Jonkun vuoden oli Perttu vielä Missourin Hannibalissa, mutta kun muuttolaisia tuli alinomaa Euroopasta ja he menivät aina länteenpäin saamaan siellä vakinaista maatilaa, sillä asuaksensa ja näissä oli Pertunkin tuttuja ja sukulaisiakin, niin heräsi hänellekin halu lähteä saamaan omaa paikkaa ja omaa taloa.
Länsipuolella olevilta vuorilta laskee joukko sivujokia Mississipin ja tämän toisen haaran Missourin virtoihin. Vesi kohoaa välistä hirmuisen korkealle näissä virroissa ja peittää maat, jotka tulvan laskettua kasvavat erittäin hedelmällisesti. Kuitenkaan ei aina ole niin suuria tulvia, vaikka välistä että asukkaat ovat vaarassa.
Perttu jätti nyt Missourin Hannibaliin Maryn ja lapsensa sekä lähti länteen päin uudistalon paikkaa etsimään.
Hän tulikin pienen sivujoen rannalle ja näki siinä maan olevan erinomaisen hedelmällisen. Siihen hän raivasi talonpaikan ja rakensi hirsistä eli paremmin sanoen pölkyistä mökin.
Mökki oli jo valmiina, mutta seinien rakoja ei hän ollut vielä tukkinut eikä uunia vielä siihen muurannut. Muuta ei Pertulla ollut muassa kuin vanha hevonen, kirves ja pyssy.
Mielissään hän oli saatuaan talonsa jo tähän kuntoon, että hän kohta voi vaimoineen ja lapsineen siihen muuttaa. Työstä väsyneenä hän paneutui lattialle levolle ja nukkui raskaasti. Yöllä hän kumminkin heräsi tuntien vettä tulevan allensa.
Taitaa sataa ulkona, arveli Perttu ensin, mutta toinnuttua hyppäsi hän ylös istumaan, kiiruhti ovelle ja saatuaan sen auki hän kauhistui katsoessaan ympärilleen.
Noin neljän tynnyrin alan maata hän oli metsästä vasta raivannut ja siinä oli monia liki metrisiä kantoja, mutta nyt ei niistä näkynyt enää yhtään. Vesi oli kohonnut jo niin korkealle ja puitten välistä ei näkynyt enää muuta kuin kiiluva vesi.
Perttu sieppasi heti kohta pyssynsä selkäänsä. Sitten meni hän hevostaan hakemaan, joka vähän matkan päässä potki ja juoksi ympäri puuta, jossa se oli kiinni. Satulan ja suitset oli tulva jo vienyt muassaan. Ainoastaan hihna, jolla se oli kiinni puussa, oli enää jäljellä.
Nyt ei ollut muuta keinoa kuin nousta selkään ja lähteä hihnalla ohjaten ajamaan, mutta mihinkä, kun koko tienoo oli veden alla ja lähimpään uudistaloon oli toista penikulmaa. Tämä talo oli kyllä korkealla paikalla, mutta mitenkä nyt päästä sinne? Yö oli pimeä ja mahdoton oli seurata oikeaa tietä. Perttu mietti pitikö hänen odottaa päivää vai lähteä yön synkeydessä koettamaan päästä mainittuun uudistaloon. Mutta tätä miettiessä kohosi vesi koko ajan.
Itse hän olisi kyllä voinut kiivetä puuhun odottamaan veden laskeutumista, mutta hevonen olisi häneltä kuitenkin hukkunut ja tämä eläin oli Pertulle sangen kallis. Siksi alkoi hän ajaa eteenpäin. Pertulla oli surkea yö, kuolema edessä ja mielessä olivat hänellä vaimo ja lapsi.
jatkuu...
