niin kerto vanaha Lassi-vaenoa..." 

Askanmäessä asunut Lauri Moilanen (1813-1878) on aikoinaan kertonut Kaijasta seuraavan varsin seikkaperäisen tarinaversion. 
Kaija on ollu Askanmäen talon tyttö. Erinomaesen ihana ja maenittavan hyvä ihminen. Tytöstä lähtiin ollu kutunnalleen "Askanmäen kaonis Kaija". Kaijalle mieheksi, vävyksi 
Askanmäkeen on tullu Jaurakan Turpeisesta mies, ollu arvattavasti Turpeinen. Jälestä päen ei maenita Askanmäessä Turpeisie. Päenvaston on Askanmäen suku ollu parisatoa vuotta Moelasie. Moelasie ollu Askanmäessä satoja vuosie. Mittee sit’ tyhyjee 
Turpeisista? Ennen oli Koskeloeta. Ollu Kaijalla veli, pyssymies, mehtämies, ja kyllä se on ollukim metällä sillon kun ne on sen kaoniin Kaijan vieneet. Askanmäen Lassi-vaenoa se mulle muisteli niitä. 

Väki ei oo olluk kotona, poeka pyssysä kansa, isäntä missä lie ollu. Ei ne oo Askanmäkeä polttanu, ottaneet rahoja ja emännän pitännä vielä sanoa ... pelotelleet: jos et sano missä rahat, he tappaa. Naesväkii ollu työpaekassa isännän kansa. Ei oo Askanmäessä soaneet murhata ihmisie. Kaijalla ollu  yksi lapsi, poeka, se jeäny pirttiin kätkyveen. Liekö lapsella ollu joku hoetaja mummo,  johi ollu sillä kumppalina, vaen oekea työväki ollu työpaekassa isännän kansa. Vannotettu ja rahat soatu. Mielistyneet jotta kun on kaonis, ja ottaneet matkaasa. 

Niitä ei oo kovin palijo sattunu niitä vihavenäläesie, niin on pitännä lähtä vähän kun karkuuttamaan ja sillä ne ei oo siinä ennättäneet palijo pahojaan tehäkkään. Isäntä ollu vankka mies; heti se on tullu kun on jäläkeen koettanu. Oli sanonna että jos hän tapovaa 

emäntäsä, kyllä hän tuopi poes. Vaen mehtään karkuuttaneet, ei isäntä tavanna. 

Vuosiko kaksiko jo kulunu, eikä Kaijaa alakanu kuuluo. Ja kuv venäläeset yleesä kaekki tappovat, ketä käsiisä saevat, nim peätettiin, että Kaijanni ovat tappanu. Isännällä ollu erinomasen hyvä piika, sen ottanu talouven hoetajaksi. Se piika oli vielä ollu siellä työpaekassa sillon kuv vihovenäläeset kävivät ja Kaijan veivät ja se piika oli ensinnä tullu pihaan sieltä työmoalta, niin lapsi oli itkeny kätkyvessä ja sille rientäny, käsijään ojennellu. Siin'onvanaha ihminen johi ollu, se sanonu jotta emännän veivät. Piika ottanu 
lapsen syliisä ja siihen lapsi turvaonu ja rakastunu. Ja sitte isäntä tullu heti perässä ja nähny poekasa sen piijan sylissä. Ja se lapsi oli sitä piikoa alakanu äetikseen kuhtuo. Ja sen piijan oli isäntä ottanu ensin niinkun emännän sijalle, se alakanu taloutta hoetoa. Ja sitte kun Kaijan luultiin varmasti kuolleen, kun ei siitä mittää kuulunu, rupesi isäntä miettimään jotta ottaa sen piijan oekein emännäkseen... se kun oli oekea ihminen ja lastae hoetanu kun omoa lastaan, ja talona oloe sen kansa onnistunu. 

Oli isäntä menny papin puheille jotta oesiko se sovelias häne ottoa uusi emäntä. Ja pappihi kum piti isänteä niinku aenahi leskimiehenä, kuulusteli onko Kaija elossa, van kun ei kukaa tienny elävän, myönti jotta isännän ottoa uusi emäntä ja niin ne kuuluutettiin ja nii otti isäntä sen piikasa emännäkseen ja vaemokseen ja ne vihittiin niinku aenahi. 

Miten Kaijan perille kulettaneet, se on tietimätöntä kaekille. Oli siellä esinnä pietty vankina, ei uskottu ei mihinkää jotta se karkovaa.  Ja sillon ollu ikävä, niin kulumaton aeka jotta se ei oo tahtonna tulla toemeen. Väen peloteltu jotta jos et oo mieliksi, niin tapetaan. Ei oesi suostunu, van on väkivallalla pitäneet akkanaan. On siinä talossa ollu vanaha muori. Ja hyvänä se on se mies koetellu piteä sitä Kaijoa. 
Rannin ukko neuvonu kahen kesken jotta koettaa olla niinku aenahi, ethän sinä millonkaa teältä peäse jos aena oot vastaköysin, ne pitää vaen aena vahtisa alla. Ukko sanonu jotta ei sanoa että hän neuvoo, ne muuten tappaa. Kun mies nähny jotta sillä on ikävä, reistannu jollae laella viihytellä. Ja on sitte Kaija reistannu olla vapaallisena ja 
hoetanu taloutta ja ollu rehellissä ja tehny emännän töetä. Ja oli kolome lastae soanu sille venäläeselle, niitä hoetanna ja hyvänä pitännä. Se  ukko neuvonna jotta heitähän vaen lapset johonni hyvästi, kyllä ne niistä lapsista kuitenni huolen pitää, ei sitä tarvihte 
murehtie. 



Niin sitte isäntäväki lähtennä kesällä mehtään töehesä, niin sillon lapsesa Kaija houkutellu, linkkuveiten vanahimmalle käteen pankolla antanu ja kätkyvessä olevalle lusikan jota jeäny imemään, ja suuta antanu jotta viime kerran suuvellaan. Ja sitte lähtennä lapsenriepuja pesemään. Kun on ne pessy, levittäny sitte ne pientarelle kuivaan, ja sieltä lähti pakomatkalleen. Esinnä ottanu - se  kun on se ukko kaekkea neuvonna - kaevolta vettä ja nakanna jälelleen, jottei se koerankuontolaenen heti jäläkeen lähtisi, ja 
nakkoamalla kiulun heittännä. Siitä lähteny juoksemaan mehtään. 

Isäntä kun tullu kotiin, lapset itkeny jotta äeti menny riepuja pesemään. Se kun ennenni käöny marijassa, oli isä sanonna, kun nähny jotta rievutki niin hyvästi laetellu, jotta outtoatehan, kyllä se äeti tuloo, se on menny marijaan. Eikä oo lähteny heti jäläkeen. 

Aekoa kulunu ja kun ei oo alakanu tulla, ne on lähtennä sitte jäläkeen. Ne on ajanu siltaan asti, se on koerankuontolaenen tullu aevan  jäläkeä myöten. Kaija lymynny sillan alle, ei havanneet. 


Ja sitte peässy - se on Kaija ite sitte kertonu - syöny marjoja varsineen. Ja se on neuvonu se venäläenen jotta veihti ottoa matkaasa jotta kiskoa tuohi selekääsä kun sae sattuu, jottei kastu ja palellu, tuohilevyn alla sateella kulukenu. Suoloja, hienoja suoloja 
ollu, tehä lippi ja niitä panna lippiin ja vettä siihen ja sitä ryypätä, kun syöpi marjan varsie, jottei hiuka. Ja rintasa lypseä jottei kipeö, kun imevä lapsi jeäny. Ja neuvonu merkit puista, jotta eteläpuolella on tuuhovammat oksat ja paksumpi noava, ja kusijaespesän peä on eteläpuolelta palijas ja terävämpi vaen pohjospuolelta moatuu, ja 
marjanvarsie ottoa. Metässä käsin ukko neuvonna, kun niin seäliksi käöny. Ja suuret syömmoat sillä merkillä kulukenna. Moatessa sammalie koota ympärilleen jottei kylymä käö ja tuohilevyö piteä tuulensuojana ja peittona.  Ja yöllä kulukenu ja päevällä levähtäny. Jos tuloo tuntemattomie ihmisie ja ne kysyy jotta missä sinä kulet, sano jotta lehmän haussa jotta eivät tiijustele sen paremmin.  Järvenkulut neuvonu jotta sinun ei soa yhestää järvestä lähtä pohjospuoleti kiertämään vaen etelän, niin matka antaopi ja 
niin ei peäsemättömäksi mee. Kiannan järveähi vasemmin puolite. 

Jokipaekassa voatteesa Kaija riisunu ja koahlannu.  Salamen kylän kaotta tullu. Ensikerran soatettu veneellä Hyrynjoen poekki. Siinä ollu onkimies, niin sitä pyytäny yli soattamaan. Kysynnä: - Mihin sinä kulet? - Empähän kule palijo mihinkää, kuhan pistät yli joen. Eikä mull'oo ies rahoakaa. - Ei tarvihekaa, kun hän on teällä ongella, ei hän taho siitä mitää. Muuta ei oo ollu ihmisie puheinkaa matkalla. Ja kun oamulla ollu kuuven seuvussa Hyrynjoella, ollu iltalypsy aekaan jo Askanmäessä. 

Askanmäessä oli isäntä mummolle, joka kylään tuli antanu vanahasta hopeapikarista viinoa. Se ennustanu jotta tuloo entinen emäntä kotiin. Isäntä vielä lehmän luvannu vaeko lampaan jos tapahtuu niin. Vielä on sitte unenni nähny isäntä jotta tuloo se. Ja se 
on sillä viikolla tullu. On se lapsii sanonna, äetinkö se on sanonna tulovan vae miten se on sanonu, vaen sit'on alettu kummastella mitä tuo  lapsi hokoo. Ja se on sinä päevänä tullu kesannolle. Ollu venäläesen voatteissa. 

Yksi lehmä alakanu pörhistellä ja luokse menny, kellokas. Uusi emäntä niinkun paheksinu jotta mikä sin'oot hänen lehmäesä puhuttelie kun häerihtöö, venäläesen voatteissa kuv vielä ollu. Kaija sanonu jotta oma sormijuottonipa tuo on ja nimet nimitelly sen aekasilta lehmiltä - seittemen vuotta ollu poes. Niin uusi emäntä 
säekähtännä jotta mikä tämä onkaa. 


Sitte lähteny taloon, niin isäntä tullu jo vastaaj  ja tuntenu: tuossa on mun uneni ja ämmän povaos, ja oli ilosta pistäny suuta jotta kun on vielä hengissä. Isäntä juossu sen lapsen joka jäe kätkyveen, ollu nyt seitenvuotinen, jotta tulla äetie kahtomaan. Vaen se ei oo tuntennakaa, sanonna: äetihän on lypsyllä, täm'ön vieras, te narroatta. Ja kun uusi emäntä tuli lypsyltä, niin sanoneet: nyt meijän äeti tuli. Näet uuvellaki emännällä ollu jo lapsie, jotka häntä yhtä rintoa pitivät äetinään, sitä vastaan hypitty. Vaen siitäpähän tulivat tietämään. 

Oltu ja tutustuttu ja alettu tuumie jotta miten tässä elämään ruvetaan, kun on kaksi vihkivaemoa yhellä miehellä. Sitte papin puheille jotta mikä nyt tehhään? Pappi jotta vanahan ottoa, vaen ei uuttakaa soa turvattomaksi panna, silläe kun on vielä lapsijae. 

Kun tuli isäntä kirkolta, niin kihlasilikin - suuri silikkihuivi jonka alla parikunta vihitään, niin että nelijästä nurkasta pietään levällään vihittäväen peällä, kun ne vihillä polovistuvat, sen alla isäntä oli kumpaanni vaemoon vihitty - niin kihlasilikin repässy isäntä keskeltä kahtie ja antanu toesen puolen toeselle, ja sanonu jotta piteä te toenen toenen puoli, ku minä sen saman silikin alla oon teijän kansa vihitty, ja hoetoate minun talouttani elinaekamme loppuun, riitelemätä ja sovinnossa kaekki tasan jakakoa, jos minä ennemmin kuolen. 


Entinen vanaha emäntä tuli niinkun peäemännäksi, ja muuten yhessä toemivat. Ja sopu ollu hyvin maenittavan hyvä, lapsie pitäneet hyvästi ja kilivan hoetaneet ja isännälle kumpii ollu hyvin kohtelijaat. Ei keskesäkää koskaa riitoa. Ja lapset kumpovaa äetiksi 
kuhtuneet. 

Niin kerto vanaha Lassi-vaenoa, kuin minä reistasin sille tietäjänäe olla ja yhessä vähän viinoa maestettiin. Siitä vanahasta hopeapikarista, josta viinoa maesteltiin, tuli puhe, jotta onkoon niiv vanahoa pikarie, täm'ön ison vihan aekanen, ja jotta on se ollu 
tässä ennen kaonis emäntä - siitä se puheeksi läksi. 

Niin oli se uusi emäntäki sitte kun talon väkeä aenaki, talon hoetajaki ollu oekein hyvä. Kumpii uskottu ja avaemet hallussa kummallae. Ja Kaija kun oli enemmän kärsiny, sitä uusi emäntäe tahto kepeämmällä piteä, ja ite kun oli vankka ja terve teki raskaampie töetä.