Elettiin vuotta 1778 ja kuusi vuotta oli kulunut Kustaa III:n kruunajaisista. Jokseenkin rauhallista oli. Mitä nyt Kustaa vähän riiteli Venäjän Katariina-eukon kanssa.
Vuosia oli jo kulunut Koskelon Henrikin kuolemasta Mattinsa hautausmatkalla ja kaikki muut Antin sisarukset olivat jo naimisissa paitsi tietenkin veli-Heikki, joka kuoli poikamiehenä jo 1772.
Sisarukset olivat jo monta kertaa huomautelleet, että olisi se aika Antinkin vakiintua ja asettua perhettä rakentamaan. Eihän Antilla mitään erityistä ollut naimista vastaan, mutta harkita, harkita täytyi.
Kasvoipa siinä naapurissa kuitenkin muuan sorea neitokainen vähitellen naimaikään ja täyttäisi tänä vuonna jo 20 vuottaan. Aivan hyvää sukuakin oli. Isänsä puolelta tyttö oli Haataja ja äitinä oli Mularin Liisa, joka oli Mularin Antin tytär ja tämä Antti taas oli Sigfridin veli, joka oli Haatajan Antin tädin kanssa naimisissa ja kaksikin Koskelon Antin sisarista oli ottanut Mularin Sigfridin pojan miehekseen ja hyvinhän niillä asiat olivat.
Antti oli vain tehty niin myöhään pahnanpohjimmaiseksi, ettei ollut enää isää puhemiehen hommaa hoitamaan. Ei tosin ollut isä nähnyt Susannan ja Juliaanankaan naimisiin menoa. Tietenkään eivät sisaret voineet ryhtyä puhemiehen toimeen. Se kun ei käynyt laatuun, että olisi akkaihminen ollut puhemiehenä. Mitä siitäkin olisi tullut.
Piti hoitaa homma aivan itse. Olihan Antti sentään jo aikamies, joten kyllähän hän jo osasi puhua puolestaan ja Markettakin oli sanonut, että hänen puolestaan passaa kyllä.
Niinpä Antti ryhtyi parhaimpiinsa ja kopisteli talvi-illan hämärtyessä naapuriin vierailulle. Vaikka Antti oli useinkin nähty tuttu mies, niin kohtapa se pantiin merkille, että tärkeitä asioita oli miehen mieltä painamassa ja arvattiinkin, kun Marketta pujahti karsinan puolelle herttaisen punaisena kohta Antin tultua. Piti muka pikkuveljeä, nelivuotias Petteriä, torua jostakin, mutta nassikka pyörähtikin äitinsä helmoissa kuuntelemaan aikamiesten juttuja. Tokihan pikkupata aavisti, että oli nyt jotakin erikoisempaa tekeillä.
Tiettyhän se, että piti Pekan vähän tytönkysyjää kiusoitella. Moittia hitaaksi, kun jo kaksi vanhempaa tytärtä, jotka olisivat olleet Antin ikätovereita, oli annettu muille. Tähänkö se sitten tuli kiire tähän kolmanteen, ettei tarvitse Liisa tai Kertun kasvamista jäädä odottelemaan. Pianhan tuo Liisakin tuosta kasvaisi. Sehän on yhdentoista. Kertusta se vasta näpsäkkä akka tulisi Antille, mutta joutuisi sitä odottelemaan ainakin kymmenen vuotta. Enempää meille ei varmaan tyttäriä enää tehdä, kun tuo muorikin on jo niillä vuosillaan, ettei se taida enää lapsentekoon ruveta. Vaikka toisaalta...
Leppoisasti siinä kuitenkin asia eteni ja niin sovittiin kuulutukset ja lyötiin lukkoon hääpäivä huhtikuun kahdeksanneksi. Olisi siinä kyllä Marketan syntymän päiväkin aivan niillä tienoilla.
--Olikos se viidestoista? huuteli Pekka karsinan suuntaan, vaikka hyvin tiesi, että neljästoista päivä huhtikuuta Marketta täyttäisi sen kaksi kymmentänsä. – Ja eikös se itselläsikin ole merkkipäivä tässä pikapuoliin?
--Tänäänhän se on. Tuli 25 vuotta täyteen.
--Vai tammikuun kolmantenatoista sinä olet syntynyt. Etpä tuota liian vanha liene. Se on vain nyt sitten semmoinen homma edessä, että seuraavalle keväälle se on tehtävä ensimmäinen lapsenlapsi.
Ja karsinan puolella Marketta hehkui entistäkin punaisempana.
Niin sitä sitten ryhdyttiin häitä valmistelemaan. Pekalla ja Liisalla siihen oli jo kokemusta, kun sentään kaksi tytärtä oli jo naitettu.
Nuoret saivat matkustaa Kajaaniin kihlojen hankintaan. Samalla voisivat Paltaniemen kirkossa kuunnella ensimmäiset kuulutukset. Eihän heitä toki voinut aivan keskenään päästää niin pitkälle matkalle. Kuusitoistavuotias Mularin Antti pantiin kaimansa ja siskonsa kuuliaiskuskiksi ja Kerttukin pääsi mukaan ensimmäiselle kaupunkimatkalleen. Siinä olikin pikku Kertulla jännitystä kerrakseen. Ensimmäinen kaupunkimatkahan oli varmasti ihmeitä täysi.
Varhain lauantai-aamuna valjastettiin virkku ruuna rekeä vetämään ja paukkuvassa pakkasessa lähdettiin liki neljän penikulman taipaleelle ja iltasella vasta tultiin kaupunkiin ja päästiin tuttuun majapaikkaan asettumaan.
Eihän siinä maltettu jäädä sisälle istumaan, vaan Kertulle piti heti lähteä kaupunkia näyttämään ja kiire oli tapaamaan linnan kultaseppääkin. Sormukset piti saada ja komeat. Sitten piti vielä löytää vaatturille. Marketalle tarvittiin oikea hääpuku ja Liisa-anopille kaupungin hienoin huivi.
Kertun ja Antin piti saada nekkunsa imeskeltäväksi ja kumpikin katseli kaupungin ihmeitä silmät pyöreinä.
Hupenipa siinä rahavaroja kerrakseen, mutta olihan asia arvokas. Puku luvattiin tuoda Ristijärvelle jo maaliskuun puolivälissä, että jos siinä olisi vielä lopullista sovittamista. Monestikin oli morsian paljon pulskempi häissä, vihjaili vaatturimestari. Kihlasormukset soviteltiin ja Antti osti Marketalle vielä pronssisen rintarossinkin.
Sunnuntaina ajettiin Paltaniemen kirkolle ja olihan se silmiä kirvelevää kuulla papin aivan ensimmäisenä kuulutuksenaan kertovan Antin ja Marketan aikomuksesta astua aviosäätyyn.
Lyhythän se oli tammikuun lopun talvinen päivä ja pitkästi oli matkaa takaisin kotipuoleen, mutta ei se matka Antista ja Marketasta tuntunut tarpeeksikaan pitkältä, vaikka Kertun lörpötyksiin kaikista näkemistään ihmeistä jo vähän kyllästyttiinkin.
Myöhään yöllä vasta päästiin Haatajan pihaan Ristijärvelle ja kolisteltiin Pauli hereille hoitamaan hevonen talliin. Heräsihän sinä tietenkin muukin talonväki ja aamuun asti meni kaupunkikuulumisia kertoillessa. Liisa kylläkin vei tyttärensä heti pöydän katettuaan karsinan puolelle omia supatuksia supisemaan.
Koittipa sitten se huhtikuun heleän loskainen sunnuntaiaamu, se kahdeksas päivä ja se hääpäivä. Se päivä oli kiirettä täynnä ja jo illalla oli tullut häävieraita ja niitä oli jouduttu majoittelemaan naapureihinkin.
Matti-veljen leski, Kristiina kahden lapsensa kanssa oli saanut kyydin Kerälästä tulleen Henrikin ja Kaarinan reessä. Kaarina odotti lasta neljännellä kuulla ja siksi olivat isommat lapset saaneet jäädä pois matkasta tällä kertaa.
Juha ja Valpuri sen sijaan toivat koko lapsikatraansa. Kuusi niitä oli kaikkiaan. Siinä alkoikin kohta melkoinen vilske lasten tutustellessa toisiinsa. Tosin Kristiina vähän ujosteli samanikäistä Anttia, joka viimenäkemältä oli saanut miehistä karheutta ääneensä. Kaarinan mielestä melkein vuotta nuorempi Pauli oli aivan lapsi vielä, mutta jotenkuten siedettävä.
Marketta ja Pyykkösen Anttihan asuivat samalla kylällä kuin hääpari, joten heille mahtui vieraita asumaan juhlien ajaksi. Heillä kun oli lapsiakin vain kaksi.
Haatajan Kristiina ja Elina miehineen ja lapsineen tulivat vasta juuri tilaisuuden alkaessa.
Siskot Susanna ja Juliaana, jotka saivat tässä miestensä kautta veljen vaimosta kaksinkertaisen sukulaisen olivat apuna juhlien järjestelyissä, vaikka Juliaanalla oli nuorimmaisensa vasta toisella kuukaudella ja Susanna odotti jo varsin komeasti maha pystyssä kuudetta Mulariaan.
Vaikka olikin Haatajan pirtti varsin mittava, niin kyllä se nyt pullisteli väkeä täydempänä kuin koskaan. Helppopa oli papinkin osua oikeaan taloon kirkollisia toimenpiteitään suorittamaan, kun piha oli täpötäynnä rekeä, pulkkaa ja hevosta. No, oli toki papille tilaa jätetty ja hän pääsikin ajamaan aivan porraspieleen, ettei tarvinnut loskaisen pihan poikki paarustaa ja raskasta mahapulleroaan kuskata. Pyörähti vain reestä tantereelle ja siitä oli vain pari askelta portaille, jossa oli jo isäntä juhlatamineissaan vastaanottamassa.
Tuttu talohan tämä papille oli, kun kaksi tytärtä oli jo käynyt vihkimässä ja kinkereitähän täällä oli pidetty jo moniaita ja sanantaitoa kansalta tarkistettu. Täällähän kylän kirjaamisetkin hoidettiin ja merkittiin verotapahtumat kirjoihin. Tuttu oli paikka.
Ei toki papin tarvinnut heti kuivin suin ryhtyä virkaansa hoitamaan. Reilu tuopillinen olutta tarjottiin ja rieskaa pahimpaan hiukaan.
Sitten vasta käytiin toimeen ja nuoripari komennettiin vihkiraanulle kontilleen tuomiotaan kuulemaan.
Pappi ensin laulatti seurakuntaa, kun itsellään oli sitä äänen komeutta ja aukaisi sitten musta kirjansa ja ryhtyi utelemaan, josko Anders Henrikinpoika Koskelo aikoi ottaa tämän Marketta Pekantytär Haatajan aviopuolisokseen ja rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema heidät erottaa ja saatuaan myöntävän murahduksen kysyi Marketalta aikooko tämä olla alamainen miehelleen ja rakastaa tätä myötä ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema heidät erottaa ja sai siihenkin heleästi kirkkaan, myöntävän vastauksen. Tarvitsi sitten vain sormus siunata liiton merkiksi ja julistaa pari laillisesti toisilleen vihityksi.
Vielä laulettiin virret ja mutistiin yhteiset rukoukset ja jopa päästiin pihalle juhlaviinoja maistelemaan ja sillä aikaa Liisa tyttärineen ja Susanna ja Juliaana apunaan kattoivat pitkät pöydät täyteen monenlaista evästä juhlakansan haukattavaksi.
Onneksi viime sato oli ollut todella hyvä ja metsä ja järvet ja joet olivat antaneet omastaan runsaan särpimen. Ei vielä tämä kevät saisi vatsanahkaa juuttumaan selkärankaan kiinni. Aittoihin vielä jäi monen leipomuksen tarpeet, vaikka nytkin pitkät orret olivat leipiä täynnä ja suolalihaa ja suolakalaa riitti leipien päälle. Eikä loppunut olut vaan sitä riitti jokaiselle juhlavieraalle huikeaan humalaan saakka.
Paras juhla alkoi sitten kun pappi oli kannettu rekeensä ja papin renki oli lähtenyt köryyttämään kirkonmiestä ruustinnansa kuulusteltavaksi.
