Maalla voi olla ihmisiksi.

8 pv syyskuuta ja nettiyhteys palasi.

Taimia ei meidän tarhastamme löytynyt.

Synttärit:

Lampuoti Henrik Matinpoika Äyhö 1713, Huittinen, Torppariksi aleni aikaa myöten lampuoti ja siinä ohessa kruununkalastajan tytär Anna aleni torpan akaksi, vaikka äitikin oli Hurrin suurta sukua. Saattaapa olla, että juuri siksiTuomas Tuomaanpoika Röngren sai Äyhön tyttären Moision torppaan vihityksi vaimokseen 29.9.1771. Olihan Tuomaskin sentään rakuunan poika ja rakuunathan olivat varsin arvostettuja sotilaita, kun hevosen varustaminen sentään vaati jonkunmoista varallisuutta. Tarvinneeko mainita, ettäMaijastiinaan tämä linja aivan suoraan johti ja voihan tässä kehua sotilaallisilla juurilla, kun oma polveni on yhdeksättä polvea vasta tuosta Tuomas- rakuunasta ja tämän Tuomaan vaimo, Maria, oli rakuunantytär, joten siitä soturista ollaan kymmenettä polvea.

Marja-Riitta Hannele Aro alle sata. Tällä pikkuserkun tyttärellä on vielä aikaa odotella eläkkeelle pääsyä. Isä on Kalervo Aro ja äiti Helka Reunanen. Molemmat lienevät ehkäpä kukaties Punkalaitumelta, kun heidät on Punkalaitumella vihitty 23.8.1952. Voi olla, että Marja-Riittalöytyy Punkalaitumelta jonkun vaimona ja ties vaikka kuinka suuren lapsilauman äitinä.

Eija Irmeli Heikkinen alle sata, Puolanka      Kyllösen Riitta-Liisa teki laivuri Iikka Liisanpojan vaimona Antti Koskelon ja Karjalaisen Iida Antin vaimona Anna Sukasen serkuksi Iida Maria Margareeta Koskelon, joka taas Heikkisen Erkin vaimona Väiskän pikkuserkuksi tämän Eija Irmelin, joka on kovin nuori siihen sukupolveen, mutta olihan tuo Anttikinmelkein Anna Sukasen ikätoveri, vaikka edellistä sukupolvea olikin.

Postia

Vaikka nykyisin tuo tavallinen posti alkaakin olla jo aika harvinaista, niin nettipostia tippuu aina silloin tällöin. Tosin sitäkään ei juuri kotimaasta ole tullut eikä etenkään sukulaisilta.

Kauempaa kyllä jotenkin tuon WWW:n kautta pirahtelee milloin USA:sta, milloin Australiasta ja joskus lähempänäkin sijaitsevista maista viestejä, joissa kerrotaan enemmän tai vähemmän kiinnostavista tapahtumista niinkuin nyt hurriganeista, maanjäristyksistä ja tulivuoren purkauksista. Sehän ei ole uutinen, että sotia soditaan siellä ja täällä ja kovasti ollaan huolissaan öljyn riittämisestä ja kasvihuoneilmiöstä. Ilmoista aivan yleensäkin riittää aina kertoilemista.

Sitten tulee paljonkin postia ilmakehän ulkopuolelta. Kuusta tuli aivan vasta viesti, että sinne on tärskähtänyt maasta ammuttu  romuläjä. Eihän se tietenkään täältä lähtiessään mikään romuläjä ollut mutta sinne lähetettäväksi sopivaa tavaraa täysi.

Pilvien peittämä naapuriplaneettakin on saanut sateliitin vieraakseen, mutta sieltä on ollut kovin vähän kerrottavaa, kun ei sen pilviverhon läpi näy oikein kunnolla kumnpaankaan suuntaa ja hikiset siellä on oltavat, jos ei peräti kärventävät.

Kylmempää sensijaan on Marsissa, joka on pikkuisen ulompana tuosta keskustähdestä, mutta sieltä lähettelee parikin robottia kuvia aivan pinnalta ja yksi kiertelee korkeammalta katselemassa ja kuvia lähettelee sekin.

Vielä kauempaa tulee postia tuon tuostakin, kun oikein suomalaista tekniikkaa sattui tipahtamaan Saturnusta kiertävän Titan-nimisen kuun pinnalle ihmeteltäväksi. Cassini sieltä lähettelee kuvia muistakin kuista ja nyt jo monenmonta kertaa on pyyhälletty sen Titanin ohitse ja aina vain lisää kuvia sieltäkin tulee.

On sieltä löytynyt tuhottomasti tuntemattomia kuita kuviksi asti

Joku niihin kuviin liittää omia kommenttejaan, mutta se kommentaattori mahtanee istuskella turvallisesti tämän kotiplaneetan suojaisessa tukijankammiossa ja yrittää ymmärtää kuvien viestejä englanniksi.

Täältäkin on viestejä lähetelty pohjattomaan avaruuteen ja vastauksia odotellaan, mutta valonkin nopeus on kovin hidas niissä mittakaavoissa. Kovasti on kytätty viestejä tännepäin, mutta ei ole avaruuskansalaisilla kai asiaa tänne takapajulaan.

Mikäpäs siinä. Mielenkiintoistahan se kaikki on, vaikkei kai siellä juuri tätä meidän sukua ole ainakaan merkittäviä määriä.

Tämä blogiohjelma oikuttelee tekstikokojen kanssa. 

Eläinten tavat

7 pv syyskuuta 11

Miro Arho ja Arhippa hippasilla

Synttärit:

Tukkilainen Frans Henrik Henrikinpoika Koskinen (Kauppila) 1851, Kauvatsa          Tämän Fransin poika oli se yhden sivuhaaran Frans Emil Sillanpää, jota niin paljon kaverit joutuivat takaamaan nuoruusvuosina, että kyselivät toisltaan: ”Kenen vuoro nyt on Sillanpäätä taata?” Siitäpä sittenlempinimi ”Taata”.

Amanda Juhontytär Väisänen 1889,

Veikko Reinikan isoäiti lienee Puolangan Väisäsiä, vaikka isoisänsä suku sinne ehkä Karjalan mailta kulkeutuikin.

Margareeta Hyyryläinen 1919, Puolanka. Kiiskilä   Äitinsä kolmikymmenvuotispäivän syntymäpäiväyllätykseksi  ilmaantui maailmaan Veikko Reinikan äiti, joka sittemmin solmi liiton Vihtori Reinikan kanssa ja siitä liitostahan Kaarina-serkun mies on sitten tuloksena.

Donald Flitsch 1919. Tolosen Margetta tuli Koskelon Pekan toiseksi vaimoksi edellisen Margetan kuoltua ja ehti tehdä vain Matin, joka siis oli Liisan velipuoli. Matin lapset tietenkin olivat silti Iikka Liisanpojan serkkuja, joista kaksi lähti rapakon taakse. Siellä sitten Perttu nai Korvelan Marian, joka seitsemäntenä kymmenestä babystaan tuotti Amanda Lillian Koskelan 1901. Amanda siis oli Anna Sukasen isän pikkuserkku, joka Floyd Flitschin vaimona teki toiseksi lapsekseen pojan ja poika sai nimen Donald. Liekö sitten Donald lisää Flitschejä hommannut, en tiedä, mutta olisihan tuossa aikaa ollut, kun hän kuoli 46-vuotiaana helmikuussa 1979.

LUONNONKIRJA

                 Aikoinaan Topelius kirjoitti Ala-Alkeiskoulun tarpeisiin ”Luonnonkirjan”, jossa selitteli kovin uskonnollissävyisesti ja ehkä oman aikansa lapsille sopivaan tyyliin luontoa ja sen ilmiöitä. Poiminpa siitä tyyliesimerkkinä runomuotoon puetun kuvailun eläimistä.

Eläinten tavoista.

Ain` olkoon jalopeuran jalous, miehuus sulla,

vaan et kuin tiiker´ julmaks sa verenjuojaks tulla.

Kuin kyyhky ole siivo, kuin lammas lauhkea,

kuin aasi älä tuhma, kuin kissa kavala.

Ain´ ole uskollinen kuin koira ihmisellen

 vaan älä imartele kuin koira lieherrellen.

 Iloinen ole vilkas kuin lintu laulukieli

 ja viisas, älä viekas kuin kettu myrkkymieli.

Ykspäinen älä ole kuin härkä jörö on.

Kuin joutsen puhdas ruumiis ja sielus olkohon.

Kuin kala ole vaiti, jos kuulet salaisuutta

 ja oravasta opi liikkeissäsi sukkeluutta.

 Kateudest´ älä halkee kuin rietas konna.

Pelosta älä värjy kuin jänis miehuutonna.

Käy eespäin, älä taapäin kuin krapu, kulkeissasi,

äl´ ole susi ahne, äl´ liukas angerjas

äläkä sika rietas. Kakspäinen älköön kieles

kuin käärmeen kieli olko. Sun pyrkiköhön mieles

 taivasta kohti kuin kotka kohoomaan.

Äl´ loio laiskotellen kuin karhu luolassaan,

Kuin hevonen sä ollos rivakka, virkku vainen

ja älä vitkastele kuin hidas etanainen.

Kuin riikinkukko älä vaatteillasi loist.

Kas kalkkunaista pöyhkeää! Sun tapas olkoon toist.

Äl´ apinana matki, jos olet nuori vielä.

äl´ yhdy korpin huutoon, vaan laula leivon kiellä.

Sä ota muurahaisten vireydet´ yllykettä.

 Kukasta karvaast´ ime kuin mehiläinen mettä.

Lujaks työsi tee, kuin korallien luoma,

mi vuosisadat kestää. – Nää kaikki hyvin huomaa,

oi ihminen, sä jaloin, ylevin elävistä!

Näin luontokappaleista sä opit hyödyllistä.

Lienenkö jo vanhus harmaapäinen (kalju),

kun ihmisten puheista ja kirjoituksista on olo halju

ja ihmisten tekoja eläimiin verratessani

suhtaudun aika kyynisesti

ihmisen suureen jalouteen

ja suureen Topeliukseen

ja hänen eläimillekin

kasaamiin

ominaisuuksiin.

Puolanka (Puolango)

6 pv syyskuuta ja Eskoja olisi, vaan Askon päivänä ollaan hiljaa.

Synttärit:

Anna Kinnunen 1833, Kinnusen Anna nai mitä todennäköisimmin Elias Iisakinpoika Sutisen noin 1854, koska huhtikuussa syntyi Anna esikoiseksi ja kaikkiaan lapsia kertyi kolme ja kolme.

Iisak Henrikinpoika Sutinen 1852, Auho.  Enemmän perinnettä kuin mielikuvitusta on näissä Sutisissa, sillä Iisakin isoisä oli myös Iisak Henrikinpoika, sitten oli edellinen Henrik Henrikinpoika ja häntä ennen Henrik Iisakinpoika ja Iisak Henrikinpoikahan oli 1700-luvun alussa naimisissa Koskelon Priitan kanssa.. Nyt juhlittava Iisakki oli perheen ainoa poika ja siskoja oli neljä aluksi, mutta Kaisa kuoli kuusivuotiaana. Äiti ei ollut tuo edellä näkyvä Anna Kinnunen, vaan aivan toinen Anna Kinnunen. Veljeksillä oli täyskaimat vaimoina.

Pankinjohtaja Jouko Lahti 1926, Oulu. Kun Kahmalan Rauni, joka oli eronnut Taskisen Matista nai Joukon 1960, he muuttivat Kuopioon, jossa Rauni oli kotirouvana, kun ei voinut  Postipankin sääntöjen mukaan olla konttoristina miehensä johtamassa konttorissa. Tästä johtui, etä pariskunnan toinen lapsi syntyi ja kuoli Kuopiossa 1962. Jouko ei ehtinyt eläkkeelle, koska hän kuoli 60 vuotiaana 13.12.1986 Oulussa.

Eila Marjatta Kovalainen alle sata, Säräisniemi.

Eilenhän Eilan ja Auvisen Reinon hääpäivää muistettiin ja tänään on Lapinlahdelle kadonneen Eilan syntymäpäivä.

Häät:

Johan Asarias Kujala ja Kreeta Liisa Mämmelä 1896, Vihanti. Ei aivan velivainajan syntymäpäivänä, vaan päivää myöhemmin vietettiin nämä häät ja olihan Mikko jo ollut haudattuna liki 14 kuukautta. Tosin häitten aikaan Kreeta jo odotti Juhoa, mutta perheen sisällähän tässä pysyttiin eikä mennyt kuin puolitoista vuotta Juhon syntymästä, kun Kreeta kuoli 17.10.1898. Vihannissa kyllä juoruiltiin, että saattoi niistä Mikon nimissä olevista lapsistakin olla joku Asariaksen, kun Mikko kulki niin pitkillä kauppareissuilla markkinoilta toisille hevoskauppiaana.

Osuipa käsiini vanhanvanha hakuteos, jossa oli perustiedot Suomen kunnista ja tämmöistä siinä kerrottiin Puolangasta, jonka Auhon kylällä nuo Sutiset vakaasti asustivat. Koskelothan sieltä kulkeutuivat Askanmäen Koskelon menetyksen jälkeen ympäri Kainuuta.

Puolanka (Puolango)

Kartastossa  karttalehdellä A5 on Puolangan pitäjä. joka kuuluu kihlakuntaan no 49, tuomiokuntaan no 27 ja rovastikuntaan no 43. Asukaita on 4712 ja pitäjän pinta-ala on 1213 neliökilometriä. Pitäjän kirkonkylällä on apteekin haaraosasto. Eläinmarkkinat pidetään syyskuussa kirkonkylällä, jossa on kansakoulu ja matkustajakoti Hevonperse.

Onneksi sukumme ei ole kotoisin Puolangan kirkonkylältä. Mehän voisimme olla kotoisiin Hevonperseestä.

JUMALTEN KOKOUS

5 pv syyskuuta Roni ja Mainio ja radion juontaja höpisi muka mainiosta romusta.

Synttärit:

Emäntä Margareetta Martintytär. Leski 1625, Huittinen              Liekö tottakaan, mutta onhan se tottakai totta, että Margareetta oli reilusti 25 vuotta miestään nuorempi mennessään lautamies Eerik Antinpoika Mäentaan uudeksi emännäksi 1651. Voi olla, että häät olivat vuotta tai pariakin myöhemmin, koska seuraava isäntä, Eerik Eerikinpoika, syntyi 1654 ja Eerik oli jäänyt leskeksi vasta 7.7.1651 ja tuskin lautamiehelläkään oli erioikeutta mennä naimisiin kesken leskeysvuoden..

Nämä nyt ovat semmoisia joopas eipäs asioita, joilla ei enää ole isommin väliä muille kuin tulisieluisille tutkijoille. Hyvin varhainen Huittisjuuri tästä kumminkin alkaa, koska Antille ei ole vanhempia tiedossa, vaikka perintötila Mäentaka jo hänen aikanaan olikin. Margareetta jäi sitten Eerikin leskeksi 1670 ja eli leskenä vielä kuusi vuotta. Pojasta tuli isäntä varsin nuorena, joten hän aluksi hallitsi tilaansa yhdessä äitinsä kanssa ja nai jo 18 vuotiaana 22 vuotiaan Margareetta Matintytär Kyllyn äitinsä avuksi. Vanhaa sukua oli nuori emäntäkin, sillä varhaisin maakirjoissa mainittu Kylly on Knuutti, jonka arvellaan syntyneen noin 1540.

Antti Juhanpoika Sutinen 1754, Auho. Antin isoäiti oli tietenkin Priitta Koskelo, mutta Antti ei ehtinyt akottua ennen kuolemaansa 23.1.1776.

Elina Laurintytär Koskelo 1796, Elina oli Anna Heikkisen ja Lauri Koskelon esikoistytär, josta on vain kastemerkintä. Seuraavan tyttären kohdalla näkyy kuolinaika viisivuotiaana ja kolmas tytär teki Moilasen Jaakon vaimona kahdeksan lasta. Nuorimmasta tytöstä taas on vain kastemerkinnät. Isän isoisä oli se sotilas Henrik Henrikinpoika Koskelo.

Juha Eerikinpoika Kemppainen 1799, Suolij. No:14  Juhan äidin isoäiti taas oli Priitta Koskelo. Jälkikasvusta ei tietoja ole.

Katariina Wilhelmiina "Hepola" 1857, Huittinen Suttilan Iso-Sutin Hepolan Torppa Miina Sukasen serkku eli Hepolan Iisakin neljästä lapsesta vanhimmaksi. Hän kuoli muutamaa vuotta ennen Miinaa 5.9.1940. Hänellekin sukunimi tuli torpan nimestä.

Hevoskauppias Mikko Kujala 1861, Vihanti.              Elias Kujalan veli meni kahdeksantoista vuotiaana naimisiin ikätoverinsa Mämmelän Kreeta- Liisan kanssa ja vaikka Mikko kuolikin 33 vuotiaana 16.7.1895, ehti Kreeta tehdä Mikolle viisi lasta, joista nuorin oli parivuotias Kreetan jäädessä leskeksi. Kreetahan meni sitten naimisiin Mikon veljen, Johan Asariaksen, kanssa 6.9.1896 ja ehti tehdä Asariakselle Juhon ennen kuolemaansa 17.10.1898. Jotenkin lastensa kanssa selviytyi Asarias aluksi , mutta  hommasi sitten nuoren Leväahon Reetan perhettä hoitamaan ja nai Reetan 25.5.1907 ja Reeta ehti lisätä perhettä vielä viidellä mukulalla ennen katoamistaan 1917. Reeta julistettiin kuolleeksi satavuotispäivänään.

Anna-Liisa Laurintytär Moilanen 1866, Suomussalmi.  Nälkävuonna tyttö syntyi eikä nälkä ehtinyt hellittää ennen tuonen tuloa 24.4.1867.

Aarne Aukusti Kuusela alle sata. Säräisniemi   Väiskän pikkuserkku teki Terttu Kemppaisen kanssa Paavon joskus 1981 tienoilla, koska häät pidetiinn 9.8.1980. Oletus tämä vain on.

Karey Brennan Paavilainen alle sata, USA on Kujalan Kaisan jälkipolvea. Amerikkalaistuneen pikkuserkun amerikkalaistunut tytär ei kuulu niihin, joita täkäläisen takapajulan juuret hirmuisesti kiinnostavat.

Häät:

Reino Auvinen ja Eila Marjatta Kovalainen 5.9.1954,                 Sakarias Kovalaisen tytär taisi tulla naiduksi Lapinlahdelle, kun ei Säräisniemellä enempiä tietoja löydy. Pitkä on liitto, jos on kestänyt.                        

Annen ja Karin hääpäiväkin on, mutta Kari kuoli nuorena.

 

JUMALTEN KOKOUS

Istuivat isot jumalat

pöydän pitkän pirtahilla.

tuvassansa taivosessa,

päällä pilvien punaisten.

Ei ollut tupa suuren suuri

eikä vallan pienen pieni.

Päivän lensi pääskyläinen

kahen akkunan väliä.

Vuoden juoksi oiva orhi

pöydän päästä pöydän päähän.

Oli juhlat jumalilla,

pidot parhailla pojilla,

sahtituopit edessänsä,

oluthaarikat ohella.

Oli lammas laitettuna,

paisti paras paahdettuna.

härkä suuri keitettynä

porsahalla rasvattuna.

Ukko istui pöydän päässä,

rahin rautaisen nenässä.

Nosti tuoppinsa tukevan,

vaahtoharjan huulillensa.

Näin virkki ja nimesi:

- Terve tänne tultuanne

metsistänne, pelloiltanne

meriltänne, järviltänne,

vuoriltanne virroiltanne.

kauan poissa oltuanne,

viikot viereyltyänne.

Tuhat on vuotta jo kulunut

sata suloista suvea,

kaksinkerroin kaunihia,

nelin keskinkertaisia,

kolmin on katokesiä.

Terve tänne tultuanne,

käräjille käydäksemme

kuinka kukin kohdaltansa

toiminut on toimessansa

vastannut on virastansa

auttanut asiassansa.

Hiljaa istuivat jumalat,

puhua pukahtamatta,

sanaa puolta lausumatta.

Vieri vedet silmistänsä,

kyynelnorot poskipäiltä.

Ei ollut oikein asiat

maassa mantujen väellä,

kansan keskellä korean.

Tyhjän saivat pyytämättä

turhan kaiken kaapimatta.

Ei oikeita oloja

eikä suuria tekoja.

Oli kyllä omaisuutta,

raharoskia rutosti,

Tavaroita mielin määrin

meluhaittoja halusta.

Siellä lauloi hoilottimet

kaiutteli kailottimet

aina tyhjiä loruja,

poliitikojen poruja

Sotilaspoika

4 pv syyskuuta ukkosetpa lienevät takana…osittain.

Ansoissa harvempi kuin Pauloissa, kun ei ainuttakaana Ansaa, jos ei oteta lukuun Aura Laina Lea ANSASNUMMEA. Eihän sitä etunimiin oteta.

Synttärit:

Margetta Laurintytär Säkkinen 1775, Ristijärvi. Vaikka Margetta Ristijärvellä syntyikin niin vanhempien sukunimet kyllä Kuusamoon viittaavat, kun äiti oli Kurkisen Elina. Ristijärvellähän oli vain Pussisia ja Koskeloita. Kyllä Säkkisiä ja Kurkisia varten tarvittiin suurempi kunta. Mularin Antin vaimo tytöstä kumminkin tuli 3.4.1801 Ristijärvellä ja toisena syntyneen –Susannan lisäksi tuli vain neljä poikaa. Nuorimmainen syntyi 27.2.1811 ja Margetta jäi leskeksi seuraavana vuonna Antin kuollessa 20.4.1812.

Wilhelmi Mikonpoika "Koskela" 1821, Huittinen  Oikeita sukunimiä ei torppien lapsilla tietenkään ollut ja siksi Wilhelmin sukunimi on lainausmerkeissä, kun se on lainattu Mikon sotilastorpan nimestä. Tästä Miinan sedästä minulla ei ole enempiä tietoja, mutta vanhimpana poikana hän ehkä jatkoi isänsä torpan sopimusta.

Maria Christiina (Maijastiina) Tuomaantytär 1823, Eura.

Kaukaista sukuhaaraa tämä Frans Eemil Sillanpään isoäiti on.

Elias Pekanpoika Moilanen 1873, 

Loviisa Matintytär Koskelon Moilasen Pekalle tekemä Elias kuoli 24 päivän ikäisenä 28.9.1873. Kaikki tämän parin kolme lasta kuolivat ennen vanhempiaan.

Sanna Reeta Roopentytär Kinnunen 1904.  Kinnusen Roopen lapset olivat äitinsä puolelta siitä Koskelon Priitan aloittamasta Sutisten juurihaarasta. Moilasen Matin vaimona hän tietenkin sitten teki lapset toisestakin puolestaan samaan Priitan jälkikasvuun.

Leevi Jorma Hermanni Kovalainen  alle sata.

Leevin vaimokin on Kovalaisia ja Liisa Pekantytär Koskelon jälkikasvua.

Irma Tellervo Sukanen paljon alle sata. Punkalaidun  Olisihan tästä Pietilän Teuvon vaimoksi ryhtyneestä pikkuserkusta mukava tietää enemmänkin, mutta kun ei kukaan kerro vapaaehtoisesti.

Jarmo Antero Mikkonen 1969. Oulu

Nuorempikin serkkutyttö Mirja Irmeli Kujalan ja Vesa Mikkosen pojista poistui joukostamme jo 27 vuotiaana 13.8.1997. Mirjan perheestä minulla puuttuvat kuvat ja paljon muutakin tietoa.

Pari ”amerikanserkkua”, Scott ja Justin Kallio viettävät synttäreitään tänään Ameerikoissa, mutta kovin nuoria kun ovat, niin ei heistä sieltä tietoja heru.

Tämän päivän nuorin synttärisankarimme  on Lauri Uusitalo enkä kerro niitä vähäisiä vuosia, vaikka ne sankarin mielestä on  paljon, mutta laki kieltää tiedot alle satavuotiaista.

EMPATIA

Näitä tarinoita suvun kohtaloista kirjoitellessa ei saisi olla empaattinen. Jotkut kohtalot ovat niin karmaisevia, että yöllä näkee painajaisia tai valvoo unta saamatta, kun ottaa liian omakohtaisesti tapahtumat, jotka vääjäämättömästi johtavat tuhoon.

Aina voi yrittää varsinaisessa tekstissä kätkeytyä huumorin ja jopa sarkasmin taakse, mutta itselle ne muinaiset tapahtumat ovat liian todellisia.

Liian monta kertaa on koko perhe sortunut nälkään ja tauteihin ja joutunut odottamaan satunnaista kävijää toteamaan tapahtuneen ja hoitamaan vainajat jonkinlaiseen hautaan. Kainuussa varsinkin oli suoranaisia katoamisia, kun ei kukaan yksinäiseen korpitölliin osunut kuukausiin tai vuosiin. Monesti ne, joilla oli vielä jonkin verran voimia jäljellä lähtivät taipaleelle elättäen itsensä sillä, mitä matkanvarrelta suuhunsa saivat.

Jotkut kulkeutuivat jäämeren rantaan saakka. Monet uupuivat matkalle. Joku onnistui löytämään elinkeinon matkan varrelta, mutta ne olivat harvinaisia tapahtumia.

Olen kuullut, että Kelloselässä olisi aikanaan pysähtynyt muuan Matti Koskelo postinkantajaksi, kun sattui paikalle sopivasti, kun edellisen postinkantajan voimat loppuivat. Ehtipä saada tiedot poluista ja polkujen päissä asuvasta kansasta. Kantoi siellä sitten viestit maailmalta läheltä ja kaukaa tasapuolisesti niin hyvät kuin huonotkin uutiset. Kertoili ihmiselon tapahtumat naapurilta toiselle veloituksena vain uudet viestit.

Sitä en ole vielä saanut selville, mistä sukuhaarasta tämä Matti oli lähtöisin, sillä monia Koskelon Matteja maailmalle katosi.

 Tietymättömiin.

Liekö syksyn oireita, kun näitä menneitä murehtii.

Laitanpa vielä vanhasta lehdestä kaappaamani tarinan pojasta joka antoi aiheen yhteen Runebergin runoista.

Sotilaspoika

Adolph Brakel, vaipui kuoleman uneen 21 p. elok. Wiks'in moisiolla Pirkkalan pitäjässä 87 vuoden ijässä.

— Viisitoista vuotta vanhana otettiin häntä alaupsieriksi Porin rykmenttiin. Jo Karkumäen tappelussa osoitti hän mainiota urhollisuutta. Niin monen urhon keskellä oli hänelle suuri kunnia, että hänen rykmentti-päällikkö keksi hänen tointa. Tämä lähetti häntä paikalla tappelun loputtua voitonilmoitutsella kuningas Kustavus kolmannen luo, joka silloin oli Porvoon kaupungissa. Kuin tuli niin varhain aamulla että kuningas vielä makasi, ei tahdottu laskea tätä tomuun ja ruudinsavuun pyrytettyä nuorukaista kuninkaan puheelle. Mutta tämä kuin jyrkästi sanoi olevansa käsketyn antamaan kirja kuninkaan omaan käteen, pääsi sisään.

Kuningas vuoteellaan luki kirjan ja puhutteli ja kyseli tätä alaupsieria koko puolen tuntia. Vihdoin otti kuningas omin käsin kokardin yömyssystänsä ja kiinnitti sen Brakelin sotamyssyyn, nimittäen häntä vänrikiksi Porin rykmenttiin antoi hänelle 20 kultarahaa vaateavuksi. "Pidä päälle, Brakel, niin kuin olet alkanut" sanoi kuningas silloin hänelle, "niin sinulla on aina minun armoni." Nämät sanat ja tämä kokardi oli vainajan kallein muisto.

Sekä 1788 että 1808 ja 1809 vuoden sodissa oli hän kaikissa jaloissa tappeluissa, joissa Porin rykmentti otti osaa. Ei suotta annettu hänelle Miekantähti kunniamerkiksi. Sodan aikoina ei hän milloinkaan ollut sairas tahi haavoitettu, vaikka kyllä kulki suoraa tietänsä missä luodit kulki vastaan ja piste-, ja hakkuuaseet kokivat tavoittaa häntäkin.

1808 v. sodassa oli hän Kyrön komppanian kapteini.

Sotain jälkeen oli hän uuras maanviljelijä tilallaan. V. 1822 antoi Keisari Aleksander ensimmäinen hänelle majurin nimi ja Vladimirin tähti 4.ssä luokassa, kehoitukseksi ja palkinnoksi että hän oli ottanut uuraan osan Wiks- ja Nokiakoskien perkaamisessa.

— Kun Brakelin rakastettu vaimo, jonka kanssa hän oli 48 vuotta naimisessa, ankaran taudin kautta äkisti kuoli 1 p. maaliskuuta, vanhus ei jaksanut kauan kantaa tätä kovaa kohtausta. Kun hän 20 p. elok. iltasella tavallisesti sanoi lapsillensa "hyvää yötä!" ei kukaan voinut arvata että tämä oli hänen viimeinen jäähyväisensä. Yöllä kello 3 loppui hänen muistorikas elämänsä syvässä rauhassa ilman mitäkään kipua.

Häntä surevat ja kaipaavat neljä lasta, yksi vävy, miniä, neljä lastenlasta, monet sukulaiset ja ystävät.

— ja Suomi muistaa häntä ikuisesti

Muisteluksia sotavuosilta.

 3 pv syyskuuta eikä ukkoset kiusana

Soili, Soila ja Soili ne lähti piiriin…

Synttärit:

Marja-Liisa Pöyhönen 3.9.1941, Ruokolahti      . Ollaan jo niin nykyaikaisia, että morsianta ei napata aivan naapurikylästä. Onhan se melkein Karjalaa se Ruokolahti, josta Karppisen Juhani Heikki Matiakselle vaimo löytyi siinä 1960 tienoilla, koska Eeva Maria Anneli syntyi 1961 Vaalassa. Piti tuo isännän etunimistö laittaa tuohon kokonaan, kun sukuselvityksessä muuten seottaisiin. Isä oli nimittäin Juhani Karppinen ja äiti Kuuselan Tyyne Maria, joka oli Väiskän serkku.

Johanna Maria Lundqvist paljon alle sata   Isoja tyttöjä ovat jo nämä Niklasin ja Heidin serkut, kun tämä Håkanin ja Leenan tyttäristä nuorempikin jo lienee naimisissakin. En kyllä ole varma, kun nämä nykynuoret pysyttelevät vapaina pitempään kuin meillä vanhoilla oli tapana.

Väiskän muisteluksia sotavuosilta.

          Niin sitte lähettiin junakuletukseen pohojosta kohti. Oltiin oltu jo kolomisen vuorokautta matkalla. Se ku oli ylimääränen juna, niin se pysähteli pitkään nuilla asemilla. Taisi mennä vähä yliki kolome vuorokautta, ku tultiin Ouluun. Juna pysähty taas sivuraiteelle ja minä kysyin siltä komppanian päälliköltä, että kerkiäiskö tuota käyvä kotona. Se sano, että se riippuu siitä kuinka kaukana se koti on. Minä sanon, että parin kilometrin pääsä. Se sano, että kyllä siinä ainaki kolome tuntia seistään, että hyvinki siinä kerkiää. Senkun käyt, mutta en minä luppaa anna. Omalla luvallas saat mennä. Ja niihän minä menin ja kerkisin vielä reilusti. Puoli tuntia sai vielä ootella junan lähtyä. Sitte lähettiin jatkaan matkaa ja tultiin Rovaniemelle.

Rovaniemellä jäätiin junasta pois ja lähettiin marssimaan palokunnan talolle. Sinne tulikin kaksi autokomppaniaa majotettavaksi. Molemmista yhesä perustettiin kuljetusosasto. Myöhemmäsä vaiheesa nimi muuttu valkoseksi kauhuksi, ko meillä oli valakoset kuorma-autot ja ajettiin Petsamon linijaa ja toiset kulukijat alako puhumaan, että me ajetaan liian luijjaa. Rahtia ajettiin Petsamoon ja tuotiin lasteja Rovaniemelle, ku juna ei kulukenu pitemmälle. Kiskot loppu Rovaniemelle.

Meille tuli vähä hankalamman olonen mies kuletusosaston johtajaksi. Se oli isompi päällikkö ja tämä meijän komppanianpäällikkö oli kuletuspäällikkö. Siinä oli sitte kolome käskijää. Joka viies päivä oli lähtö Rovaniemeltä. Ja  Rovaniemeltä piti lähtiä säännöllisesä järijestyksesä saan metrin välein. Ku päästiin pois kauppalasta, niin päällikkö pyssäytti kolonnan ja sano, että nyt sitte saatta aijjaa niin ku sielu sietää, kuhan perille pääsettä. Se on pijettävä vaan huoli, että viijen vuorokauven päästä ootta taas Rovaniemeltä lähösä. Käykääpä sitte nopiasti tai hittaasti tuo lenkki Petsamosa.

    Kyllähän sielä kaikenlaista sattu.... Myöhemmäsä vaiheesa oli tiepartijoitaki ja ne oli polttanu muutaman automiehen ja raportin vieneet tälle päällikölle. Se oli kattonu sitä ja alako noitua, että  kyllä hän nämä sankarit tuntee. Ne on ennenki tätä hommaa teheny. Tästä tulleeki ankara rapsu niille. Tiepartiomiehet lähti hyvin onnellisina, että saapahan pojat kunnon rangaistuksen. Ku ne lähti pois, niin Tamminen repi heti sen lapun sano, että kyllähän se on viimenen homma, että hän oman komppanian miehiä polttaa. Siitä ei sitte kuulunu sen enempää.

          Siinä juhannuksen eellä minä kuulin ihan eri porukan mieheltä, että heiltä pääsee heleposti lomalle. Meiltä ku ei päässy ollenkaan. Lommaa sai enintään ommiin hautajaisiin. Se vieraan komppanian poika sano, että heillä kyllä on reilu meininki ja heleposti päsee. Minähän teinki lomapaperit ja vein ne sinne vieraan komppanian päällikölle ja se oli semmonen reserviläiskapteeni ja sielä oli porukkaa niin palijo, ettei se tuntenu, että kuka minä oon. Minä panin loman syyksi muutto ja se sano, että kyllähän siinä viis vuorokautta mennee.  Käski vielä hakia leipäkortit vaan ja  lähtiä lomalle.

Minä menin sen kuletusosaston vääpelin tykö ja sanon, että mun pittää saaha leipäkortit, kun minä lähen lomalle. Sehän kauhtu ja sano, että heiltähän ei lähe kettään lommailemmaan. Minä sanon, että kyllä mulla on lomapaperit. Ne on esikunasta annettu ja allekirijotettu. Leipäkortit vaan käskettiin hakia. Se kysy, että miten sinä oot saanu nuo paperit ja minähän lupasin, että minä kerron sitte ku tuun takas, mikä oli tarpeeksi pätevä syy.

Juhannusaattona päätty sitte se loma ja määräaikana juhannusaattoiltana menin sitte ilimottammaan sille vääpelille, että oon palannu lomalta määräaikaan mennesä. Se sano, että mitä se nyt on tuommonen homma, että pyhiä vasten ilimottautuu lomalta takas. Minnoon jo merkinny, että sinä oot palannu.

Eihän siinä nyt ennää kannattanu takas lähtiä. Minkäs autto. Niin se alako taas se palaveluhomma.

Eiköhän sitä ollu jonnekki heinäkuun lopulle sitä kuletushommaa. Sitte se kuletusyksikkö jaettiin taas kaheksi eri joukko-osastoksi. Se toinen komppania jäi Rovaniemelle jatkamaan sitä kuletusta ja meiän komppania siirrettiin Kemijärvelle. ku sielä oli ollu 40:s autokomppania, josa oli ollu palijo reserviläisiä niin täydennykseksi me tultiin tilalle. Se meijän päällikkö, Tamminen jäi Rovaniemelle ja meille tuli tilalle - tai sehän jo oli sielä Kemijärvellä - Korpikallion Kalle Muhokselta.

  Oikeen hyvä mies seki.  Särkikankaan kansakoululle majotuttiin. Sielä sitte heti annettiin autot ja sielä oli ajoja meleko palijo, ku oli porukoita palijo tuola Sallan suunnasa ja Savukoskella, Raijalansalamesa ja Märkäjärvellä ja meijän piti sitte huoltaa niitä.

Siihen aikaan oli palijo hevosia armeijasa, nii oli palijo sitä muonan ja rehun kuskausta. Sielä sitte ajettiin niitä linijoja ja sitte minä sain kenttäpostilinijan ajettavaksi Kemijärvi-Kotala. Oli sitte yks alikessu apukuskina ja kerkesinköhän minä kaks-kolome reissua tehä, ku se alikessu ajo Savukoskella kolarin ja siihen loppu kenttäpostin kuletus sillä kertaa. Piti olla komppaniasa hanttimiehenä vähä aikaa. Kuitenki sielä komppaniasa oli semmonen 37-mallin henkilöauto ja Märkäjärvellä oli komppanianpäällikkö, joka tarvi autonkulijettajan. Minä ku olin joutilas mies, niin minut pantiin sinne sitte.

Heti ensimmäisenä aamuna, ku minun piti ilimottautua Kemijärvellä, niin minä myöhästyin kaks tuntia, ku oli niin kauhiat pakkaset, ettei auto ollut heleppo käynnistettävä, vaan sitä piti lämmittää hiilillä pitkän aikaa. Minä, ku menin ilimottautuun, nii se heti alako noituun, että sen oli pitäny jo kaks tuntia oottaa.

Minä sanon, että ei auto lähteny käyntiin, nii ei voinu aikasemmin tulla.

Se kysy, että oonko palijo ajanu henkilöautua.

Minä sanon, etten metriäkään.

Se sano, ettei lähe epävarmojen kuskien kans mihinkää, vaan pittää saaha mies, joka ossaa aijaa.

Se käski mun mennä takas entiseen kompanijaan. Minä kerkesin jo lähtiä ja kerätä kamppeet, ku lähetti tuli sanomaan, että äkkiä kamppeet takas ja ilimottautumaan uuvestaan.

Minä sanon, että ehän minä kelevannu sille kuskiksi, ku en oo ennen ajanu henkilöautua, vaan se käski vaan mennä ilimottautumaan. Meninhän minä takas sinne auton tykö ja sielä se oli oottamasa ja sano, että komppanian päällikkö oli sanonu, että minnoon varma kuski ja nyt sitte lähetään heti. Mikäs siinä autto muuta, ku lähtiä heti töihin sitte. Se osottautu sitte oikein mukavaksi mieheksi. Kuskiasa kohtaan ainaki. Muille se kyllä osas olla oikia piru.

Sitte Hanahikoskelle rakennettin varuskuntaa ja minä jouvun tätä kulettammaan sinne Märkäjärveltä meijän komppanian ohitte ja se sitte sano siinä, että käyväämpä tuola teijän toimistolla. Minä ajon siihen toimiston etteen ja vähän ajan päästä se tuli takas niin onnellinen hymy kasvoillaan. Sano, että olipa kiva, ku sai taas kerran haukua sitä komppanianpäällikkyä. Sielä oli uus mies Korpikallion tilalla, oikein hankala mies ja se kävi joka kerta haukkumasa sitä uuttaa päällikkyä. Mistä lie löytäny aiheita, mutta aina sillä oli jotaki syytä käyä motkottamasa. Ja oli tyytyväinen.

Meillähän meni oikein mukavasti. Mulla oli sielä Märkäjärvellä oma kämppä siinä parakisa, misä minä asun ja se tuli kerran sinne parakkiin ja kysy, että minkälaista hommaa se on tuo teijän kuorma-automiesten homma, ku täsä tuli yks sivviilimies ja tarijos rahhaa, että hän sais maksaa kuskille kyytipalakkaa. Sehän on rikollista hommaa. Eihän soltut saa ottaa maksua kuletuksista. Minä kerron, että eihän sitä saa ottaa, mutta automiehet on harvon paikalla ruoka-aikana ja sitä joutuu ostamaan syötävää, mistä sattuu saamaan. Siihen ei oikeen taho päivärahat riittää. Ei ne kuskit määrää mittään taksaa, mutta jos joku haluaa jonku markan antaa, niin ei siitä oikeen voi kieltäytyäkkään.

Se lähti sillä kertaa pois, mutta tuli sitte jonku ajan päästä takas ja sano, että joo, sehän järijestettäänki luvalliseksi se homma. Se pittää panna vaan niin, että se on määrätty taksa ja homma on luvallista. Seuraavalla reissulla sillä oli taas asiaa komppanian päällikölle ja sielä kai se puhu siitä taksahommasta. Ei siitä kuitenkaa mittää taksahommaa tullu. Homma suju niinku ennenki. Siviilit makso jotaki, jos halus. Linteeni lähti kai sitte muutamaksi päiväksi lomalle ja minä menin siksi aikaa komppniaan takas. No sitte mulle ilimotettiin, että nyt pittää huomenaamulla mennä asemalle ja ottaa sieltä se Linden kyytiin ja mennä sen kans Märkäjärvelle. Sillon oli hirveitä pakkasia ja yöllä piti lämmittää autoja meleko ussein, että ne oli lähtökunnosa. Vartiomies sano, että kyllä hän voi sitä henkilöautua yöllä lämmittää, ettei mun tartte nousta sitä lämmittään. Niihä se sitte oli lämmittäny, mutta ku se ei ollu vissiin oikeen selevillä auton ihimeellisyyksistä, niin se oli tartannu kaasu pohojasa ja vaihe päällä sitä autua ja sehän oli lähteny käyntiin ja lennättäny semmosen viismetrisen lumipenkan yli ojjaan. Siihen se loppu se Linteenin kuskaus. 

(Nauhalta poimittuja voi vielä löytyä)

NÄINHÄN ON AINA OLLUT, VAI ONKO?

2 pv syyskuuta Sinit ja Sinikat sinisittä sukitta. ...ja taas saa kilpailla nousevan ukkosen kanssa.

Synttärit:

Tuomaan Vaimo Kylly 1570,

Aivan varhaisimmista juurista ei tarkkoja tietoja ole eikä oikeastaan minkäänlaisia vaan arvailuksi menee todennäköisin perustein. Se kuitenkin on tiedossa, että oli olemassa Tuomas Knuutinpoika isäntänä Kyllyn perintötilalla Huittisten Sammun kylässä vuodesta 1600 vuoteen 1633. Seuraavaksi isännäksi tuli sitten Henrik Tuomaanpoika, joten kyllä Tuomaalla aivan varmasti vaimokin on ollut. Ei liene suuri synti liputtaa Tuomaan vaimon syntymäpäivää tänään, kun ei edes etunimeä löydy mistään. On ollut niin kiltti, ettei käräjilläkään ole huomiota herättänyt.

Emäntä Walpuri Henrikintytär Pitkänen 1620, Huittinen. Vaikka noin 50 vuotta myöhemmän Walpuri Henrikintyttären etunimikin on kirjoihin merkitty, niin syntymäpäivä hänelläkin on vain arvaus ja sukunimikin on oikeastaan sen talon nimi, johon Walpuri tuli miniäksi noin1642. Jooseppi Simonpojan vaimona hän tietenkin toimitti maailmaan suuremman pesueen kuin minun papereissani näkyy, sillä tietoon on jäänyt vain Simo Joosepinpoika, josta tuli Pitkäsen perintötilan seuraava isäntä.

Emäntä Margetta Matintytär Koskelo 1765, Keinälä. Juntusen Kristiina jäi Matin leskenä huolehtimaan kahdesta pienokaisesta, sillä Matti hukkui syyskalassa 31.10.1769 Kiannan Röntölässä. Margetta oli jo hyvinkin alulla, kun Matti ja Kristiina vihittiin 15.6.1765. Margetta oli kuusivuotias äidin avioituessa uudelleen. Uusi isä oli Taneli Lauronen ja ilmeisesti hän huolehti Matin lapsista hyvin, sillä molemmat elivät aikuisiksi. Kristiina kuoli 44 vuotiaana korkeaan kuumeeseen eikä ilmeisesti Tanelille ollut lapsia. Margetta meni vaimoksi Antti Juhanpoika Pyykköselle, mutta ehti saada vain yhden lapsen ennekuin kuoli samaan mätäkuume-epidemiaan kuin äitinsä ja miehensä 17.3.1791. Tartuntojen pelossa hautaukset tapahtuivat paljon tavallista myöhemmin kuoleman jälkeen.

Eeti Vilhelmiina Koskelo alle sata, Säräisniemi. Esikoistyttäreksi Antti Matinpoika Koskelolle Virkkusen Hanna synnytti Eeti Vilhelmiinan ja kaksi tytärtä Eetinkin jälkeen Hanna toimitti Antilleen. Vain Elmasta on sen verran tietoa, että nai Frans Holger Mäistin, josta ei sen enempää ole tietoja.

Pirkko Liisa Selenius alle sata, Siilinjärvi. Pikkuserkku Kalle Aulis Arolle tuli vaimo Kuopion takaa. Vihittiin kyllä Punkalaitumella 16.1.1965, mutta sittenpä en tiedä minne pari asettui.

Häät: Antti Jalmari Koskelon tyttären, Leena Marketan sai vaimokseen 1967 Raimo Ensio Miettinen. Onhan niistäkin häistä jo niin paljon aikaa vierähtänyt, että jälkikasvua lienee, mutta en siitä varsinaisesti mitään tiedä.

Onneksi minun ei tarvitse edes esittää kaikkitietävää, vaan saan töppäillä miten vain, kun ei kukaan kehtaa kommentoida.

NÄINHÄN ON AINA OLLUT, VAI ONKO?

                 Kovin pian se unohtuu tuo muutaman vuoden takainen aika. Kuinka sitten vuosikymmenten tai vuosisatojen?

                 Pari vuosikymmentä sitten ei voinut villeimmissäkään kuvitelmissa ennustaa tätä nykyistä tietokoneitten ja kännyköitten aikaa. Autopuhelimissa elettiin vielä Arpsien (AutoRadioPuhelin) aikaa eikä nykynuoriso liene niistä kuullutkaan. Naureskelevat ensimmäisille matkalaukun kokoisille ja kilojen painoisille, raahattaville NMT-vehkeille ja sille suurelle mullistukselle, kun päästiin alle kilon painoisiin. Kovin lyhyt on ollut se aika, kun kännykät ja älyköt ovat mahtuneet rintataskuun. Olisikohan kohta vain korvanappi ja kaulamikki, jotka tottelevat salakielisiä komentoja?

                 Nostalgiaa ovat 64:t ja monet jo kauas muistoihin kadonneet tietokonemallit, joita aikoinaan pidettiin mullistavina. Kuka enää muistaa, että basic-ohjelmoinnilla piti itse rakentaa grafiikkaakin? Tekstureita alkoi ilmestyä ja ASCII laajennettiin ymmärtämään ääkkösiä. Paljon jo  kirjoitettua tekstiäkin katosi eksoottisten kirjoitusohjelmien myötä, kun uudet ohjelmat eivät niiden formaattia enää ymmärrä.

                 Tietokone ohjelmineen maksoi pikkuauton verran ja pelkkä neulamatriisikirjoitinkin toistakymmentä tuhatta markkaa. (€uroissa pari tuhatta) Eikä sille ollut kuin yksi tekstityyppi. Eipähän tarvinnut fonttien valintaa tuskailla. Tuli laserit, jotka maksoivat enemmän kuin yrityksillä oli varaa niistä maksaa ja joiden kuljettamiseen tarvittiin pakettiauto tai peräkärry... Huikeaksi kasvoi muistiavaruus, kun se kohosi 128 kilotavuun. Kovalevyä kutsuttiin vielä Winchestreriksi ja viiden megatavun levy jouduttiin jakamaan kahteen osioon, kun CP/M ei ymmärtänyt suurta tiedostojen määrää.

                 Asuttiin moderneissa kerrostaloissa, jotka alkavat jo hajota tai omakotitaloissa, joissa nyt on homeongelmia. Omakotitalossa piti olla jääkaappi ja erillinen kylmiö. Telkkari oli jo värillinen putkimalli. Ei vielä uneksittu tauluteeveestä ja kaitafilmi alkoi vaihtua videonauhuriin, jota näyttävästi kanniskeltiin kahvasta ja jonka nauhuriosa roikkui hihnassa olkapäältä.

                 Mennäänkö vielä pari vuosikymmentä taaksepäin, kun valokuvauksessa tapahtui pikkuhiljaa siirtymistä mustavalkoisesta värikuviin. ja kaitafilmeissä tuplakahdeksikon korvasi superkahdeksan? Ei tarvinnut enää kääntää pimeässä rullaa kahden minuutin kuvauksen jälkeen. Sai kuvata kerralla peräti 4 minuuttia. Trakkaan piti harkita ne kuvauspätkät, kun filmi oli kallista.

                 Kulkuneuvoksi tulivat Minit ja TippaRellut. Estafettikin sai jo tuhatkuutioisen moottorin kahdeksansatasen tilalle. Ei ollut kattonopeusrajoitusta, mutta ei ollut niin kovin tehokkaita autojakaan jokapojalla. Polkupyöriä alettiin hyljeksiä, kun täytyi ehdottomasti saada jo mopo.

                 Vielä kaksi vuosikymmentä taaksepäin eikä liikalihavuus ollut varsinainen ongelma. Sodan jäljiltä oltiin aliravittuja ja elettiin korttiannoksilla. Kouluun piti viedä oma kaalikerä keräkaalia eikä syömiseen tarvinnut veistä ja haarukkaa, sillä koulussa oli vain keittoruokia ja puuroja, kun ilmainen kouluruokailu kansakouluissa alkoi. Oppikouluun piti kuljettaa omat eväät ruokatuntia varten ja koulupäivä oli lauantaikin. Varakkaalla naapurilla oli henkilöauto ja ainakin yhdellä varakkaalla, tutulla maanomistajalla traktori.

                 Oma muistini ei paljon kauemmas yllä, mutta elettiin jollakin alkeellisella tavalla ennen digiaikaa eikä kaikilla ollut edes radioa.

Eletttiin kai sitä jotenkin joskus n.s. pimeällä keskiajallakin. Tätä aikaa tullaan kutsumaan pimeäksi digiajaksi, bittiavaruuteen katoavat tiedot ja tulosteet haihtuvat nykymusteiden mukana kehnosta, vaikka hienosti kiiltävästä paperista.